Laurentius-salissa torstaina 24.11.2022 klo 19 on erinomainen tilaisuus päästä kuulemaan Nicholas Danielia, joka on yksi maailman kysytyimmistä oboisteista sekä yksi Britannian tunnetuimmista muusikoista. Lohjan kaupunginorkesteri esittää kamarimusiikkisarjassaan Thea Musgraven Impromptun nro 1 huilulle ja oboelle (1967), jossa Danielin kanssa soittaa orkesterin oma huilisti Mari Kunnari. Vuonna 1928 syntynyt Thea Musgrave on sävellyksen todellinen grand old lady, joka on saanut oppia muun muassa itseltään Nadia Boulanger’lta. Musgrave on tehnyt yhteistyötä Danielin kanssa vuodesta 1993 asti, jolloin Musgravelta tilattiin oboekonsertto Danielille. Sittemmin hän on säveltänyt Danielille enemmänkin musiikkia, mm. toisenkin konserton. Konsertissa kuultava Impromptu nro 1 huilulle ja oboelle kietoutuu sekin tavallaan Danieliin siinä mielessä, että teos on sävelletty huilisti Douglas Whittakerille ja oboisti Janet Craxtonille, joista jälkimmäinen toimi aikoinaan Danielin opettajana.

Konsertissa kuullaan myös toinen osa Eleanor Albergan (s. 1949) teoksesta Nightscape (1993). Alberga on jamaikalainen säveltäjä ja pianisti, joka toisinaan myös johtaa omia teoksiaan. Albergaa on teoksen synnyssä inspiroinut synnyinmaansa illan ja yön äänet. Niitä saamme kuulla osassa Cicadas, tree-frogs, crickets, party goers, geckos, dogs, burglars and other nocturnal creatures (suom. Kaskaat, sammakot, sirkat, juhlijat, gekot, koirat, varkaat ja muut yölliset oliot). Vaikka teoksen äänimaisema sisältää Karibian yöllisiä ääniä ja karibialaisia rytmejä, on sen alkuunpanevana voimana toiminut Wolfgang Amadeus Mozart (1756–1791). London Mozart Players halusi tilata Albergalta teosparin Mozartin Gran partitalle, ja näin Alberga päätyi käyttämään samaa kokoonpanoa, kahtatoista puhallinsoitinta ja kontrabassoa, jota Mozartkin teoksessaan käytti. Myös tulevassa konsertissa kuulemme sekä osia Albergan Nightscapesta että kokonaisuudessaan sen noin kaksisataa vuotta vanhemman vastinparinsa, Mozartin Serenadin nro 10 KV 361 ”Gran partita”. Tätä vaikuttavaa teosta ja erityisesti sen iki-ihanaa kolmatta osaa, Adagio, on käytetty useammassakin elokuvassa tai tv-sarjassa. Monet muistavat sen vuonna 1984 ilmestyneestä Miloš Formanin ohjaamasta ja monella Oscarilla palkitusta elokuvasta Amadeus, mutta myös monessa Mozartiin liittymättömissäkin populaarikulttuurin tuotteissa se sykähdyttää kuulijoitaan.

GRAN PARTITA

to 24.11.2022 klo 19 Laurentius-sali

Nicholas Daniel oboe & liidaus

http://nicholasdaniel.co.uk/

Lohjan kaupunginorkesterin muusikoita

Thea Musgrave: Impromptun nro 1 huilulle ja oboelle

Eleanor Alberga: Osia teoksesta Nightscape

W.A Mozart: Serenadi nro 10 KV 361 ”Gran Partita”

Liput NetTicket: 15€/20€, ovelta 25€