Amerikkalainen Douglas Blair saapuu Lohjalle lauantaina 16.10. pitämään 90 minuutin esityksen Virkkalan klubitalolla kello 18-19.30. Esityksessään Blair kertoo hieman omista taustoistaan ja miten hän on päätynyt suomalaiseen Turku Rock Academyn ”lähettilääksi” kertomaan kitaransoitosta nuorille. Hän puhuu ”The Sculpting of Style”- eli siitä oman tyylin löytämisestä ja kehittämisestä, millä erotaan muista. Tilaisuus on alle 18-vuotiaille maksuton.

Douglas Blair kertoo tilaisuudessa myös vinkkejä kitaransoittajille!

Haastattelimme hieman pikaisesti Blairiä hänen omasta taustastaan.

Douglas ja W.A.S.P

Douglas Blair on soittanut käytännössä koko ikänsä. Hänen omat idolinsa löytyvät akselilta Rush ja Led Zeppelin, ja hän itse löysi itsensä vuonna 1992 koe-esiintymässä W.A.S.P. nimiseen bändiin. Syy siihen oli hänen entisen bändinsä rumpali Stet Howland, joka oli kertonut Blairistä bändissä, näiden etsiessä uutta kitaristia. Syy miksi hänet valittiin lopulta bändiin, oli hänen soittotapansa, missä hän pystyi nopeasti vaihtamaan akustisesta kitarasta sähköiseen ja toisinpäin- ja koska sattuman kautta, seuraavassa W.A.S.P.:n levyssä mihin Blair pääsi oli paljon akustista kitaraa mukana.

Samoihin aikoihin vietin paljon aikaa Ovation Guitars kitaravalmistajan tiloissa ja sain heidät valmistamaan minun oman ensimmäisen doubleneck kitaran, missä on siis samassa sekä akustinen että sähköinen kitara. He sanoivat, että ei se samalta kuullosta kuin pelkkä akustinen kitara, mutta toimii kuitenkin – ilman tätä kahden soitannan tyyliä, en olisi koskaan saanut pestiä W.A.S.P:iin, enkä koskaan olisi päässyt kokemaan tätä kaikkea, mitä musiikki on minulle antanut, kertoi Blair.

Ronny Zeisberg/Wieglas Fotographie DE

Jatkuva oppiminen

Blair kertoi myös, että vaikka musiikkiteollisuus pyrkii tuottamaan massaa, nousee aina välillä joku tähti esille, joko erikoisen laulunsa, tai soitannan kautta, nousten todelliseksi megastaraksi, ja siitä erikoisosaamisesta Douglas puhuu myös Lohjalla. Hänellä on muuten yhä tuo ensimmäinen doubleneck kitara omassa studiossaan.

Hän on itse kehittänyt kaksikaulaisen Blair Mutant Twin -soittimen, jossa on akustinen kitara ja sähkökitara samassa pienessä rungossa. GuitarCrossissa taas on kolme bassonkieltä ja viisi kitarankieltä. Blairin kolmas keksintö on ASIA-kitara, jossa on kuusi teräskieltä ja kuusi nailonkieltä samalla kaulalla.

Hän kertoo tulevaisuuden haaveiden olevan vieläkin kitaransoitossa, instrumenttien kehittämisessä ja uusien kitaristien auttamisessa niin paljon kuin hän vain voi. Vuonna 2012 Blair ryhtyi Turku Rock Academyn opettajaksi. Hankkeen tarkoitus on opastaa uusia nuorisobändejä toimimaan menestyksekkäästi musiikkimaailman eri osa-alueilla. Rock Academyn myötä Blair on vieraillut Suomessa useita kertoja jo ennen Suomeen muuttamistaan ja samalla myös esiintynyt pienissä ravintoloissa paikallisten muusikoiden kanssa

Jokainen voi oppia kitaransoiton. Joillekin se on luontaisempaa ja toiset tarvitsevat enemmän harjoittelua. Mutta musiikki voi myös yllättää missä iässä tahansa ja ihmiset voivat löytää kykynsä yllättäen.

Suomi on hedelmällinen maaperä muusikolle. Ilmapiiri on kehittävä ja tukeva, ja Turusta pääsee helposti myös Ruotsiin tekemään töitä, joten Suomi on tullut Blairille hyväksi asuinpaikaksi.

Ronny Zeisberg/Wieglas Fotographie DE