Lohjan kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 23.3. valita Lohjan Yhteislyseon lukion sisäpuolisen saneerauksen urakoitsijaksi Mijorak Oy:n tarjoushintaan 12 797 304,95 euroa. Lisäksi valtuusto hyväksyä option vanhan liikuntasalin välikerroksen purkamisesta tarjoushintaan 84 354,00 euroa ja päätti toteuttaa parvirakenteen uudisrakenteella 500 000 euron kustannusarviolla.

Keskustelun aikana sosiaalidemokraattien valtuutettu Jarmo Aho teki Laura Skaffarin, Lotta Paakkunaisen ja Matti Pajuojan kannattamana vastaesityksen päätökseen lisättävästä, valvontaa koskevasta kohdasta. Valtuusto hyväksyi yksimielisesti, ilman äänestystä, että hankkeen valvonta toteutetaan omana työnä ja tarvittaessa hyödynnetään muita lisäresursseja. Moni valtuutettu painotti valvonnan tärkeyttä.

–Lukiorakennuksesta on tullut lohjalainen perinnekohde. Kritiikkiäkin on osoitettu, että olisiko rakennus pitänyt laittaa maantasalle, mutta olemme päättäneet saneerata sen ja siihen palaa 13,4 miljoonaa. Ei ole varaa sössiä, vaan pitää tehdä kerralla kunnolla. Siksi valvonta on tärkeää, Aho sanoi.

Kokoomuksen valtuutettu Kaj Sundqvist totesi, että lukiorakennuksen ulkopuoliset, maanalaiset suojaustyöt ja lähes kaikki sisäpuoliset purkutyöt on nyt tehty. Edessä ovat sisätilojen pintojen uusiminen, liikuntasalin välikerroksen purku ja parvirakenteen uusiminen.

–Saneerauksesta päätettiin neljä vuotta sitten ja nyt ollaan viimein pääsemässä toteutusvaiheeseen. Valvonta on tärkeää koko saneerauksen ajan. Remontti tullaan tekemään vanhaa kunnioittaen ja palauttaen monia talon osia siihen muotoon, kuin Aarne Ervi ne suunnitteli, Sundqvist sanoi ja muistutti, että lukio oli valmistuessaan vuonna 1954 Pohjoismaiden suurin koulurakennus.

Vihreiden valtuutettu Laura Skaffari korosti parven purkamisen tärkeyttä.

–Liikuntasalin parvi eli opettajien työtilan lattia täytyy purkaa eikä kapseloida, koska kyseinen tila on aiheuttanut opettajille vahvoja oireita. Siellä on edelleen erikoinen haju, vaikka mittauksissa ei isoja ongelmia olekaan löytynyt.

–Jos nyt remontoimme sisätilat moderneiksi, viihtyisiksi ja monimuotoisiksi, voimme markkinoida Lohjaa Länsi-Uudenmaan parhaalla lukiolla. Koulutus on jatkossa nykyistäkin suuremmassa roolissa kunnissa, Skaffari totesi.

Keskustan valtuutettu Lotta Paakkunaisen mielestä saneeraustyön antamisessa pienelle yritykselle piilee riski. Hän oli huolissaan myös rakennusmateriaalien hinnan noususta ja painotti edelleen valvonnan merkitystä. Vasemmistoliiton valtuutettu Matti Pajuoja puolestaan totesi, ettei remontissa voi pahasti epäonnistua, kun tällä hetkellä pystyssä ovat vain paljaat seinät, kun parvikin vielä puretaan.

–Tähän on nyt vain satsattava 13,4 miljoonaa. Urakan saa pieni firma, mutta pienellekin pitää antaa mahdollisuus. Kun remontti on valmis, uskon, että priimaa pukkaa, Pajuoja totesi.

SMS


Lukion remontti etenee viimein. Sisätilojen saneerauksen urakoitsijaksi on valittu Mijorak Oy.