Suomen vanhin ja tunnetuin EAGLES tribuutti bändi juhlii kuluvana vuonna kolmea asiaa: ensinnäkin Easyn perustamisesta on kulunut 50 vuotta, toisekseen Easyn comebackista on kulunut 10 vuotta ja kolmanneksi Easy julkaisi juhlavuoden kunniaksi kolme kappaleen Dusty Road- nimisen maxi-singlen.

Easy bändistä

Bändi nimeltä Musakatit perustettiin vuonna 1974.  Pian bändin jäsenet huomasivat, että nimi edusti huonosti yhtyeen tyyliä ja musiikkia.  Suosikki-lehden nimiehdotuskilpailun tuloksena bändi saikin uuden nimen, EASY. Yhtye keikkaili 70/80-luvulla ahkerasti seitsemän vuoden ajan tehden yli 400 keikkaa. Pitkän tauon jälkeen yhtye teki yllättävän comebackin esiintymällä kesällä 2014 Tribute Band Festivaaleilla  Helsingissä, esittäen Eagles-yhtyeen musiikkia.   Menestyksekkään comebackin innostamana ”pojat” päättivät jatkaa jälleen keikkailua.

Nykyään EASY esittää konserteissa/ keikoilla palvomaansa Eagles-yhtyeen musiikkia, siksi nimeen on lisätty tarkennus ”The Eagles Tribute Band”. EASYn kokoonpanoon kuuluu nykyään  kolme alkuperäisjäsentä:  Petteri Kokljuschkin, Sami Javne, Roni Kamras, ja kaksi nuoremman polven huippu laulajakitaristia  Lappe Holopainen ja Tomi Juustila  sekä upeaääninen pianisti Katri Silolahti.

Yhtyeen pitkää yhdessäoloa voi hyvinkin verrata avioliittoon tosin sillä erotuksella, että Easyn jäsenet olivat ”vieraissa” noin kolmekymmentä vuotta. Kukin bändin jäsen touhusi omia juttuja tänä aikana. Easy päätti kuitenkin liittoutua jälleen yhteen (comeback) kymmenen vuotta sitten. ”Liittoonsa” bändi päätti ottaa kolmen staran Ronin, Petterin ja Samin lisäksi pari nuorempaa jäsentä piristämään ja kehittämään toimintaamme.

– Easyn soittaminen muuttui radikaalisti comebackin yhteydessä. Easyn nimeen lisättiin The Eagles Tribute Band mikä kertoo, että keskityimme ainoastaan idoliyhtyeemme musiikin esittämiseen. Koska uusi ohjelmisto oli erittäin vaativa, ja molemmat nuoret huippukitaristimme Lappe ja Teemu olivat alan ammattilaisia, edellytti tämä myös meiltä uutta asennetta soittamiseen. Aiemmin soittaminen oli hyvä harrastus ja keikoille lähdettiin hurvittelemaan, mutta nykyään asenne on muuttunut, soittamiseen asennoidutaan enemmän ammattimaisesti., kertoo Petteri.

– Oma suhtautuminen musiikkiin ja esiintymiseen ei ole muuttunut mihinkään. Olen aina korostanut harjoituksen, ja etenkin lavaesiintyminen merkitystä erityisesti omille manageriurani  kasvateille; Tiktak,Indica ja Haloo Helsinki!, jatkaa Petteri.

– Easy The Eagles Tribute Bandin nauttii esiintymisestään hieman eri tavalla kuin kolmekymmentä vuotta sitten. Nyt bändi voi keskittyä mielimusiikin esittämiseen huippumuusikoiden kanssa ja hienoissa konserttisaleissa. EASY ei jätä konserteissaan ketään kylmäksi, Eaglesin hittibiisien lisäksi bändin visuaalinen ilme ja bändin hyväntuulinen lavaesiintyminen vangitsee yleisön. Standing Ovation on enemminkin sääntö kuin poikkeus Easyn konserteissa.

Laurentiussalissa kitaristi Tomi Juustilan sijaisena soittaa ja laulaa Easyn comeback- kokoonpanon alkuperäinen jäsen Teemu Aitoaho (Jiri Nikkinen Beatles tribute band).

EASY julkaisi joulukuussa kolmen kappaleen Maxi Singlen

– Halusimme hyödyntää korona -ajan ja Suomen ykkösriviin lukeutuvan kitaristimme tuottaja/äänittäjä Erno Laitisen ammattitaitoa asettumalla Inkfish studioon viikon ajaksi. Huom. kyseessä ei ole Eagles covereita. Keikoilla EASY keskittyy täysin Eagles musiikin esittämiseen!

Mikä oli The Eagles?

The Eagles oli amerikkalainen rockyhtye, joka perustettiin Los Angelesissa vuonna 1971. Yhtyeen perustivat Glenn Frey, Don Henley, Bernie Leadon ja Randy Meisner. The Eagles tunnetaan parhaiten pehmeästä rocktyylistään, joka yhdisteli elementtejä rockista, countrysta ja folkmusiikista. Yhtyeen musiikki oli erittäin suosittua 1970-luvulla, ja heidän tunnetuimpia kappaleitaan ovat ”Hotel California”, ”Take It Easy” ja ”Desperado”. Yhtyeen soundi oli tyypillinen aikansa länsirannikon rockille, ja heidän musiikkinsa mukavuus ja melodisuus tekivät siitä laajasti suosittua. The Eaglesin kappaleet käsittelivät usein henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia teemoja, kuten unelmia, pettymyksiä ja elämän kompleksisuutta.

The Eagles oli yksi kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä yhtyeistä. Heidän albuminsa myivät valtavia määriä, ja heillä oli useita hittisingeleitä. Yhtyeen suurimpia saavutuksia oli albumi ”Hotel California” (1976), joka on yksi kaikkien aikojen myydyimmistä albumeista maailmassa. Tämä albumi sisälsi useita suuria hittejä, kuten nimikappaleen ”Hotel California” ja ”New Kid in Town”.