Televisiossa nähtiin viime sunnuntaina lohjalaisen Toni Savolaisen veto The Mamas & the Papasin kappaleesta California dreamin’.

–Lauloin siitä oman versioni. Pidän kappaleesta erittäin paljon ja mielestäni se sopii äänelleni hyvin. Lisäksi olen 110% kesäihminen, joten tuo California dreamin’ ajatus sopii mielenmaisemaani, Savolainen perustelee kappalevalintaansa.

Valinta osui mitä ilmeisimmin oikeaan, sillä Savolainen vakuutti vedollaan kaikki tuomarit ja meni heittämällä jatkoon. Seuraavaksi edessä on kaksintaistelu, jossa pudotetaan pois puolet kilpailijoista.

–Siinä vaiheessa laulaja ei voi vaikuttaa esitettävään biisiin. Joku vain määrätään, Savolainen kertoo.

Savolaisen matka jatkuu Redraman tiimissä. Jos hän pääsee jatkoon vielä kaksintaistelusta, edessä on knockout-vaihe, jossa kilpailijoista pudotetaan 60%. Viimeinen vaihe ovat kevään live-lähetykset. Kilpailun voittaja saa mm. levytyssopimuksen Universal Musicin kanssa.

Toni Savolainen The Voice of Finlandissa. (Kuva: Saku Tiainen)

Pitkä tie tv-kuvauksiin – matkan varrelta mukaan tarttuu paljon kokemusta

Yleisö pääsee mukaan kilpailijoiden matkaan siinä vaiheessa, kun he laulavat ensimmäisen kerran tuolien selkänojille ja toivovat, että edes yksi tähtivalmentaja kääntyisi. Savolainen toteaa, että paljon ehtii tapahtua kuitenkin jo ennen sitä.

–Ihmiset eivät tiedäkään, kuinka pitkä se tie on. Lähetin koelauluvideon jo kesä–heinäkuun vaihteessa. Mukaan haki 1 600 ihmistä, joista rankattiin osallistujat koelauluihin paikan päälle. Suurin osa hakijoista tippuu pois siinä vaiheessa, vaikka vasta koelauluista pääsee itse tv-kuvauksiin, Savolainen avaa.

Hänet on nähty The Voice of Finland -ohjelmassa ennenkin.

–Vuonna 2013 olin mukana sarjan 2. tuotantokaudella. Nyt menossa on 10. eli juhlakausi. Silloin olin Paula Koivuniemen tiimissä ja pääsin live-lähetyksiin asti. Se oli niin hieno kokemus, että halusin kokeilla nyt uudelleen, pääsenkö mukaan ja onnistua vielä paremmin kuin viimeksi.

Ensimmäisellä kerralla tuomarien tuolit eivät kääntyneet, mutta Savolainen pääsi mukaan, kun tähtivalmentajat kutsuivat tippuneista mukaan vielä sellaisia henkilöitä, joiden kohdalla heitä oli jäänyt harmittamaan, etteivät tuolejaan kääntäneet.

–Nyt kaikki tuolit kääntyivät ympäri. Siitä tuli todella hieno fiilis ja näin, että olen kehittynyt siinä, mitä teen, Savolainen sanoo.

Miten hänen käy tällä kertaa, sitä emme vielä tiedä, mutta jo ohjelmaan mukaan pääsy on ollut hänelle hieno kokemus.

–On todella hienoa ja opettavaista päästä mukaan isoon tuotantoon ja esiintymään huikean bändin kanssa upeille lavoille. Tämä on ollut kaiken kaikkiaan hieno kokemus.

Savolainen on kilpaillut myös X Factor Suomessa vuonna 2018. Hän pärjäsi silloinkin hyvin.

–Sain sieltä hyvää kokemusta ja buustia keikkamyyntiin.

Miltä tuntuu astua yleisön ja tv-kameroiden eteen?

–Se jännittää hyvällä, kutkuttavalla tavalla. Stressaaviakin tilanteita tulee, mutta pidän siitä jännityksestä, joka laulutilanteisiin mennessä syntyy. Tilanne on minulle luonnollinen ja tekisi mieli laulaa enemmänkin kuin vain se yksi biisi.

Savolainen kokee, että hän on saanut ohjelmasta paljon hyvää oppia, niin musiikillista kuin ulkomusiikillistakin.

–Kun ohjelmassa pääsee tiettyyn pisteeseen, aletaan antaa ohjeita asioihin, joita ei välttämättä itse huomaa, kuten maneerit ja liikkeet. Mitä esimerkiksi teen käsilläni, jos minulla ei olekaan kitaraa niin kuin yleensä. Siinä mennään heti epämukavuusalueelle. Olen saanut hyviä vinkkejä, joista on tullut ahaa-elämyksiäkin. Lisäksi tulee kokemusta isoilla lavoilla esiintymisestä.

Toni Savolainen Bandin voi tilata esiintymään juhliin kuin juhliin.

Keikkoja oman bändin kanssa

Savolaisella on hänen nimeään kantava coverbändi Toni Savolainen Band, joka on tuttu monella lohjalaisella. Bändi on nähty muutamana kesänä viihdyttämässä kansaa esimerkiksi Cafe Aurlahdessa. Laulamisen lisäksi Savolainen soittaa bändissä kitaraa.

–Esiinnymme Turku–Helsinki akselilla kaikenlaisissa tapahtumissa ja juhlissa. Ei ole tilaisuutta, johon meitä ei voisi kutsua, Savolainen sanoo.

Bändi on esiintynyt esimerkiksi monissa häissä.

–Häät ovat ihan ehdottomia lempikeikkojani. Ihmiset ovat häissä niin hyvällä mielellä, lähtevät mukaan ja tanssivat. Bändin ja yleisön välille muodostuu hyvä kontakti.

Ensi kesäksikin hääkeikkoja on jo tiedossa.

–Meillä oli koko viime kesä buukattu täyteen häitä, mutta moni siirsi häänsä ensi kesälle. Nyt keikat ovat siellä. Menemme Espanjaankin soittamaan, jos koronatilanne rauhoittuu, Savolainen kertoo.

Yksi iso syy The Voice of Finlandiin osallistumisellekin oli näkyvyyden saaminen, jotta Savolaiselle ja hänen bändilleen löytyisi yhä enemmän keikkoja.

–Olemme esiintyneet jo vuosia, mutta silti on paljon ihmisiä, jotka eivät tiedä meistä, Savolainen toteaa.

Alkunsa bändi sai vuonna 2013. Vuosien varrella sen kokoonpano on muuttunut, mutta nykyään siinä ovat Savolaisen lisäksi Tomi Färm (koskettimet, lead-kitara), Tomi Aremaa (lead-kitara), Anders ”Ankka” Alanen (rummut, perkussiot) ja Johan Fallenius (basso). Keikoilla he esittävät tunnettujen artistien hittibiisejä.

–Ihmiset haluavat kuulla tuttuja biisejä, joihin on helpompi lähteä mukaan tanssimaan ja laulamaan, Savolainen sanoo.

Bändiin kuuluu viisi jäsentä, mutta pienemmälläkin kokoonpanolla voidaan esiintyä.

–Meiltä voi tilata vaikka duon soittamaan olohuoneessa pidettäviin viini-istujaisiin, Savolainen vinkkaa.

SMS