Lauantain toivotut -konsertti Laurentius-salissa Lohjalla 12. marraskuuta johdattaa kuulijansa muistojen säveliin, kun musiikillisen kattauksen tulevat tekemään sopraano Mari Palo, baritoni ja diplomisaksofonisti Hannu Lehtonen sekä musiikkialan monitaituri, musiikkineuvos Seppo Hovi.
Luvassa on kolmen huippumuusikon tarjoama musiikillinen rupeama. Sävelet ulottuvat opereteista iskelmään, 1950-luvulta vuosituhannen vaihteeseen. Sointujen ketju soljuu sulavasti tarinoiden höystämien ja Seppo Hovin ryydittämien välijuontojen myötä. Saapa kertomuksista jokainen kuulijakin jälleen uutta tietoa myös omaan musiikilliseen tietoarkkuunsa.
Sykettä sydämeen
Tämän konsertin järjestää jokaisen sydämen terveydestä huolta kantava, valtakunnalliseen Sydänliittoon kuuluva Lohjan Sydän ry.
— Halusimme ottaa vastuullemme konkurssiin menneelle Apuomena ry:lle jo valmiiksi suunnitellun tapatuman, koska sydämen hyvinvointia lisäävät ruokavalion ja terveellisten elintapojen lisäksi myös henkiset elämykset, sanoo Lohjan Sydän ry:n puheenjohtaja Laila Kakko.
— Meistä jokainen kokee musiikin maailman omalla tavallaan, mutta sen hyvää tekevää vaikutusta tuskin kukaan voi kieltää. Sydän pitää musiikista, ja musiikki hoitaa usein sydäntä, Kakko summaa.
Tuttu kombo
Lehtonen-Hovi-parivaljakko on tuttu yhdistelmä lohjalaiselle ja tänne pidemmältäkin kuuntelemaan tulleelle yleisölle. Kokoonpanot vaihtelevat eri konserteissa, mutta sama lämmin tunnelma sävyttää jokaista musiikillista rupeamaa kerta toisensa jälkeen.
— Mietimme aina, mikä sopisi kulloiseenkin tilanteeseen, ajankohtaan ja paikalle odotettavissa olevalle yleisölle. Konsepti on olemassa, mutta räätälöimme ja hienosäädämme sitä erikseen jokaisen tilaisuuden mukaan, Hannu Lehtonen kertoo.
—Laurentius-sali on loistava paikka esiintyä, koska voimme aina luottaa niin tekniikkaan, akustiikkaan kuin valaistukseenkin. Kiva tulla, kun paikka ja monet yleisöstäkin ovat jo entuudestaan tuttuja, Seppo Hovi kiteyttää.
Tuttuja ovat siis sekä Lehtonen että Hovi lohjalaisyleisölle jo lukuisista esiintymisistään. Tällä kertaa heidän kanssaan mukana on niin monissa produktioissa myös menneen kesän aikana loistanut Mari Palo.
—
Lauantain toivotut -konsertti Laurentius-salissa lauantaina 12.11.2022 klo 16.00. Lippuja Kahvila Liisasta, Cafe Laurista, Hilman Herkusta ja Synnerbergin kioskilta sekä Lohjan Sydän 044 314 7306 ja Marianne Lind 0400 526 334.
—