Traficomin myöntämä valtionavustus parantaa kävelyn ja pyöräliikenteen olosuhteita arjen matkoilla eri puolilla Suomea.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on myöntänyt yhteensä 4 miljoonaa euroa valtionavustusta 18 kävely- ja pyöräliikenteen kehittämishankkeelle 18 kunnassa. Avustukset ovat osa kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelmaa, jolla tuetaan turvallisemman ja houkuttelevamman liikenneinfrastruktuurin luomista.
– Kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelmassa tavoitteena on tehdä arjen matkoista sujuvampia, turvallisempia ja houkuttelevampia. Kun reitit ovat selkeitä ja toimivia, kävely ja pyöräily voivat olla entistä useammalle varteenotettavia kulkutapoja päivittäisillä matkoilla”, sanoo Traficomin erityisasiantuntija Hanna Strömmer.
Tuki kohdistuu arjen matkojen kannalta tärkeisiin yhteyksiin
Vuoden 2026 valtionavustushakuun jätettiin 91 hakemusta, joissa haettiin yhteensä noin 14,3 miljoonaa euroa tukea. Traficom myönsi avustusta 18 hankkeelle yhteensä 4 miljoonaa euroa.
Kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelmassa tuetaan ensisijaisesti hankkeita, joilla pyritään lisäämään kävellen ja pyörällä tehtyjen matkojen kulkutapaosuutta. Tätä edistetään parantamalla kävelyn ja pyöräliikenteen olosuhteita sekä lisäämällä näiden kulkumuotojen houkuttelevuutta arjen matkoilla.
Avustus parantaa väyliä ja pyöräpysäköintiä
Avustusta voidaan myöntää esimerkiksi väylien, niiden varusteiden ja pyöräpysäköinnin rakentamiseen tai parantamiseen. Avustusta sai kaikkiaan 18 kuntaa. Kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelman valtionavustushankkeet 2026 ohjelman kautta Lohja saa 159 625 € ”Paremmat pyöräilyolosuhteet Lohjalle” hankkeeseen.
Investointiohjelma on tukenut kuntien hankkeita vuodesta 2018
Kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelmassa myönnettiin rahoitusta ensimmäisen kerran vuonna 2018. Vuosina 2018–2025 rahoitusta on myönnetty yhteensä noin 94 miljoonaa euroa 292 hankkeelle lähes 100 kuntaan.
Traficom myönsi valtionavustusta kuntien kävelyn ja/tai pyöräliikenteen edistämisohjelmien laadintaan. Avustamalla edistämisohjelmien laadintaa pyrittiin tukemaan kuntia suunnitelmallisessa kävelyn ja pyöräliikenteen edistämistyössä sekä parantamaan kävelyn ja pyöräliikenteen edellytyksiä kunnissa. Lohja sai tästä ohjelmasta viime vuodelle 26 250 €.
Lohjan ohjelma
Työn taustalla on Lohjan kehitys hiilineutraaliksi ja entistä kestävämmäksi kaupungiksi. Tätä edistetään Hinku 2.0-toimenpideohjelman toimintasuunnitelmalla, jonka avulla toteutetaan valittujen painopisteiden tavoitteita. Myös Lohjan kaupungin strategian tavoitteet tukevat kävelyn ja pyöräilyn edistämistä Lohjan kaupunki valmistelee Y9 Taajamaosayleiskaavan päivitystä. Tässä nauhataajamaa koskevassa uudessa kaavassa on asetettu tavoitteiksi mm. täydentyvä asuminen ja kestävä liikkuminen. Kaavassa varaudutaan myös länsiradan liikennöinnin aloittamiseen. Osana kaavan päivitystyötä laadittiin selvitys joukkoliikenteen ja pyöräliikenteen tavoiteverkoista, jotka toimivat lähtökohtana tässä työssä tehdylle pyöräliikenteen tarkemman tason tavoiteverkon määrittämiselle.
Lohjalle on laadittu vuonna 2019 pyöräilyn edistämisohjelma ”Lohjasta Suomen paras pyöräilykaupunki”, mutta siinä esitettyjen toimenpiteiden toimeenpano ei ole toteutunut riittävällä tasolla ja toimenpiteiden laatustandardeissa on havaittu päivitystarpeita.
Nykytilan mukaan Lohjan sisäisistä matkoista vuonna 2021 tehtiin 25 % jalan ja 8 % pyörällä. Osuudet ovat hieman kasvaneet vuodesta 2016, jolloin kävelyn osuus oli 22 % ja pyöräilyn 6 %. Silti pyöräilyn osuus on selvästi pienempi kuin esimerkiksi Hangossa. Liikenneturvallisuudessa on kehittämistarpeita: vuosina 2020–2024 Lohjalla tapahtui poliisin tietojen mukaan 37 henkilövahinkoihin johtanutta jalankulkija- tai pyöräilijäonnettomuutta. Lisäksi nykyinen kävely- ja pyöräilyverkko on paikoin katkonainen, erityisesti keskustassa Laurinkadun ja Kauppakadun alueilla.
Edistämisohjelma kattaa kävelyn ja pyöräliikenteen olosuhteiden, sujuvuuden ja liikenneturvallisuuden parantamisen koko kunnanalueella, mutta työn painopiste on selkeästi Lohjan nauhataajaman ja palvelutaajamien alueilla.
Keskeiset tavoitteet ovat palveluiden ja asuinalueiden parempi saavutettavuus kävellen ja pyörällä sekä se, että kestävien kulkutapojen osuus Lohjan sisäisillä matkoilla olisi 50 % vuonna 2050. Toimenpiteissä korostuvat laadukas runkoverkko, esteettömyys, kouluympäristöjen turvallisuus, pyöräpysäköinti, talvikunnossapito, suunnittelu- ja palautekäytäntöjen kehittäminen sekä kävelyn ja pyöräilyn parempi koordinointi kaupungin toiminnassa. Ohjelman visio on:
“Turvalliset reitit ja elävät kadut: kaupunki, koulut, perheet ja yhteisöt rakentamassa yhdessä kestävään liikkumiseen tukeutuvaa arkea.”



