Nummela Thaiboxing Clubin Nea Sutinen avasi syksyn kisakauden voitokkaasti Helsingin Metsälässä käydyissä salikisoissa. Kilpailut käytiin uusiin isoihin tiloihin muuttaneen Crestin salissa. Mukana huoltojoukoissa toimivat valmentajat Marko Säkkinen sekä Sari Levänen. Vastustajana Sutisella oli Pori Thaiboxing Clubin Emma Nurmi. He ovatkin toisilleen jo tutut vuosien takaa, koska Sutisen ensimmäinen ottelu oli juuri Nurmea vastaan. Silloin Nurmi vei ottelun nimiinsä.

Henkisesti monellakin tapaa tärkeä ottelu meni Sutisen kannalta mainiosti ja ote pysyi koko ajan hänellä.

–Tulevia SM-kisoja silmällä pitäen lähdettiin hakemaan karstoja koneesta ja katsomaan, miten vuosi sitten operoitu polvi kestää, kertoo Säkkinen.

Alusta asti molemmat ottelijat lähtivät tekemään monipuolisesti töitä enimmäkseen lyönneillä ja potkuilla. Muutamia polvia ja kyynärpäitäkin viuhahteli ottelun edetessä. Kaikin puolin siisti ja kova ottelu meni erä erältä paremmin Sutisen komennossa ja ottelun voitto kirjattiinkin tuomariäänin 3-0 hänelle.

–Ottelu meni enemmän kuin hyvin ja lupaa hyvää tuleviin koitoksiin. Seuraavana on tulossa leiri Pajulahdessa ja toivottavasti yksi ottelu ennen lokakuun lopun SM-kisoja, Levänen ja Säkkinen miettivät.

Seuran toiminta uusissa hienoissa tiloissa Kamppailuareenalla (Aura Light) on lähtenyt syksyllä hyvin käyntiin ja kaikissa ryhmissä on mukavasti tilaa vielä. Nettisivuilts löytyy tietoa siitä, mitä kaikkea seuralla onkaan tarjota. Kaikki ovat tervetulleita mukaan toimintaan.

Erätauolla. (Kuva: Olli Leppänen)