Uudenmaan Yrittäjät palkitsee toiminnassaan onnistuneita yhdistyksiä vuosittain Suomen Yrittäjien yhdistysarvioinnin mukaisesti. Palkinnot jaettiin yrittäjäjärjestön Vaikuttajafoorumissa Silja Europa-laivalla lauantai-iltana 23.4. Jokelan Yrittäjät, Inkoon Yrittäjät, Loviisan Yrittäjät ja Lohjan Yrittäjät ovat Uudenmaan Yrittäjien parhaat paikallisyhdistykset 2021

Lohjan Yrittäjät on vakuuttava edunvalvoja ja vastuunottaja suurten yhdistysten sarjassa

–Uudenmaan Yrittäjien vanhin paikallisyhdistys on vetreässä ja vakuuttavassa kunnossa ja toimii vahvuutensa tunnistaen. Suhteet kunnan johtoon ovat hyvät ja virkakoneistoon yhteyksiä on viritetty toimialoillekin aamukahvi- ja lounastapaamisin, Uudenmaan Yrittäjien aluejohtaja Petri Ovaska kehuu.

Lohjan Yrittäjät pitää aktiivisesti yhteyttä Luksia-ammattiopistoon ja tekee sen hyvässä yhteistyössä aluejärjestön kanssa. Yhteydenpidolla parannetaan ammattioppilaitoksen toimintaa ja yhteistyömahdollisuuksia yrittäjien näkökulmasta.

Yleistä näkyvyyttä Lohjan Yrittäjät keräsi vuonna 2021 järjestämällä asuntomessuille oman LohjaShoppYn, jossa alueen yrittäjät pääsivät esille. Toinen merkittävä ja pitkäkestoinen operaatio oli torin hallinnoinnin siirto kaupungilta yhdistykselle. Lisäksi Lohjan Yrittäjät järjesti joulukadun avauksen yhdessä kaupungin kanssa. Lohjan Yrittäjät näkyy mediassa säännöllisesti.

Jäsenistönsä suuntaan Lohjan Yrittäjät on aktiivinen verkostoija ja koulutusten järjestäjä. Hallitusta vetää ratkaisukeskeinen ja ripeä puheenjohtaja ja hallitustyöskentely toimii kuin hyvin rasvattu koneisto. Lohjan Yrittäjien palkattu työntekijä huolehtii mm. nettisivujen ajantasaisuudesta, uutiskirjeen kokoamisesta ja tapahtumajärjestelyistä.


Lohjan Yrittäjien puheenjohtaja Pasi Hotti. (Kuva: Eija Sihvonen)

Inkoon Yrittäjät luo lisäarvoa yrittämiselle kunnassa

Inkoossa paikallisyhdistys on paitsi yrittäjien äänikanava kuntaan päin, se teki vuonna 2021 osansa myös valtakunnallisessa vaikuttamisessa tutustuttamalla kuntaan ja paikalliseen yritystoimintaan Riikka Purran, Riikka Slunga-Poutsalon ja Mikael Pentikäisen.

Inkoon Yrittäjät on tuonut alueen kehitysyhtiötä tutuksi yrittäjille. Länsi-Uudenmaan yritysneuvontapalveluiden kehittämiseksi Inkoon Yrittäjät järjesti alueen kuntajohtajien tapaamisen.

Jäsenilleen Inkoon Yrittäjät näkee tehtäväkseen järjestää koulutusta ja virkistystä niin, että jäsenten on niihin helppo osallistua. Se on järjestänyt itse juridista koulutusta suomeksi ja ruotsiksi sekä hyvinvointikoulutusta ja aamukahveja, joilla on hoidettu myös vastavuoroisia kunnan ja yrittäjäkentän yhteyksiä.

–Viestiminen jäsenille on suoraviivaista ja tehokasta ja yhdistys on saanut mediahuomiota niin palkitsemisella kuin korkean tason vierailuilla. Ei siis ole ihme, että aktiivinen toiminta on saanut aikaan myös kasvavan jäsenkehityksen, Ovaska sanoo.

Markkinointikonsultti ja yrityksen kehitys

Monesti yrittäjällä on kädet täynnä töitä arkisissa tehtävissä ja oman yrityksen kehittäminen jää tekemättä liian pitkäksi aikaa, mutta tämä ei ole ainoa ongelma pienten yritysten kanssa – toinen ongelma ovat joo-joo ihmiset, jotka myötäilevät omistajan ja toimitusjohtajan ideoita – ammattilainen markkinointikonsultti olisi tässä tilanteessa kenties parempi henkilö sparraamaan yrityksen tulevaisuuden kehitysaskeleita. Markkinointikonsultti voi antaa aivan uusia näkemyksiä yrityksen tilanteesta ja tulevaisuuden mahdollisuuksista, ideat ja näkemykset eivät tarkoita sitä, että yrityksen olisi välttämätöntä tehdä juuri siten, mutta monesti ulkopuoliset ajatukset ovat tarpeellisia, ja varsinkin sellaiselta taholta, jonka ainoa tehtävä ei ole myötäillä pomon ajatuksia.