Karjalohjan perinteinen elokuun konsertti järjestetään tänä vuonna lauantaina 17.8.2019 klo 15 Karjalohjan kivikirkossa. Konsertti on ollut useana vuonna peräkkäin loppuunmyyty, joten varaathan paikkasi ajoissa. Konsertissa esiintyvät Heikki Orama basso, Johanna Rusanen-Kartano sopraano, Lohjan kaupunginorkesteria, johtaa Tomas Djupsjöbacka. Tämä konsertti on tavallaan jäähyväiskonsertti Karjalohjan kirkon kanttorin virasta eläkkeelle siirtyneelle Heikki Oramalle. Hän on ollut kymmeniä vuosia kantava voima Karjalohjan kesäkonserteissa ja tehnyt uskomattoman määrän pyyteetöntä työtä niiden eteen. Kiitos Heikille kaikista näistä vuosista. On ollut ilo tehdä konsertteja kanssasi. Tähän varmasti yhtyy orkesterin lisäksi myös konserteista nauttinut yleisö.

Elokuun konsertin kauniissa ohjelmassa ovat W.A. Mozartin alkusoitto oopperasta Taikahuilu, Jean Sibeliuksen, Yrjö Kilpisen ja Oskar Merikannon lauluja sekä Sibeliuksen Sinfonia nro 5, Es-duuri, op. 82.

Karjalohjan kivikirkko on tunnettu hienosta akustiikastaan ja avarasta näkyvyydestä. Kirkossa näet ei ole tolppia, eikä parvea.  Kirkon sisäkattokin on muodoltaan suosiollinen äänentoistumiselle joka puolelle kirkkoa.

Konsertin  sopraano Johanna Rusanen-Kartano on konsertoinut kotimaisten musiikkijuhlien lisäksi muun muassa Chicagon Grant Park Music -festivaaleilla, Varsovan Beethoven-festivaaleilla ja Krzysztof Penderecki -festivaaleilla sekä Lontoon BBC Proms -festivaaleilla.Johanna Rusanen palkittiin vuonna 2017 Grammylla Warner Classics -levy-yhtiön tuottamasta Penderecki conducts Penderecki -levytyksestä.

Heikki Orama on tehnyt ooppera- ja konserttivierailuja Sveitsiin, Espanjaan, Japaniin, Yhdysvaltoihin ja Australiaan sekä lukuisia tv-ja radiotaltiointeja. Heikki Orama toimi kirkkomuusikkona Lohjan seurakunnassa syksyyn 2018 asti. Vuonna 2008 Oramalle myönnettiin Director Cantus arvonimi. Orama toimi Vuoden taiteilijana 2014 Lohjan Tenoripäivillä.

Tomas Djupsjöbackan tausta on kamarimusiikissa. Jousikvartetti Meta4:n (www.meta4.fi) perustajajäsenenä sekä ainoana suomalaisjäsenenä maineikkaan Chamber Orchestra of Europen riveissä Djupsjöbacka esiintyy säännöllisesti ympäri Eurooppaa. Viime vuosina kasvava kiinnostus orkesterinjohtoon on laajentanut Djupsjöbackan musiikillista kenttää. Tomas Djupsjöbacka on toiminut Ylioppilaskunnan soittajien kapellimestarina vuodesta 2017.

Lohjan kaupunginorkesteri esiintyy laajasti Etelä-Suomessa ja toimii alueorkesterina. Sen yhteistyökumppaneita ovat kuntien kulttuuritoimet, seurakunnat ja muut alueen kulttuuriyhdistykset. Orkesteri esiintyy säännöllisesti mm. Loviisan Sibelius-päivillä ja Sipoon äänet-Sibbo Toner – festivaalilla. Orkesterin muusikot ovat monipuolisia ja hallitsevat eri tyylit erinomaisesti.

Lohjan kaupunginorkesteri tuottaa ahkerasti omalla toiminta-alueellaan myös ikäihmisten ja lasten sekä nuorten kulttuuripalveluja. Lohjan kaupunginorkesteri on valittu yrittäjien toimista vuonna 2015 parhaaksi yhteistyökumppaniksi.  Samana vuonna Talouselämä-lehti teki tutkimuksen Suomen valtionosuusorkestereista ja niiden tehokkuudesta sekä taloudellisesta menestyksestä. Lohjan kaupunginorkesteri oli tehokkain ja tuloksellisin orkesteri, jossa oli vakinaista henkilökuntaa ja viidenneksi tuloksellisin verrattua kaikkiin VOS-orkestereihin Suomessa.

KARJALOHJAN KESÄKONSERTTI

la 17.8.2019 klo 15 Karjalohjan kirkko

Johanna Rusanen-Kartano, sopraano

Heikki Orama, basso

Lohjan kaupunginorkesteri

Tomas Djupsjöbacka, johtaa

Ohjelmassa: 

W.A. Mozart: Alkusoitto oopperasta Taikahuilu

Jean Sibelius, Yrjö Kilpinen, Oskar Merikanto: lauluja

Jean Sibelius: Sinfonia nro 5, Es-duuri, op. 82

Liput ennakkoon S-etukortilla 20 € (norm. 25 €) Edun lisäksi ei Bonusta. Vihreä hinta vain S-etukortilla. Sis. toimitusmaksut. Myyntipaikat: NetTicket (www.netticket.fi), Lohjan asiakaspalvelukeskus, Lohjan Matkailu, Prismat Lohjalla ja Nummelassa sekä kaikki Suomen NetTicketin myyntipisteet.

Lippuja myös ovelta tuntia ennen konserttia, kaikille 30 euroa, jos lippuja on vielä jäljellä. Karjalohjan perinteinen elokuun konsertti on usein loppuunmyyty jo ennakkoon.

Lohjan orkesterin ystävät järjestävät kuljetuksen konserttiin. Lähtö kirkkokentältä klo 14. Hinta jäsenet 25€ muut 35€ kuljetus ja lippu. Ilmoittautumiset lkoivunen35@gmail.com (huomioi sp osoitteen numerot) tai tekstarilla 0405519193