Lohjan asuntomessualueelta Hiidensalmesta on tällä hetkellä menossa massanvaihtourakka, jossa poistetaan puunkuorta. Asuntomessujen projektipäällikkö Mirka Härkönen kertoo, että puunkuori on poistettava rakennusten alta, koska se painuu. Kuorien tilalle laitetaan hiekkaa ja soraa. Jämerän toimitusjohtaja ja Suomen Pientaloteollisuus PTT ry:n hallituksen puheenjohtaja Jari Malkamäki puolestaan toteaa, että maanvaihdon tuomat kustannukset on huomioitu tonttien hinnoissa. Puunkuorta poistetaan arviolta 2–4 metriä, minkä jälkeen tehdään paalutus.

–Tämä täytyykin tehdä varman päälle, koska on äärimmäisen tärkeää, että rakennus on kantavalla maaperällä, Malkamäki sanoo.

Jämerän kohteet toteutetaan ryhmärakentamismallilla, jossa jokainen ryhmärakennuttaja rakentaa itselleen oman kiinteistön. Tällaisen ryhmässä rakentamisen mallin ensisijainen tarkoitus on laskea rakentamisen kustannuksia ja helpottaa itse prosessia.

–Tuusulassa vastaavanlainen kohde oli saman tien täynnä ja alustavia varauksia on tullut jo Lohjallekin. Uskon, että varaukset ovat kasassa helmikuun aikana, Malkamäki sanoo.

Rahaa säästyy, kun esimerkiksi talojen rungot, maatyöt ja vaikka ulkopuolen rappaus voidaan tilata yhteishankintana.

–Tuusulasta meillä on hyviä kokemuksia siitä, miten kaikki tukevat toisiaan ja oppivat toisiltaan. Etsimmekin Lohjan hankkeeseen ihmisiä, jotka tulevat toimeen ryhmässä, Malkamäki kertoo.

Hän kuvailee, että Hiidensalmeen kohoaa hienolle paikalle täyskivisiä arvotaloja, joista jokainen seisoo omalla perustuksellaan, omalla tontin määräosallaan. Hiidensalmen townhouse tulee käsittämään seitsemän erillistä pientaloa. Jämerältä annetaan tietyt suunnittelurajat, joissa tulee pysyä, mutta muuten jokainen saa suunnitella talonsa halujensa ja tarpeidensa mukaiseksi yhdessä Jämerän arkkitehdin kanssa. Sen vuoksi vielä ei olekaan tarkkaa tietoa, millainen ja minkä näköinen uudesta townhouse-rivistöstä tulee.

–Koko hankkeen voi teettää Jämerän avustamana täysin valmiiksi asti tai tehdä paljonkin päätöksiä tai töitä itse. Tuusulassa meillä on 12 erilaisen townhousen projekti. Jotkut on teetetty ulkomailta käsin ja joissain rakentajat ovat itse tehneet kaikki aputyöt. Se on osoittanut, että suuri osa asukkaista haluaa olla itse mukana suunnittelussa ja rakentamisessakin, kukin kykyjensä ja resurssiensa mukaan, Malkamäki toteaa.

Viime aikoina Hiidensalmen asuntomessualueella on myös karsittu puustoa ja linjattu rantaraitti kulkemaan paikoin aiempaa lähempänä rantaa. Malkamäki kertoo, että järvimaisema nähtiin Jämerällä tärkeäksi jo vuosi sitten aluetta suunniteltaessa, sillä townhouse halutaan luonnolliseen ympäristöön. Järvi onkin todella lähellä, sillä Malkamäki toteaa, että järveä lähinnä olevan townhouse-talon kulmasta järveen on matkaa vain 30 metriä.

–Kun on kyse laadukkaasta ja yksilöllisestä pientalorakentamisesta kaupungissa, asukkaat ovat vaativia ja kun ollaan Lohjan hintatasolla, arvoa pitää saada, hän avaa.

Havainnekuva Tuusulan asuntomessuille valmistuvasta townhouse-taloista. Lohjan messualueelle on tulossa samankaltaisia taloja, mutta niiden lopullinen ulkoasu muotoutuu talojen asukkaiden toiveiden mukaan.

Pientalojen rakentaminen alkaa huhtikuussa

Laskelmien mukaan messualueella tulee asumaan noin 330 ihmistä. Townhousen lisäksi alueelle tulevat mm. kerrostaloista koostuva kortteli, pientaloja sekä asunto-osuuskunta. Ensimmäisten pientalojen rakentaminen alkaa huhtikuussa. 17:sta tontista on varattu 15, joten vapaana on vielä kaksi kulmatonttia, joihin voi rakentaa kaksikerroksisen talon. Härkönen kertoo, että niistä on tullut kyselyjä ja kiinnostusta on ollut.

–Pientalojen kohdalla on ollut hieman vaihtuvuutta, kun muutama kiinnostunut on jättäytynyt pois esimerkiksi muuttuneen perhetilanteen vuoksi, mutta tilanne on hyvä.

Malkamäki puolestaan muistuttaa, että vaikka yksikerroksiset talot ovat tällä hetkellä suosiossa mm. esteettömyytensä vuoksi, kaksikerroksisen talon neliöhinta on suhteessa edullisempi. Hän toteaa myös, että viime hetken muutoksetkin ovat tavanomaisia asuntomessualueilla, joten hätää ei ole, vaikka pari tonttia onkin vielä vapaana.

–Viime kädessä tontit ostaa jokin pientalotoimija, joka rakentaa niille talot ja myy ne valmiina, hän toteaa.

–Uskon, että molemmat tontit menevät kyllä tässä alkuvuoden aikana. Vielä on siis mahdollisuus päästä asumaan hienolle alueelle, sanoo Härkönen.

Malkamäki vakuuttaa, että aikaa talojen rakentamiseen on hyvin. Lohjan asuntomessuprojektin tiedottaja Riikka Juva puolestaan kertoo, että rakentamista koordinoimaan, aikataulussa pysymistä valvomaan ja yhteistyön sujumista takaamaan on palkattu aluevalvoja, joka aloittaa maaliskuussa.

Hiidensalmessa sijaitsevan Kokkokallion tilanne on edelleen auki.

–Kokkokallion myyntipäätöksestä on tehty valitus hallinto-oikeuteen, koska nähtiin, että Kokkokallio myydään liian halvalla. Toivomme, että päätös saadaan pian. Kokkokallio olisi hieno korjausrakennuskohde, joka kertoisi Lohjan historiasta, Härkönen kerto.

Kun rakentaminen alkaa, messualue aidataan mm. turvallisuussyistä, mutta toukokuussa paikallisille järjestetään tilaisuus, jossa on mahdollisuus tutustua alueeseen ja kuulla messuprojektin etenemisestä.

Lohjan asuntomessuprojektin tiedottaja Riikka Juva ja projektipäällikkö Mirka Härkönen sekä Jämerän toimitusjohtaja ja Suomen Pientaloteollisuus PTT ry:n hallituksen puheenjohtaja Jari Malkamäki kertoivat viimeisimpiä asuntomessukuulumisia.

Uudenlainen osuuskuntamuotoinen asuminen kiinnostaa

Juva kertoo, että asuntomessuille on tulossa myös uudenlaista osuuskuntamuotoista asumista. Se sopii esimerkiksi perheille, joilla ei ole paljon rahaa säästössä tai ison lainan ottaminen pelottaa. Osuuskuntamuotoisena messuille rakennetaan kolme paritaloa.

–Suomeen tarvitaan kaupunkimaista pientalorakentamista, koska ihmisten tahtotila asua pientalossa ei ole muuttunut, vaikka Suomi muuten kaupungistuukin. Erilaisia keskitettyjä rakentamisen malleja tarvittaisiin yhä kallistuvassa suomalaisessa pientalorakentamisessa enemmänkin, vahvistaa Malkamäki.

–Tässä osuuskuntamuotoisessa omistusmallissa omaan kotiin pääsee kiinni alle 10 000 euron pääomalla. Osuuskunnan jäsenet maksavat vuokraa, jolla lyhennetään osuuskunnan yhteistä lainaa. Asumisoikeusasumisesta osuuskunta eroaa siten, että siinä pääsee vaikuttamaan itse enemmän asumiseen ja sen kustannuksiin, Juva kertoo.

Asunto-osuuskunnan osalta alkaa asukashaku maaliskuussa. Osuuskuntailta järjestetään tiistaina 26.2. Puu-Anttilassa. Siellä on tarjolla lisäinfoa osuuskunnasta kiinnostuneille.

Taidehankkeet, oppilaitosyhteistyötä ja messuvieraiden majoitus

Taideasioitakin on viety eteenpäin. Härkönen iloitsee siitä, että näillä näkymin Taiteen edistämiskeskukselta voitaisiin saada tukea messualueen taideteosten toteuttamiseen. Lisäksi rahaa taiteeseen on varattu messubudjettiin ja kerätty taidemaksu kaikilta alueen rakennuttajilta. Taidetta on tulossa mm. kerrostalot sisältävään kumppanuuskortteliin. Lisäksi messualueen rannassa seisoo sahateollisuuden jäljistä betonijalusta, jonka päällä on aikoinaan kuorittu tukkeja. Yksi taideteos on tulossa siihen. Taiteilijaa haetaan kevään aikana.

–Betonijalustaa ei haluttaisi purkaa, koska se on osa alueen historiaa. Ihmiset pitävät siitä, että alueella on jotain vanhaa ja kiinnittyvät siihen, toteaa Juva.

Laurea-ammattikorkeakoulun kanssa aiotaan toteuttaa opiskelijaprojekteja mm. hyötypuutarhoihin, yrittäjien osallistamiseen ja yhteiskäyttökulkuneuvojen käyttöön liittyen.

–Projektien on tarkoitus tuottaa tietoa, joka voimme hyödyntää, sanoo Härkönen.

Lohja on esillä tulevilla Tuusulan asuntomessuilla. Lohjan messuihin valmistaudutaan myös siten, että Lohjan vähäisen majoituskapasiteetin vuoksi etsitään airbnb -tyylisiä majoitusratkaisuja.

–Tavoitteena on, että mahdollisimman moni messuvieraista jää Lohjalle yöksi ja käyttää Lohjan palveluja, kuten syö ravintolassa ja vierailee matkailukohteissa. Siksi olemme miettineet mm. mökkimajoitusta. Pelkästään näytteille asettajia on noin sata ja messukävijöitä odotetaan yli 100 000, joten majoittujia on vähintään satoja, Härkönen laskee.

Juva kertoo, että majoittaminen on jo herättänyt kiinnostusta lohjalaisissa. Majoittamisesta kiinnostuneille järjestetään infotilaisuus 7.3.

SMS