Sammatin Sampomäellä on nähty jo kaksi osaa suosituista, Eeva Joenpellon Lohja-sarjan romaaneista dramatisoitua näytelmää. Sammatin Vaahterateatterin tuottama sarja kertoo eteläsuomalaisen, sellun hajussa kasvavan paikkakunnan tapahtumista kansalaissodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Lohjan historiastahan tässä on kysymys.

Tähän mennessä tapahtunut: Kauppias Oskari Hänninen halusi mainetta ja kunniaa ja ryhtyi suurtilallinen Julinin kanssa rakennuttamaan kivitaloa kirkonkylään. Huijattuaan ahneuksissaan Julinia tavarahankinnoissa Oskarilta meni kunnia, mutta maine kasvoi ja hän sai arvonimen Konfoijari. Tyttäristäkin oli huolta: nuorimmainen Anja, käyttäytyi epäsiveellisesti ja petti armeijassa olevaa miestään Lauria entisen punavangin kanssa. Eikä tässä kaikki: tytär kiinnostui kommunismista ja alkoi toimia maanalaisessa liikkeessä. Vanhempi tytär Inkeri oli enemmän omaisuuden ja rahan perään. Aviomies Matti Reima oli liikemies, joka osasi käyttää suhdanteita edukseen. Pirtun trokauksella tienasi kieltolain aikana hyvin. Vaimokin oli tyytyväinen, mutta hyvä tuuri ei kestä ikuisesti. Matti jäi kiinni ja joutui vankilaan. Iso häpeä pienessä kylässä! Sitten Oskarin vaivoiksi tuotiin äiti, joka tosin rakasti häntä, mutta oli halvaantunut ja paha suustaan. Äiti imi mehut Oskarin vaimosta Salmesta, jonka piti pestä ja syöttää vanhaa, katkeraa ihmistä. Julin, jonka pojan Laurin kanssa Anja oli etäisesti naimisissa, järjesti Oskarin kanssa avioeron parille, joka ei itse siihen pystynyt.

Kolmas näytelmä, Sataa suolaista vettä, on itsenäinen jatko-osa aiemmille näytelmille. Tarinaan pääsee hyvin sisälle, vaikka ei olisi nähnyt aikaisempia osia. Tarina jatkuu 30-luvun laman merkeissä. Kun aikaisempia näytelmiä hallitsivat vahvat naiset, nähdään tällä kertaa voimakkaita miehiä. Matti Reima palaa vankilasta lompakko täynnä rahaa ja pää täynnä suunnitelmia. Albert Julin kohtaa haasteita oman tiensä löytäneen poikansa Laurin ja tilansa tähden, mutta nuori Sylvi tuo iloa hänen ehtooelämäänsä. Näiden miesten valinnat vaikuttavat toisiinsa lama-ajan konkurssien ja pakkohuutokauppojen keskellä. Elämän traagisuus sekä itkettää että naurattaa, ja toivo elää aina jossakin.

Sataa suolaista vettä kantaesitetään 9.6. Sampomäen kesäteatterissa, jonka katsomo on uusittu. udet, selkänojalliset penkit odottavat katsojia. Entiseen tapaan ohjauksesta vastaa Anna Rimpinen ja dramatisoinnista Jaakko Kivistö. Musiikin on säveltänyt Joni Pitkonen, näytelmässä kuullaankin elävää musiikkia. Keskeisten roolien näyttelijät ovat pitkälti samoja kuin viime vuonna, ja uusissa rooleissa nähdään lahjakkaita nuoria kykyjä.

Kahtena edellisenä kesänä päästiin yli kahden tuhannen katsojan, ja yleisön toivoma trilogian päätösosa rikkoo varmasti vanhat kävijäennätykset. Tiedustelut ja ryhmävaraukset: Minna Pitkonen 040 8656140 tai Jaakko Kivistö 050 4313929. Liput: ovelta, Lohjan ja Nummelan Prisman NetTicketin lipunmyyntipisteistä sekä internetpalvelusta.