Kirsi Alénin maalauksista löytyvät mm. Helsingin Sanomista bongattu purjehtijakissa, presidentti Sauli Niinistön koira ja näyttelijä Lauri Tilkanen.

 

Konditoriakahvila St. Honoressa voi nyt kahvia siemaillessaan nauttia Kirsi Alénin taidenäyttelystä, joka on esillä syyskuun ajan. Välillä näyttelyn kokoonpano voi muuttua, kun Alén maalaa uusia tauluja. Maalauksista kahvittelijaa katsovat mm. Helsingin Sanomista bongattu purjehtijakissa sekä presidentti Sauli Niinistön koira. Vaikutteita on saatu myös elokuvista, kuten Härmästä ja erityisesti näyttelijä Lauri Tilkasesta, jonka Alén maalasi.

-Minua kiinnosti Härmän psykologia ja hyvä ja paha, se mitä tapahtuu, kun kukaan ei puutu asioihin, Alén avaa.

Alénin teoksia oli St. Honoressa esillä myös viime joulu- ja tammikuussa. Kuten silloinkin, myös nyt useimmissa näyttelyn maalauksissa on muotokuva tai eläinhahmo.

-Tykkään maalata muotokuvia ja ihmisiä. Eläimet taas ovat kauniita katsella, Alén sanoo.

Joukossa on kuitenkin abstraktimpikin teos, jonka tausta löytyy Ilmestyskirjasta.

-Siinä maalauksessa on paljon symboliikkaa. Jokainen näkee sen eri tavalla, mikä on tarkoituskin.

Maalaukset on tehty öljyväreillä pellava- ja puuvillapohjille.

Pensseli heilumaan

Alénilla on pitkä historia kuvataiteen parissa.

-Olen maalannut aina, mutta välissä oli usean vuoden tauko. Vuosi sitten aloin maalata uudelleen. On aika mysteeri, miksi aloin maalata uudelleen juuri silloin. Inspiraatio iski yhtäkkiä, että nyt pensseli heilumaan, Alén kertoo.

Maalaaminen on lähtenyt liikkeelle harrastuspohjalta, mutta Alén aikoo laittaa taulujaan myytäväksikin. Hän tekee myös tilaustöitä. Maalausaiheita ja inspiraatiota riittää nykyään liiaksikin, eikä Alén ehdi maalata kaikkia ideoitaan. Inspiraatio voi lähteä liikkeelle vaikkapa elokuvasta tai jonkun henkilön persoonallisista kasvonpiirteistä.

-Työni eivät ole useinkaan ihan realistisia, koska silloin ne voisivat olla valokuviakin. Haluan, että maalauksessa on huumoria tai jokin ristiriita, joka pistää miettimään.

Inspiraatio iskee usein yöllä. Alénille se sopii, sillä hän ei tarvitse paljon unta.

-Kesällä on valoa, joten voi maalata yöllä. Yö on vapautunutta aikaa, jolloin kaikki muu tekeminen on poissa ja voisi mennä vaikka nukkumaan, mutta ei, minä maalaan. Aamulla sitten katson, mitä olen tehnyt, Alén naurahtaa.

Hän kokee, että inspiraatio vaatii paikan, aikaa, tilaa, vapautta ja oikean mielentilan tullakseen. Silloin on pakko maalata.

-Ei ole minun juttuni vain aloittaa maalaamista kurinalaisesti, hän toteaa.

Aina ei maalata samalla tavalla. Esimerkiksi sininen kausi on jatkunut jo pidempään, mutta punaista Alénin teoksiin on alkanut ilmestyä vasta loppukesästä.

Maalauksissa voi olla viestejäkin, mutta ne ovat vain Alénille itselleen.

-Jokainen näkee työn omalla tavallaan ja hyvä niin, hän toteaa jälleen.

SMS