Sopraano Johanna Rusanen-Kartano ja Siuntion suomenkielisen seurakunnan kanttori Pami Karvonen ovat julkaisseet levyn Sinun valossasi lepään. Levyn musiikki on valittu ajatuksella: “tämän tekstin ja laulun haluan laulaa”. Levyn ohjelmisto sisältääkin pääosin tunnetuimpia hengellisiä lauluja. Levyä voi ostaa mm. Siuntion aseman Cafe Mossista ja tilata seurakunnan nettisivujen kautta postitse.

Levyn kappaleet on taltioitu tammikuussa 2020. Kantavana teemana levyllä ovat rauhoittuminen ja pysähtyminen pyhän äärelle.

–Musiikki on aikamme harvoja voimia, joka vielä saa ihmisen pysähtymään, tutkimaan syvempiä tuntojaan, toteaa Karvonen.

–Juureni ovat vankasti Kainuussa ja Savossa. Kanttori-isän myötä hengellinen musiikki on ollut minulle lapsuudesta asti rakasta ja tärkeää. Olemme jo pitkään puhuneet Pami Karvosen kanssa yhteisestä hengellisen musiikin levystä. Kiitos Siuntion suomenkielisen seurakunnan taloudellisen tuen levyn teko onnistui, kertoo Rusanen.

Taiteilijat kertovat myös, kuinka levytyksessä on pyritty tavoittamaan Siuntion kirkon erinomainen akustiikka taltioimalla lauluja eri puolilla kirkkoa. Levyn musiikkia on editoitu mahdollisimman vähän.

Johanna Rusanen-Kartano ja Pami Karvonen. (Kuva: Asmo Kärkkäinen)

Ihmiset levyn takana

Johanna Rusanen on Grammy-palkittu, monipuolisuudestaan tunnettu sopraano, joka on kotonaan niin jazzstandardien kuin dramaattisten oopperaroolien parissa. Tällä hetkellä hän valmistaa Richard Wagnerin Ring-tetralogian Brünnhilden rooleja Suomen Kansallisoopperaan. Vuosi 2021 tuo mukanaan myös debyytin Toulousen oopperassa Ranskassa sekä cover-kiinnityksen New Yorkin Metropolitan-oopperaan Puccinin Turandotiksi.

Pianisti, kanttori Pami Karvonen on toiminut Siuntion suomenkielisen seurakunnan kanttorin virassa vuodesta 2000.Karvonen on Lepää kirkossa -konseptin kehittäjä ja mm. Lux Musicae -tapahtuman perustaja.Tammikuussa 2021 julkaistiin Karvosen toinen levytys yhteistyössä baritoni Ville Rusasen kanssa. Levy sai erinomaiset arvostelut mm. YLE:n Uudet levyt ja Riston valinta -ohjelmissa. Hän on ensimmäinen länsimainen pianisti, joka on kutsuttu esiintymään kiinalaisen musiikin esittäjänä Hong Kongin kiinalaisen orkesterin solistiksi. Vuonna 2019 hän esiintyi mm. Hong Kongissa Ravelin G-duurikonserton solistina. Hän on ollut mukana pianistina Kroma-yhtiön Mirages-elokuvatuotannossa. Kyseessä on Kaija Saariahon musiikkiin perustuva audiovisuaalinen runoelma. Elokuvan ensi-ilta on kuluvana vuonna.