Kaikkien aikojen suurimman Lotto-potin voittajasta ei vielä tietoa – myyntipaikassa kuhinaa

Suvi Hartlin juonsi lauantai-illan historiallisen lottolähetyksen, joka huipentui tietoon 15,5 miljoonan euron voitosta.

Lauantain Loton arvonnassa kierroksella 6/2019 löytyi yksi täysosuma, jonka arvo on 15,5 miljoonaa euroa. Kyseessä on pelin pitkän historian suurin yksittäinen voitto. Rivi oli pelattu Lohjalla Tarmo Lähikauppa MK Marketissa Routionmäellä. Voittaja ei ollut käyttänyt pelatessaan Veikkaus-korttia, joten Veikkauksella ei ole tällä hetkellä mahdollisuutta tavoittaa voittajaa. Kalliomäentien MK Marketin kauppias Mustafa Kosar kertoo, että myyntipaikassa on ollut sunnuntaina kova kuhina.

– Minulla on kaupan vieressä myös ravintola, jossa laulettiin eilen karaokea. Kuulutimme että kaupassa myytiin rivi, jonka omistaja on voittanut 15,5 miljoonaa euroa. Kaikki alkoivat kysellä toisiltaan, että olitko se sinä. Ihan ainutlaatuinen kokemus tämä on, Kosar kertoo.

– Aamuneljään oltiin töissä ja tänään on ollut paljon väkeä heti aamusta saakka liikkeellä, joten on tässä vipinää. Mediaa ja paikallisia ihmisiä on ollut käynyt, ja kuhina on kova. Veikkaus tai me emme tiedä kuka voittaja on, mutta tosi hyvältä tuntuu hänen puolestaan. Olen ylpeä siitä, että tällainen historiallinen peli on myyty meillä.

– Hienoa sitten kun saadaan kiinnittää liikkeen seinälle se taulu, että täällä on myyty kaikkien aikojen arvokkain Loton voittorivi. Toivottavasti se meni sellaiselle voittajalle, joka on tästä läheltä, kauppias sanoo.

Veikkauksessa odotetaan voittajan tavoittamista jännittyneenä.

– Toivottavasti pelaaja huomaa mahtavan voittonsa ja ilmoittautuu pian sekä pääsee lunastamaan historiallisen pottinsa. Mahtavaa, että tämä pitkään odotettu potti meni nyt jakoon. Jännitys on meilläkin huipussaan ja valmiudessa olemme, että pääsisimme onnittelemaan uusinta suurvoittajaa, Veikkauksen tiedottaja Ilkka Nisula odottaa.

– Lämpimästi tervetuloa voittajakahveille!

Voittajan on lunastettava suurvoittonsa Veikkauksen pääkonttorissa Helsingissä, ja hän voi ottaa yhteyttä soittamalla Veikkauksen asiakaspalveluun numeroon 0200 55000. Asiakaspalvelu palvelee päivittäin klo 06-24.

Miten toimia, jos suurvoitto osuu kohdalle?

Lohjan Lotto-voitto löytyi ennätyksellisen viidentoista peräkkäisen arvonnan jälkeen ilman täysosumia. Loton historian toiseksi suurin yksittäinen voitto on 14,5 miljoonaa euroa, joka meni ruokolahtelaiselle nettipelaajalle kierroksella 22/2018.

Kaikkien aikojen suurin Lotto-voitto 15,5 miljoonaa euroa meni jakoon lauantain arvonnassa. Kierroksella 6/2019 löytyi yksi täysosuma, joka oli pelattu Lohjalla MK Market Routionmäessä Kalliomäentiellä. Täysosumaa edelsi ennätysmäinen 15 viikon peräkkäinen putki ilman täysosumia. Voittaja ei ollut käyttänyt pelatessaan Veikkaus-korttia, joten hänen on lunastettava historiallinen voittonsa Veikkauksen pääkonttorista Helsingistä.

15,5 miljoonan euron voitto on suurin yksittäinen Lotto-voitto pelin historiassa.

Loton oikea rivi (kierros 6/2019) on 1, 8, 9, 13, 16, 20, 30 ja lisänumero 31. Plusnumeroksi arvottiin 30.

– Uskomaton potti! Olemme iloisia, että tämä pitkään odotettu potti löysi voittajansa. Suuret onnittelut vielä toistaiseksi tuntemattomalle pelaajalle. Lämpimästi tervetuloa voittajakahveille Veikkaukseen, pidetään kahvipannu kuumana, Veikkauksen onnenpelien liiketoimintaryhmän johtaja Anu Kytö iloitsee.

6+1-tuloksia löytyi kolme kappaletta ja niillä voittaa 121 145 euroa.

Lauantai-Jokerin voittorivi on 2 0 9 4 5 3 7. Jokerista löytyi kolme 6 oikein -tulosta, joilla voittaa 20 000 euroa kullakin.

Lomatonnin voittorivi on Singapore 48. Tuhannen euron päävoittoja voitettiin 24 kappaletta.

Katso kaikki tulokset

Suurimmat Lotto-voitot

  1. 15,5 miljoonaa euroa, Lohja, kierros 6/2019
  2. 14,5 milj. euroa: Ruokolahti, kierros 22/2018
  3. 13,3 milj. euroa: Lahti, kierros 15/2014
  4. 12,8 milj. euroa: Helsinki, kierros 36/2013
  5. 12,2 milj. euroa: Helsinki, kierros 43/2012
  6. 10 milj. euroa: Kempele, kierros 13/2018