Hyvän vastaanoton saanut SHINA konsertoi toistamiseen Siuntion kauniissa keskiaikaisessa kirkossa

Säveltäjä-laulaja Sini Heinilän ja sanoittaja-laulaja Nina Alivirran lauluyhtye SHINA järjestää yhteistyössä Suomen Punaisen Ristin ja Siuntion seurakunnan kanssa järjestyksessä toisen hyväntekeväisyyskonsertin kotimaan kriisityön hyväksi. Ensimmäistä kertaa vastaava konsertti järjestettiin viime syykuussa ja se sai hyvän vastaanoton. Tämänvuotinen Land Of Light -konsertti järjestetään lauantaina 20.7.2019 klo 18.00 Siuntion kauniissa keskiaikaisessa kirkossa osoitteessa Suitiantie 51.

Konsertin tuotto ohjataan kokonaisuudessaan SPR:n kotimaan kriisityöhön, josta mm. ruoka-apu on yksi keskeinen alue.

Nina Alivirta, Sini Heinilä (oik.) Kuva: Sami Takarautio.

–  SPR Siuntio jakaa kerran viikossa hävikkiruokaa ja kerran kuussa EU:n ruoka-apua. Ruokaa hakee viikoittain iso joukko ihmisiä ja tarve ruoka-avulle on ilmeinen. Silloin tällöin hankitaan myös hävikkiruokajakoihin lisää tuotteita, esim. sellaisia tilanteita varten, että hävikkiruokaa on jostain syystä tullut hyvin vähän tai esim. tiettyjen juhlapyhien aikaan (esim. joulun alla puuroriisit ja piparit), SPR:n Siuntio-Kirkkonummi alueen vastaava Virpi Lohrum kertoo.

Indigo Hour -kappaleesta remix suoratoistokanavia varten

SHINA on tehnyt itse musiikkia ja keikkaillut jo parikymmentä vuotta. Kaksikko on tehnyt myös Siuntiolle oman laulun Seitsemännellä joella. SHINAn kappale Indigo Hour https://areena.yle.fi/1-2318583 kuultiin muutama vuosi sitten YLE Aamutelevision suorassa lähetyksessä. Esitys keräsi kanavalta saatujen tietojen mukaan yli 300 000 katselijaa. Kappaleesta on juuri julkaistu remix-versio Spotifyssa, iTunesissa, Apple Musicissa ja YouTubessa ja se kuullaan akustisena versiona myös konsertissa.

Tuottaja Ari-Jukka Syrjäselle uuden version tekeminen oli antoisa matka.

– Aika ajoin alkuperäisiä demoja kuunnellessani olen usein miettinyt, että nämä biisit ansaitsisivat uuden soundillisen kuosin. Tänä kesänä siihen tulikin hyvä tilaisuus ja biisi on minusta viimeinkin sillä tasolla minkä se ansaitsee. Koko bändin olemassaolon ajan muistan ajatelleeni, että Ninan ja Sinin sävelet sanoineen on musiikkina kerta kaikkiaan hienoa kamaa ja ansaitsee tulla kuulluksi laajemminkin.

Trumpetisti Antero Priha vierailevana muusikkona

Konsertissa esiintyvät tekijäkaksikon säveltäjä-laulaja-pianisti Sini Heinilä ja sanoittaja-laulaja Nina Alivirran lisäksi kitaristi Henkka Harvilahti, basisti Jari Ukkonen sekä vierailevana muusikkona trumpetisti Antero Priha, joka avaa konsertin kauniilla alkusoitolla tunnelmaan virittäen. Konsertissa esiintyvät lisäksi Eeva Komulainen, laulu, ja Ilmari Priha, dj.

Antero Priha on pitkän linjan jazz-muusikko ja julkaissut kevään 2019 aikana kaksi uutta levyä. Säveltäjä Timo Kiiskisen kanssa syntyi meditatiivinen kokoelma Buddhan teksteihin tehtyä musiikkia Buddha Souls. Levyn musiikki on saanut innoituksensa joogasta, meditoinnista ja buddhismista. Hannu Pikkaraisen kanssa tehty levy Boats puolestaan on kunnianosoitus Miles Davisin Tutu-levylle. Pikkaraisen ja Prihan yhteistyönä syntynyt musiikki on funkahtavaa jazzia ripauksella mystisyyttä ja vaaran tunnelmaa.

Konsertissa Priha esiintyy muutamassa kappaleessa sekä avaa ja päättää konsertin sooloilla.

Land Of Light -konsertin lipun hinta on 10 euroa, ja se ohjataan lyhentämättömänä SPR:n kriisityöhön. Lippuja saa ostaa ovelta.