Vaikka et vielä olisi löytänyt kesätyötä, voit vielä ehtiä napata itsellesi työnpaikan kesäksi. Sitä varten on tärkeää osata tehdä CV, joka antaa työnantajalle sinusta hyvän kuvan ensisilmäyksellä.

Job seeker and applicant writing his resume and CV with laptop. Modern and visual electronic curriculum vitae in social media. Work experience document in computer screen. Job search and unemployment.

Kesätyön saaminen on usein monesta seikasta kiinni: on hyvä olla liikkeellä ajoissa, tiedettävä mistä hakea ja sinun on lisäksi osattava myydä itsesi työnantajalle jo ennen haastattelua tekemällä hyvä CV eli ansioluettelo, ja hakemuskirje. CV:n ja hakemuksen keskeinen ero on se, että CV keskittyy faktoihin kun taas hakemuskirje motivaatioon ja persoonallisuuteesi. Parhaimmillaan nämä asiakirjat tukevat toisiaan siten, että yhdessä ne antavat sinusta kattavan ja kiinnostavan kuvan.

Onko CV pakollinen kesätyötä hakiessa?

Kukaan ei sano, että CV on pakollinen, mutta se antaa sinusta kuvan järjestelmällisenä ja fiksuna tyyppinä. Muista, että kesätyötä – kuten kaikkia muitakin työpaikkoja – hakee moninkertainen määrä hakijoita työpaikkojen määrään suhteutettuna, joten kilpailu on kovaa. Älä siis koskaan oleta, että olet ainoa hakija.

Muista kuitenkin aina, että jos työpaikkailmoituksessa pyydetään lähettämään CV, on se silloin myös lähetettävä. Työnantajan pyynnön huomioimatta jättäminen ei anna positiivista kuvaa.
Mitä opiskelijan CV:een voi laittaa? 

Vaikka sinulla ei olisi virallisesti aiempaa työkokemusta, voit tehdä itsellesi ansioluettelon, joka ei kuitenkaan näytä liian laihalta. Työkokemuksen lisäksi CV:ssä on nimittäin paljon muitakin tietoja, jotka esimerkiksi kertovat työnantajalle mitä osaat tehdä.

CV:n osiot

  1. Henkilötiedot.
    Ylimmäksi tulee aina nimi, osoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite.
  2. Henkilökohtainen profiili.
    Tämä on lyhyt myyntiteksti, jonka kirjoittaminen voi olla kaikkein vaikein osio. Profiiliteksti on 3-5 rivin mittainen lyhyet teksti, joka tiivistää kuka olet, mitä osaat, mitä olet aiemmin tehnyt ja miksi haluat kyseisen työpaikan. Tämä teksti on aina tärkeää räätälöidä jokaista työpaikkaa varten erikseen. Esimerkki tiivistelmästä hakiessa työpaikkaa järjestön jäsenpalvelusta:
    Ensimmäisen vuoden liiketalouden opiskelija, jolla on kokemusta opiskelijajärjestötoiminnasta ja erinomaiset viestintä- ja ongelmanratkaisutaidot, joita olen kehittänyt työskennellessäni vapaaehtoisena opiskelijoiden asuntoneuvontapisteessä. Kielitaitoni kattaa suomen ja englannin lisäksi venäjän, jota opiskelin B2-kielenä lukiossa. Minua kiinnostaa työ asiakkaiden parissa ja erilaisten ongelmien ratkaisu motivoi minua.
  3. Koulutus.
    Jos olet suorittamassa lukion jälkeistä koulutusta, tähän laitetaan ylimmäksi tiedot nykyisestä kesken olevasta koulutuksestasi sekä lukiosta.
  4. Työkokemus.
    Jos sinulla ei ole työkokemusta, ei sitä tarvitse mainita.
  5. Osaaminen.
    Tässä osiossa voit kertoa mitä osaat tehdä. Vaikka sinulla ei olisi työkokemusta, olet varmasti kehittänyt osaamista harrastusten puitteissa tai muutoin vapaa-ajalla. Esimerkiksi Punaisen Ristin tai kirkon isostoiminnan puitteissa voi kehittää vuorovaikutustaitoja ja kykyjä auttaa muita haastavissa tilanteissa.
  6. Kielitaito.
    Voit erikseen kertoa kielitaidostasi ja sen tasosta. Monessa työssä edellytetään suullista tai kirjallista kielitaitoa.

Mistä on hyvä CV tehty?

Kenties tärkein hyvän CV:n elementti on se, että se on räätälöity hakemaasi työpaikkaa varten. Työpaikkailmoitukset eivät ole koskaan toistensa kopioita, joten sama CV ei useinkaan toimi kahden eri työpaikan kohdalla.

CV:n on lisäksi tärkeää olla ulkoasultaan siisti, hyvin jäsennelty eikä oikeinkirjoituksen tärkeyttä ei voi koskaan painottaa liikaa. Kun kilpailu työpaikoista on kovaa, voi helposti syntyä houkutus yrittää erottautua CV-pinossa satsaamalla CV:n värikkyyteen, mutta tämä ei välttämättä ole paras lähestymistapa. Pysyttele siis neutraaleissa väreissä ja jos haluat liittää CV:een kuvasi, pidä huoli siitä että se muistuttaa pikemminkin passikuvaa kuin sosiaaliseen mediaan postattavia lomakuvia.

Käytä CV:n jäsentelyyn yllä olevaa listaa osioista ja hyödynnä myös lihavointeja otsikoissa, jotta CV:n lukija löytää haluamansa tiedot helposti. Oikoluku kannattaa tehdä mielellään pariin kertaan, ja jos mahdollista, pyydä perheenjäsentä tai ystävää lukemaan ansioluettelosi läpi ennen lähettämistä. Bonusvinkki: pyydä heitä antamaan palautetta siten, että he etsivät kolme hyvää asiaa ja kolme kohtaa, joita voisi vielä parantaa, niin saat helpommin konkreettista palautetta, joka auttaa sinua hiomaan CV:n entistä paremmaksi.