
Nykyisin Suomi on yksi suurimmista mobiilipelien kehittäjämaista
Suomessa on vahva pelikulttuuri, joka on paljon vanhempi kuin mitä moni luulee. Suomalainen pelihistoria sai alkunsa 1980-luvun alussa, jolloin ensimmäiset tietokoneet saapuivat suomalaisiin koteihin ja moni innostui viettämään vapaa-aikaansa tietokonepelejä pelaten.

Yksi ensimmäisistä pelikoneista on legendaarinen Commodore VIC-20 ja Commodore 64
Vielä nykypäivänäkin jompikumpi noista pelikoneista voi löytyä monen peliharrastajan kokoelmista. Suomalaiset innostuivat koodaamaan pelejä näihin pelikoneisiin, sillä se oli yksinkertaista ja helppoa. Pelin koodaamiseen ei tarvittu isoja koodaritiimejä, vaan toisin kuin nyt, yksi henkilö pystyi koodaamaan koko pelin suhteellisen lyhyessä ajassa. Myös erilaiset peliväärennökset kukoistivat tähän aikaan, sillä väärentäminenkin oli näin ollen helppoa. Kaiken kaikkiaan 80-luvun alku oli aika, jolloin pelaajat ja pelintekijät pääsivät näyttämään kykynsä ja pelaamisen suosio alkoi kasvaa räjähdysmäisesti.
Peleillä oli kaikenlaisia ulkomaisia nimiä, kuten Compound, mutta toisin kuin BlackJack, ne kuulostivat kiehtovilta ja moderneilta. Kaikki halusivat päästä pelaamaan niitä! Videopelit ovat suosittuja lahjoja ja esimerkiksi 62 % suomalaisista saavat kodintekniikkaa joululahjoiksi. Jotain suomalaisten peli-innosta kertoo myös se, että 80-luvulla Commodore 64:sta myytiin Suomessa asukaslukuun nähden enemmän kuin missään muussa maassa. Commodorella oli edullinen hinta ja toimiva design. 90-luvun alussa tietokone oli jo neljänneksellä suomalaisista.
Seuraavaksi listaamme suosituimmat ja legendaarisimmat suomalaispelit
Sanxion

Sanxion kehitettiin vuonna 1986 ja se oli horisontaalinen räiskintäpeli, joka joidenkin pelihistorioitsijoiden mukaan oli ensimmäinen globaaleilla markkinoilla julkaistu suomalaispeli. Pelin kehitti suomalainen Stavros Fasoulas ja sen julkaisi brittiläinen peliyhtiö Thalamus. Sanxion kehitettiin Commodore 64:lle ja se on saanut palkintoja myös hienosta musiikistaan. Sanxionin musiikin sävelsi Rob Hubbard, joka oli yksi ensimmäisistä ja arvostetuimmista pelimusiikin säveltäjistä.
Uuno Turhapuro muuttaa maalle

Tämä myös vuonna 1986 tehty suomalainen peli ei välttämättä ole pelimaailman parhaimmistoa, mutta se on silti tärkeä osa kotimaista pelihistoriaa. Se perustuu suosittuun Uuno Turhapuro -elokuvasarjaan ja siitä tuli valtavan suosittu. Peliä pidetään tämän vuoksi alkusysäyksenä kotimaiselle pelibisnekselle.
UnReal World

Tämä peli kehitettiin vuonna 1992 ja sen koodanneet Sami Maaranen ja Erkka Lehmus jatkavat yhä tänä päivänäkin kehitystyötä, mikä tekee siitä yhden maailman vanhimmista yhä toimivista PC-peleistä.
Slicks’n Slide

Tämä peli on klassinen nelinpeli, jossa neljä pelaajaa yrittää pelata toisiaan vastaan käyttäen samaa näppäimistöä. Slicks’n Slide julkistettiin 1993 DOS:lle ja se varmasti aiheutti monessa kodissa näppäimistön hajoamisen. Monet pelaajat muistelevat peliä erittäin lämpimästi!
Snake

Snake, joka myös tunnetaan matopelinä, oli ikimuistoinen Nokia-puhelimissa esiasennettuna ollut peli, josta mobiilipelaamisen suosio sai alkunsa. Matopeliä on varmasti pelannut jokainen 90-luvun teini ja vanhempikin, sillä tämä 1997 lanseerattu kännykkäpeli oli äärimmäisen suosittu ja aikansa uranuurtaja.
Max Payne

Suursuosioon noussut Max Payne julkaistiin vuonna 2001. Pelissä oli hieno juoni ja elokuvamainen tyyli sekä dialogi. Se on yksi kaikkien aikojen rakastetuimpia poliisipelejä ja Max Paynesta on tullut videopelimaailman tunnetuimpia hahmoja.
Angry Birds

Vihaiset linnut tulivat vuonna 2009 tunnetuiksi suomalaisen Rovio-peliyhtiön kehittäminä. Angry Birds tuli ladattavaksi App Storen kautta kaikkiin iOS-käyttöjärjestelmän laitteisiin ja se nousi yhdeksi kaikkien aikojen suosituimmista mobiilipeleistä. Pelillä on jopa 12 miljoonaa latauskertaa.
Clash of Clans
Yksi viimeisimmistä suosituimmista suomalaisista peleistä on Clash of Clans, joka julkistettiin mobiilipelinä vuonna 2012. Se toi miljardeja pelinvalmistaja Supercellille ja loi Supercellistä yhden Suomen menestyksekkäimmistä yrityksistä.