Heino Haapalehto on maalannut jo 40 vuotta. Henkilökuvissa häntä kiehtovat pikkutarkkuus ja itsensä haastaminen.

 

Heino Haapalehdon henkilöhahmoihin keskittynyt taidenäyttely kutsuu taiteenystäviä Galleria Vikholmiin. Maalauksista katsovat mm. Haapalehdon vaimo ja presidentti Tarja Halonen. Yhdessä taulussa ollaan saunassa, toisessa matkataan vuosisatojen taakse.

-Maisemakuvia voi tehdä nopeammin, mutta henkilökuviin pitää keskittyä. Yhtä näistä tauluista tein pari kuukautta, kun maiseman voin maalata parissa tunnissa, Haapalehto vertaa.

-Olen mieltynyt pikkutarkkaan tekemiseen. Siinä pitää haastaa itseään ja kokeilla, mihin pystyy. Oikein hykertelin, kun sain tehdä tätä, vaikka siihen meni päivästä monta tuntia, kun oikein paneuduin, Haapalehto esittelee yhtä teoksistaan.

-Henkilökuvissa on sekin kiva, kun voi taulua katsoessaan ajatella, että mitähän sen hahmot ajattelevat. Maisematkin puhuttelevat, mutta henkilöhahmot vielä enemmän, hän pohtii.

 

40 vuotta siveltimen vetoja

Haapalehto on pitänyt ennenkin näyttelyitä Galleria Vikholmissa sekä muualla. Maalannut hän on jo 40 vuotta. Tie maalaamisen pariin vei aikoinaan musiikin kautta.

-1960- ja 1970-lukujen vaihteessa asuin Oulussa ja olin mukana musiikkimaailmassa. Voitin Suomen iskelmämestaruudenkin. Siihen aikaan muusikon piti kuitenkin kännätä, ja vaimoni sanoi, että tulee avioero, jos tyyli ei muutu. Kyllä niin paljon pidin avioliitostamme, että jätin musiikin. Musiikin jäljiltä jäi, joten aloin piirtää ja tehdä savitöitä. Maalasin myös työväenopistolla ja siellä opettaja innosti entisestään, Haapalehto kertoo.

Musiikki on myöhemmin tullut takaisin Haapalehdon elämään ja nykyään hän laulaa gospelia. Eläkkeellä ollessa maalaamisellekin on hyvin aikaa ja kotoa löytyy kunnon tilat harrastusta varten.

-Maalaaminen on paras mahdollinen harrastus, kun on huonot jalat enkä pääse juoksemaan, Haapalehto naurahtaa.

-Silloin tulee hyvä mieli, kun oikein onnistun ja tulee tunne, että olenko minä todella maalannut tuon taulun, hän jatkaa.

 

Taidetta omalle seinälle?

Galleria Vikholmin näyttelystä Haapalehdon töitä saa ostaa, mutta niitä ei ole valmiiksi hinnoiteltu, sillä taulukauppa ei käy nykyään samaan malliin kuin ennen.

-Nykyään ihmiset ostavat enemmän julisteita, ehkä se johtuu sisustustyylin muutoksesta, Haapalehto pohtii.

Vuosikymmenten aikana näyttelyissäkin on tapahtunut muutoksia.

-Aikoinaan näyttelytiloja oli enemmän ja töitään oli siten helpompi tuoda esille, Haapalehto toteaa.

Näyttely on esillä syyskuun loppuun saakka.

SMS