Kabaree Berlin -konsertti esitetään perjantaina 29.4.2022 klo 19.00 alkaen Laurentius-salissa Lohjalla. Kabaree Berlin kehrää 1920-luvun Weimarin tasavallan ajan saksalaista kabareetunnelmaa musiikista, sanailusta ja visuaalisista elementeistä. Ilkikurinen esitys lainailee Bertolt Brechtin ajatuksia teatterista ja rakkaudesta, päivänpolttavia asioita unohtamatta. Mukana seikkailevat mm. Marlene Dietrichin tunnetuimmat hitit. Esityksen tyyli mukailee aikakaudelle tyypillistä poliittista satiiria, erotiikkaa ja musiikkia yhdistelevää kabareeta.

Konsertin solistina laulaa Reetta Ristimäki ja musiikista vastaavat Marko Puro, Jukka Ojala sekä ensimmäistä kertaa Lohjan kaupunginorkesteri. Konsertin visualisoinnista huolehtii Pietu Pietiäinen, puvustuksesta Marja ”Möhkö” Uusitalo ja maskeerauksesta Katja Bryant.

Esityksen on käsikirjoittanut ja ohjannut Reetta Ristimäki. Sen musiikki koostuu rakastetuista saksalaisten säveltäjien, kuten Friedrich Holländerin ja Kurt Weillin teatteri- ja elokuvasävelmistä sekä muista aikakauden schlagereista ja kupleteista, joiden käännöksistä vastaa pääosin Vesa Tapio Valo. Mukana on myös mielenkiintoisia harvinaisuuksia. Aikakauden tyylilajia voisi kuvata sanoilla burleski, unenomainen, dekadentti ja juopunut.

Kabareehahmo Greta Kreuzberg on syntynyt käytännön tarpeesta laulaja Reetta Ristimäen opiskellessa aikoinaan Berliinissä, sillä suomalainen nimi vääntyi kankeasti kansainvälisessä seurassa. Saksankielisenä käännöksenä nimi alkoikin toimia ja samalla Greta alkoi kertoa kabareetytön tarinaansa.

Reetta Ristimäki on useissa eri tyylilajeissa viihtyvä oopperalaulaja ja näyttelijä, jonka freelance-taiteilijan ura käsittää yli 50 näyttämöteosta ja yli 20 vuoden konsertti- ja keikkatoimintaa Suomessa ja ulkomailla. Hän valmistui oopperalaulajaksi Sibelius-Akatemiasta. Siellä häntä opettivat mm. Liisa Linko-Malmio ja Ritva Auvinen. Hänen taiteellinen toimintansa ei rajoitu laulajana ja näyttelijänä esiintymiseen, vaan käsittää myös uusien teosten ideointia, luomistyötä, ohjaamista, käsikirjoitusta ja tuottamista.

Ristimäki tunnetaankin persoonallisista uusista musiikkiteatteri- ja oopperaproduktioistaan. Hän kehitti ja johti 15 vuotta kollegansa kanssa perustamaansa musiikkiteatteri Kapsäkkiä ja luotsaa nykyään omaa tuotantotoimistoaan Greta Tuotanto, joka toimii tämänkin konsertin yhteistyökumppanina, sekä perinteikästä Suomalaista kamarioopperaa ja uutta Helsingin oopperakesä -festivaalia.

Marko Puro (piano, orkesterisovitukset) on Sibelius-Akatemian kouluttama muusikko ja säveltäjä. Hän opettaa päätoimisesti Helsingin Metropolia Ammattikorkeakoulussa vapaata säestystä ja sävellystä, mutta ehtii opetustyönsä ohella harjoittaa monipuolista musiikillista toimintaa popista ja jazzista klassiseen. Puro on erityisesti perehtynyt epookkimusiikkiin ja vanhaan kuplettirepertoaarin. Hänen nimensä on tuttu myös lukuisista teatteriproduktioista mm. Kansallisteatterin ja Musiikkiteatteri Kapsäkin tuotannoissa.

Jukka Ojala(harmonikka) on niin ikään musiikin maisteri Sibelius-Akatemiasta ja hän hallitsee harmonikan laaja-alaisesti klassisesta ilmaisusta pelimannityyppiseen ilotteluun. Hänellä on laaja kokemus teatterimuusikkona olosta kuin myös korkeaprofiilisten klassisen musiikin kamari- jasinfoniaorkestereiden kanssa, kuten Avanti!, Kymi Sinfonietta ja Kansallisoopperan orkesteri. Ojala on ollut mukana myös useissa Kapsäkin musiikkiteatteriproduktioissa.

Petteri ”Pietu” Pietiäinenon persoonallinen pitkän uran tehnyt freelance valo- ja videosuunnittelija. Hän on toiminut laaja-alaisesti taidekentällä ja toimi mm. Kansallisteatterin valomestarina useita vuosia. Hän on kysytty taiteilija erilaisissa taideprojekteissa ja osallistuu aktiivisesti mm. Suomenlinnan valotapahtumaa järjestävän Valotaiteen seuran toimintaan.

Konsertin kesto on n. 2 tuntia ja siinä on väliaika.