Kun tieto, palvelut ja työ siirtyvät verkkoon, on ihmisten fyysisellä asuinpaikalla yhä vähemmän väliä. Digitalisaatio on mullistanut maaseudun elämää muuttaen vanhoja työnkuvia, luoden uusia työmahdollisuuksia ja tarjoten vapaa-aikaan lisää sisältöä. Vaikka työsarkaa edelleenkin on, kuilu maaseudun ja kaupunkien välillä on pienentynyt eikä syrjäinen sijaintikaan tee asuinpaikasta enää henkistä takahikiää.

Ajanvietettä verkosta
Vieläkö muistat, miten muoti saapui Suomeen ennen internetiä? No, myöhässähän se saapui. Ensin pääkaupunkiseudulle, josta se pikkuhiljaa hivuttautui yhä kaukaisimpiin kolkkiin. Eikä aivan jokaista kyläpahaa jokainen kotkotus edes saavuttanutkaan. Internetin myötä muoti on reaaliaikaisesti maailmanlaajuista. Nykyään lapset däbbäävät, flossaavat ja suflaavat samanaikaisesti ympäri maailmaa.
Maaseutu ei siis enää ole Jumalan selän takana. Nykyaikainen maalaisserkku voi yhtä hyvin katsella hittisarjoja tai kuunnella soitetuinta musiikkia netin suoratoistopalveluista ilman elokuvateattereita tai konserttisaleja. Entäpä suuria rahoja liikutteleva e-urheilu sitten? Sitäkin voi harrastaa aivan missä tahansa, sillä isoja halleja ei harrastamiseen tarvita, ja pelikavereita on verkko pullollaan.
Työ verkottuu
Netti on maaseudulla ennen kaikkea tärkeä työväline ja hyvät tietoliikenneyhteydet ovat nykyaikaisen maatalouden elinehto. Modernit navetat rakentuvat monenlaisten älylaitteiden varaan. Lehmien lypsy hoidetaan lypsyroboteilla, jotka keskustelevat toisaalta tietokoneen ja toisaalta lehmien kantamien lähettimien kanssa. Laitteilla kerätään tietoa eläinten terveydentilasta ja aktiivisuudesta ja ohjataan niiden ruokintaa. Eikä lantaakaan enää talikolla luoda vaan sen hoitaa automaatti.
Perinteisestä maanviljelijästä onkin tullut tietotekniikan suurkuluttaja. Raskaat lypsyrutiinit ovat vaihtuneet laitteiden valvontaa ja kerätyn tiedon analysointiin. Viljelijän ammattitaitoa on osata tulkita mittaustuloksia ja reagoida niihin. Tietotekniikassa on omat sudenkuoppansa ja opittavaa riittää kuten uutinen viihdepalveluihin soitelleesta lypsyrobotista osoittaa.
Etätyö tuo myös uusia mahdollisuuksia maaseudulle. Ihmiset voisivat valita asuinpaikkansa vapaasti, kun työ hoituu mukavasti verkon kautta. Aikanaan etätyöstä povattiin jopa koko maaseudun pelastajaa, mutta ainakaan vielä tähän ei olla päästy. Valtaosa Suomessa tehtävä etätyöstä keskittyy näet pääkaupunkiseudun asiantuntijatehtäviin ja toisaalta pitkien välimatkojen Pohjois-Suomeen.
Maaseudun palvelut
Palvelujen kato on aiemmin ollut yksi maaseudulta paon syistä. Valtiollisten virastojen ja pankkien häviäminen pienten – ja hieman suurempienkin – paikkakuntien katukuvasta on ollut tosiasia, mutta tämä ei kuitenkaan tarkoita palvelujen loppuneen. Pankkipalvelut ovat olleet suunnannäyttäjiä sähköisten palveluiden tarjoajina jo kauan. Myös kaikki viranomaispalvelut veroista passihakemuksiin voi hoitaa internetin ja tietokoneen kautta, eikä edes jonottamista tarvita. Erityisostoksiakaan varten ei maaseudun rauhasta enää tarvitse poistua, kun nettikaupat ovat vain hiirenklikkauksen päässä.
Maaseutu mobiiliverkon varassa
Maaseudun elinkeinojen, asuttavuuden ja kilpailukyvyn turvaaminen vaaditaan ehdottomasti hyviä ja nopeita tietoliikenneyhteyksiä. Asiasta on aika ajoin noussut keskustelua, sillä monin paikoin maaseudulla eletään mobiiliyhteyksien varassa. Nopeista valokuituyhteyksistä on puhuttu ja niiden rakentamista edistetty valtion ja EU tuella, mutta monissa paikoin suunnitelmat ovat kuitenkin kaatuneet rahaan. Mobiiliyhteydet eivät ole yritysten kannalta riittävän luotettavia, sillä niiden nopeudet laskevat herkästi kuormituksen lisääntyessä.
Mobiiliverkon vuotuisina kuormituspiikkeinä maaseudulla ovat toisaalta kesäasukkaat ja toisaalta metsästäjät. Metsästäjät säntäävät syksyisin metsiin varustaen itsensä älypuhelimin ja koiransa mobiiliverkossa toimivin tutkapannoin. Mökkeilijät ja matkaajat tuovat mukanaan lisää mobiililaitteita, jotka rasittavat varsinkin suosittujen lomaseutujen mobiiliverkkoja. Päivätasolla suoratoistona katsottavat elokuvat ovat yksi suurimmista kaistasyöpöistä. Hyvänä kakkosena ovat erilaiset nettipelit, joita yleensä vielä pelataan samoihin aikoihin kuin toiset nauttivat elokuvista.
Tilanne ei ole hyväksi paikallisille asukkaille eikä toivotuille vierailijoillekaan. Hyvät kiinteät nettiyhteydet takaisivat, että maaseudun verkkopalvelut toimisivat takkuilematta kaikissa tilanteissa. Se olisi myös hyvä kilpailuetu, joka voisi vetää lisää loma-asukkaita, vakinaisia asukkaita ja yrityksiä.