Ajankohtaista

Kulttuuri ja matkailu

Sammatin kirkko_tk

Lohjan kuusi tiekirkkoa oppaineen odottavat kesäkävijöitä, myös Metsolan kappelin arkkitehtuuriin pääsee tutustumaan

Kesällä on hyvä mahdollisuus tutustua Lohjan erilaisiin kirkkoihin, kun kuusi kirkkoa toimii tiekirkkoina. Laajasti avoinna olevissa kirkoissa paikalla on myös opas. Tiekirkkokausi kestää kesäkuun alusta elokuun alkupuolelle saakka. 

Perinteinen, ajankohtainen Sampojuhla!

Maamme vanhimpiin, vuosittain järjestettäviin kesäjuhliin lukeutuvaa Sampojuhlaa on järjestetty Sammatin Paikkarin torpan Sampomäellä vuodesta 1955 lähtien. Tänä vuonna järjestettävä juhla on seitsemäskymmenesensimmäinen juhla, tai vaihtoehtoisesti voimme sanoa juhlan täyttävän tänä vuonna 70 vuotta. Ensimmäisen Sampojuhlan järjesti Sammattiseura, tulevien vuosien juhlan järjestämiseksi perustettiin Sampoyhdistys. Juhlalla oli tarkoitus paitsi muistaa, tutkia ja juhlistaa Elias Lönnrotin perintöä, kerätä varoja ja pelastaa Eliaksen vanhuudenkoti Lammin talo tuholta.
Creedence Revival Review

Degerbyn Possujuhlat juhlii 20-vuotis taipalettaan 19. heinäkuuta – Ilta täynnä hittejä!

Degerbyn idyllisessä maalaismaisemassa Inkoossa järjestetään lauantaina 19. heinäkuuta 2025 jo 20. kertaa legendaariset Degerbyn Possujuhlat. Tämä hyvän mielen festivaali tunnetaan rennosta tunnelmastaan, laadukkaasta musiikistaan ja yhteisöllisestä ilmapiiristään. Tänä vuonna tapahtuma kantaa teemaa ”Ilta täynnä hittejä”, ja lavalle nousee sekä kansainvälisiä että kotimaisia huippuartisteja.
Orkesterin lisäksi lavalle nousee lapsia laulattamaan Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston muskariopettajat Pirita Mikkonen ja Jenny Backman-Pråhl sekä musiikkiopiston Lartina- ja Lumona-kuorot

Kakrurock aloittaa 14.6.2025 klo 11 koko perheen yhteisen tapahtumapäivän

Kakrurock käynnistyy 14.6.2025 klo 11 Harjun urheilukentällä, tuoden koko perheen yhteen laulamaan lasten suosikkikappaleita Lohjan kaupunginorkesterin ja Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston esiintyjien johdolla. Tapahtuma on ilmainen ja kestää klo 14:ään, tarjoten monenlaista hauskaa koko perheelle.
Lohjan Rönnipeikko museolla

Museo meille kaikille – Lohjan Museolle avustus Museovirastolta

Lohjan Museo aloittaa kehityshankkeen, jossa museon toimintaa suunnataan entistä vahvemmin käsittämään koko nykyisen Lohjan alue. Museovirasto on myöntänyt museolle avustuksen ammatillisesti hoidettujen museoiden innovatiivisille hankkeille. Lohjan Museon hanke Koko Lohjan museo sai avustusta 43 000 euroa.
Panu Pahkamaa

Galleria Lutsissa Lohjan Laurinkadulla kesäkuussa 3 eri näyttelyä

Lohjan Galleria Luts & Taidelainaamo kutsuvat katsojat kolmen taiteilijan mielenkiintoiselle ja moniulotteiselle matkalle nykytaiteen maailmaan. Näyttelykokonaisuus tarjoaa kolme erilaista lähestymistapaa ihmisyyteen, havaintoon ja muodon rakentumiseen.
Baritoni Julius Westerberg ja pianisti Irma Koskinen

Väkeviä lauluja Päivölän historiallisessa salissa

Baritoni Julius Westerberg ja pianisti Irma Koskinen esittävät helatorstaina 29.5. Päivölän virkistyskodin konsertissa Robert Schumanin ja Jean Sibeliuksen lauluja. Näiden laulujen äärellä olemme lied-laulun uhkean kukkean puutarhan ytimessä. Väkevät, romantiikan ajan runot – voimalliset melodiat – pianistin ja laulajan yhtä merkitykselliset, toisiaan täydentävät, erottamattomissa olevat osat. Modernia musiikkia Päivölän rakentamisen aikaan 1904 ja modernia ja ajankohtaista musiikkia edelleenkin.

Juhlakonsertti – Lohjan musiikkikurssi 50 vuotta

Musiikkíkurssin Juhlakonsertissa kuullaan Mendelssohnin viulukonsertto e-molli, jonka tulkitsee viulutaiteilija Vilmos Szabadi, Sibeliuksen Karelia-sarja ja Melartinin Juhlamarssi. Kanneljärven Virtuooseja johtaa Tuomas Törmi.
virkkalan kirkko

VIRKKALAN KIRKKO SAAMASSA HISTORIATEOKSEN

Historiantutkija (FM) Sanna Luukkonen kokoaa kirjaa Virkkalan kirkon ja hautausmaan historiasta. Virallisten asiakirjojen tietoja elävöittämään kaivataan paikallisten asukkaiden muistoja niin kuvien kuin tarinoidenkin muodossa.
paloniemi

Paloniemen kartanon huvimajan kunnostus ja siirto Lohjan museon alueelle

Paloniemen kartanon huvimaja edustaa merkittävää osaa Lohjan kulttuuriperintöä. Tämä arkkitehti Eliel Saarisen suunnittelema rakennus on historiallisesti ja arkkitehtonisesti arvokas. Hanke liittyi kiinteästi Lohjan kaupungin 700-vuotisjuhlavuoden viettoon ja nyt tänä vuonna kaupungin oli tarkoitus saada siirto toteutettua, mutta hankkeen kustannukset ovat  nousseet yli hyväksytyn tason.
Oodi

Improvisaatioteatteri Oodi toimii vahvana ja työllistää ammattitaiteilijoita

Tästä lähtien Oodi on tuottanut noin puolisen sataa ammattimaisesti toteutettua improvisoitua näytelmää. Korona-aika toi loven toimintaan, mutta ei onneksi pysäyttänyt sitä. Läntisellä Uudellamaalla vaikuttava Oodi toteuttaa erityisesti improvisoituja musiikkiteatterinäytelmiä. Kokoonpanoon kuuluu muusikko ja neljä näyttelijää.
Aminneforsin-kalatie_toukokuu

Mustionjoen kalatiet taas auki – seuraa vaelluskalojen nousua suorana Kalastriimistä

Vaelluskalojen nousua Mustionjoen Åminneforsin kalatiessä Raaseporissa voi seurata tänä keväänä ensi kertaa suorana Kalastriimi-lähetyksen kautta. Raaseporin kaupungin huoltohenkilöstö ja Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:n asiantuntijat ovat avanneet maanantaina 5. toukokuuta Mustionjoen kalateiden luukut.  

Kanneljärven Opiston kuvataideopiskelijoiden näyttely Vapaus

Kanneljärven Opiston kuvataideopiskelijoiden näyttely Vapaus 7.5.- 24.5.2025 Galleria LUTS Laurinkatu 48 Avoinna ti-pe 13.30- 18 la 10-14 Vapaus Kanneljärven Opiston kuvataidekoulutusten näyttelyyn osallistuu opiskelijoita monelta eri koulutuslinjalta.
Suurin niistä on rakkaus -konsertti  17.5. klo 19 Vivamon kirkossa

Suurin niistä on rakkaus -konsertti  17.5. klo 19 Vivamon kirkossa

Suurin niistä on rakkaus -konsertissa kuullaan ikivihreitä klassikoita inhimillisestä rakkaudesta, mm. Hymni rakkaudelle, Niin paljon kuuluu rakkauteen ja Myrskyluodon Maija, sekä koskettavia lauluja Jumalan rakkaudesta. Mukana on mm. Lasse Heikkilän uusia hengellisiä tangoja. Luvassa on tunteita täynnä oleva konsertti siitä, mikä on elämän suurin kantava voima: rakkaus.
Baritoni Julius Westerberg ja pianisti Irma Koskinen

Väkeviä lauluja historiallisissa saleissa

Baritoni Julius Westerberg ja pianisti Irma Koskinen esittävät toukokuussa, kahdessa konsertissa saman ohjelman Robert Schumanin ja Jean Sibeliuksen lauluja.