Pusulassa sijaitseva kyläkauppakeskus pikkuOmena on palkittu Vuoden 2022 Maistuva maaseutu -tunnustuksella. Kyseessä on yrityksille vuosittain annettava tunnustuspalkinto, jonka Maa- ja kotitalousnaiset lanseerasi Suomi 100 -juhlavuonna. Maakunnittain myönnettävällä palkinnolla halutaan nostaa esille suomalaista ruokaa, sen tuottajia ja sankaritarinoita suomalaisen ruoan takana sekä kannustaa ihmisiä suosimaan lähiruokaa, käyttämään suomalaisten tuottajien ja yritysten palveluja, järjestämään yhteisiä tapahtumia ruoan ympärille, hyödyntämään luonnon antimia sekä nauttimaan ruokaa myös luonnossa.

Uudenmaan palkinto myönnettiin Hannele ja Markus Solalan perheyritys pikkuOmenalle, joka on toiminut Pusulan kylällä nyt kahdeksan vuoden ajan. Tuona aikana kyläkauppakeskus on muodostunut kylän sydämeksi, jossa viihtyvät niin paikalliset kuin mökkiläisetkin. PikkuOmenassa eri tuottajien lähiruoka on koottu saman katon alle niin, että kuluttaja voi ostaa monen tuottajan tuotteita yhdestä paikasta tiloilla kiertämisen sijaan.

Elämyksellisyyttä ja elinvoimaa yhteisölle

Maistuva maaseutuyritysten valitsemiseksi kuluttajilta pyydettiin ehdotuksia kylien ja kuntien maistuvimmista maaseutuyrityksistä, tuottajista, jalostajista, ruokapalveluyrityksistä ja muista ruokaelämyksiä tarjoavista toimijoista. Alueelliset raadit valitsivat voittajan ehdotusten pohjalta. Sitä Solalat eivät kuitenkaan tiedä, kuka heitä on ehdottanut tunnustuksen saajiksi.

–Täysin yllätyksenä tämä tuli. Emme aluksi tienneet edes, että olemme ehdokkaina tässä, Hannele Solala kertoo.

–Onhan tämä tietenkin mukava tunnustus meille, työntekijöillemme, asiakkaillemme ja tällaiselle toiminnalle ylipäätään, hän iloitsee.

Maistuvan maaseutuyrityksen valinnassa painotettiin mm. tuotteiden ja palvelujen maistuvuutta, elämyksellisyyttä ja innovatiivisuutta, yrityksen halua kehittyä ja uudistua, yrityksen kykyä verkostoitua ja tehdä yhteistyötä, yrityksen toiminnan vaikutuksia maaseudun ja ympäröivän yhteisön elinvoimaisuudelle ja näkyvyydelle sekä kestävän kehityksen ja ympäristöarvojen huomiointia.

Hannele Solala toteaa, että Pusulassa on ainesta, sillä kyseessä on jo toinen kerta, kun kyseinen tunnustus myönnetään samaan kylään.

–Leipomo Tuukkanen sai tämän palkinnon vuonna 2018. Pusula on selkeästi Uudenmaan ykköskylä, Solala naurahtaa.

PikkuOmenassa asiakkaita palvelevat mm. Markus ja Hannele Solala, Nella Keinänen ja Annika Saajakari (oik).

Ihmisten kohtaamispaikka

Tunnustukset jaettiin yrityksille Farmari-messuilla Mikkelissä perjantaina 1.7. Sinne Solalat eivät paikan päälle ehtineet, sillä kesäkausi pitää heidät varsin kiireisinä. Haastattelun aikaankin piha on täynnä autoja ja tupa asiakkaita.

–Meille kuuluu vilskettä ja hulinaa. Heinäkuu on lähtenyt käyntiin todella vauhdilla ja kahvissa on hoppu, Hannele Solala kertoo.

PikkuOmenasta on saanut jo vuosien ajan niin lounaskeittoa, maistuvia piirakoita ja muita kahviherkkuja sekä lähiruokaa ja kaikenlaista muuta, mitä pieneltä kylältä aiemmin puuttui. Kyläkauppakeskuksesta voi ostaa mm. eläintarvikkeita, leluja, kosmetiikkaa ja toimistotarvikkeita. Idea monipuolisesta tarjonnasta ja koko kyläkauppakeskuksesta lähti yrittäjäpariskunnan omista tarpeista.

–Asuimme tässä talossa pienten lasten kanssa. Huomasimme, että on paljon tuotteita, joita omalta kylältä ei saa. Lähiruokakin olisi pitänyt hakea monelta eri tilalta. Ei se toimi kiireisessä lapsiperhearjessa, Hannele Solala kertoo.

–Meillä sattui olemaan tyhjä tila keskeisellä paikalla, joten päätimme katsoa, miten homma lähtee menemään, Markus Solala kertoo.

Alkuun monikaan ei uskonut kyläkauppakeskuksen kannattavan.

–Tylyt luvut olisi tullut, jos silloin olisi asiaa kysytty ihmisiltä, Markus Solala toteaa.

–Moni piti meitä hulluina ja sanoi, ettei tällainen toiminta voi kannattaa näin pienellä kylällä, Hannele Solala muistelee.

Vaan toisin kävi. Yrittää kannatti, sillä nyt kyläkauppakeskuksesta pääsevät nauttimaan kaikki paikalliset ja kauempaakin saapuvat vierailijat ja vapaa-ajanasukkaat. Hannele Solala myöntää, että hän epäröi alkuun itsekin.

–Markus varmaan ajatteli koko ajan, että tällainen tästä tulee. Minä taas ajattelin, että ei onnistu, Hannele Solala naurahtaa.

–Kärsivällisyyttä tämä on vaatinut, että muodostuu asiakaskunta, mutta ajattelin, että tämä voisi toimia, Markus Solala kertoo.

Heidän mielestään hienointa ovat pikkuOmenassa tapahtuvat kohtaamiset.

–Täällä tavanneista ihmisistä on muodostunut kaveriporukoitakin, Markus Solala kertoo.

–On ihanaa, kun ihmiset kohtaavat täällä toisensa. Jotkut ovat sanoneet, että tällainen paikka pitäisi olla joka kylässä, Hannele Solala iloitsee.

Tämän kesän uutuutena pikkuOmenassa kokeillaan ilta-aukioloaikaa keskiviikosta perjantaihin. Tuolloin kyläkauppakeskus palvelee asiakkaita aina iltayhdeksään saakka.

–Asiakkaita on riittänyt kivasti illallakin, Hannele Solala kertoo.

SMS