Lohjalaiselta lastenkirjailija Sirkka Knuutilalta on julkaistu jo kolmas tonttuaiheinen lastenkirja. Rosmariini ja kadonnut lumiukko (Avain) ilmestyi syyskuussa.
–Konsepti on samanlainen, kuin kahdessa aiemmassakin satukirjassa, eli kyseessä on jouluinen tonttukirja, joka muodostuu 24:stä jännään kohtaan jäävästä tarinasta. Kirjaa voi käyttää joulukalenterina tai lukea muuten vaan, Knuutila kertoo.
Hän kuvaa tarinoita perinteisiksi saduiksi, joista löytyy kutkuttavaa jännitystä.
–Joulu ja tontut ovat aivan hurmaavaa materiaalia perinteisten satuaarteidemme joukossa, joten en ole halunnut lähteä modernisoimaan niitä. Tonttuteema lähti siitä, kun joulun lähestyessä kerroin omille lapsilleni satuja tonttutytöstä. Sitten he halusivatkin kuulla tonttutarinoita ympäri vuodenkin, Knuutila taustoittaa.
Ensimmäinen Rosmariini-kirja sisältää paljon tarinoita, joita Knuutila kertoi jo omille lapsilleen. Entä mitä jännittävää tuoreimmassa kirjassa tapahtuu?
–Lumiukko pyöriteltiin jo ensimmäisessä Rosmariini-kirjassa, ja siitä tuli tärkeä hahmo. Pyrykuningatar on yleensä hakenut lumiukon talteen keväällä, ettei se lorise vetenä pois, ja tuonut joulukuun alussa takaisin. Nyt lumiukkoa ei kuitenkaan kuulu. Rosmariini kaipaa lumiukkoa ja lähtee etsimään sitä, Knuutila kertoo.
Lumiukkoa etsitään läpi vauhdikkaiden tarinoiden, mutta löytyykö se lopulta ja mistä? Entä miksei kuningatar ole palauttanut sitä ajallaan?
Kirjan kuvitus on jälleen Olga Badulinan kynän jälkeä.
–Hän on taitava kuvittaja, ja meillä on hyvä yhteistyö. Teen hänelle toivomuslistan siitä, miten itse näen satuni, mutta hän tekee kuvitukseen myös ihania yksityiskohtia, Knuutila kiittää.

Lapselle lukemisesta ihana, yhteinen hetki
Rosmariini-kirjat saivat siis alkunsa, kun Knuutila kertoi satuja omille lapsilleen.
–He toivoivat aina, että kertoisin itse keksimiäni tarinoita, Knuutila sanoo.
Satujen kertominen on jatkunut edelleen lapsenlapsille ja kirjojen kautta muillekin lapsille. Knuutila käy kertomassa satuja lapsille myös päiväkotivierailuilla. Hän iloitsee siitä, että sekä tytöt että pojat ovat pitäneet Rosmariinin ja kumppanien seikkailuista. Knuutila näkee erittäin tärkeänä sen, että lapsille luetaan ja kerrotaan tarinoita. Kyse on paljon muustakin kuin sanavaraston kartuttamisesta ja kielellisten taitojen oppimisesta.
–Siinä ollaan lähekkäin ihminen ihmisen kanssa, kun ollaan yhdessä ja katsotaan kirjaa.
Knuutila itse oppi lukemaan kirjaa jo neljävuotiaana.
–Sen jälkeen ei ole koskaan tarvinnut sanoa, ettei ole tekemistä. Kun oppii itse lukemaan, voi sukeltaa toisiin maailmoihin. Kirjat ovat aivan ihana asia.
Samoja ihania tunnelmia hän toivoo Rosmariini-kirjojen lukijoille.
–Kirjan kautta voi sukeltaa lempeän suloiseen joulunodotukseen. Toivon, että lapset voivat unelmoida satumaailmassa.
Vaikka kyseessä on jo kolmas kirja, jossa seurataan Rosmariinin ja kumppaneiden seikkailuja, ei vauhti siihen lopu. Tällä hetkellä Knuutilalla on työn alla neljäs kirja ja viidennestäkin on jo keskusteltu kustantajan kanssa. Kolme ensimmäistä kirjaa ovat saatavana myös äänikirjoina.
Rosmariinin tuoreimmat seikkailut ovat ostettavissa mm. Suomalaisista Kirjakaupoista. Knuutila on itse paikalla Lohjan Suomalaisessa Kirjakauppassa 19.11. sekä Lohjan pääkirjastossa Lohjan Menneen ajan joulumarkkinoiden aikaan sunnuntaina 11.12. klo 12.00.
SMS
