Noiduttu rakkaus -konsertti on kuunneltavissa Lohjan kulttuuripolun YouTube -kanavalla torstaina 4.3. klo 19.00. Konsertissa soittavat Lohjan kaupunginorkesteri ja kitarataiteilija Ismo Eskelinen. Kapellimestarina toimii Jukka Untamala. Konserttiin on vapaa pääsy.

Lapsena sokeutunut Joaquín Rodrigo (1901-1999) teki merkittävän uran säveltäjänä, musiikin historian professorina ja virkamiehenä. Vuonna 1940 kantaesitetty ikoninen Aranjuez-konsertto on hänen tunnetuin teoksensa. Maamme kansainvälisesti menestynein kitarataiteilija Ismo Eskelinen on konserton erinomainen tulkki. Rodrigon maanmies Manuel de Falla (1876-1946) kirjoitti balettimusiikkia mm. Venäläisen baletin perustaja Sergei Djagilevin tilauksesta. Pariisissa käynnistyi myös Noiduttu rakkaus (El Amor Brujo) balettimusiikin säveltäminen, mutta tilaaja oli espanjalainen aikansa tunnetuimpiin kuulunut flamencotanssija ja näyttelijä Pastora Imperio. Surkeasti menneen kantaesityksen jälkeen säveltäjä teki teoksesta usean erilaisen version, ja se on vakiinnuttanut asemansa rakastettuna sukelluksena Andalusian lämpöön ja tuliseen temperamenttiin.

17-vuotiaana kilpailumenestyksillä alkanut ura on vienyt Ismo Eskelisen esiintymään merkittävissä konserttitaloissa kuten Berliinin Filharmoniassa, Amsterdamin Concertgebouwssa, Lontoon Royal Festival Hallissa ja Brysselin Theatre de la Monnaiessa. Helsingin uuteen Musiikkitaloon hänet kutsuttiin ensimmäiseksi kitarasolistiksi sekä Helsinki Filharmonian että RSO:n konsertteihin. Orkestereiden solistina hän soittaa mm. Sakari Oramon, Okko Kamun, Hannu Linnun, John Storgårdsin, Ernest Martínez-Izquierdon ja Miguel Harth-Bedoyan johdolla. Viimeaikaisista solistitehtävistä mainittakoon konsertit ja nauhoitukset Lontoon BBC Symphony Orchestran kanssa, Saksan kiertue NWD- Filharmonian kanssa sekä konsertit eturivin suomalaisorkesterien kanssa.

Eskelisen lukuisat levytykset ovat olleet maailmanlaajuisia menestyksiä. ”Bach Eskelinen” sai Emma-palkinnon vuoden 2014 klassisena levynä ja ”Bach Eskelinen II” ilmestyi 2016. RSO:n ja Hannu Linnun kanssa levytetty Sebastian Fagerlundin kitarakonsertto ilmestyi vuonna 2018 (BIS). Uusimmat levytykset ovat yhdessä Jan Voglerin kanssa tehty ”Songbook” (Sony classical 2019), Karen Gomyon kanssa tehty ”Carnival” (BIS 2019) sekä ”Kromos” (BIS 2020), joka sisältää Eskeliselle sävellettyjä sooloteoksia.

Eskelinen soittaa musiikkia 1500-luvulta nykypäivään ja häntä on ylistetty niin Bachin tulkinnoista kuin aikamme säveltäjien nykyteosten kantaesityksistä. Hän kantaesittänyt mm. Kalevi Ahon, Jukka Tiensuun, Sebastian Fagerlundin ja Kirmo Lintisen hänelle säveltämät konsertot. Monet merkittävät nykysäveltäjät ovat kiittäneet Eskelistä teostensa intensiivisistä tulkinnoista. Aktiivisena kamarimuusikkona Eskelinen tekee yhteistyötä mm. viulistien Pekka Kuusiston, Karen Gomyon, sellisti Jan Voglerin sekä baritoni Jorma Hynnisen kanssa. Hänet on kutsuttu ensimmäisenä kitaristina useille festivaaleille, kuten Dresdenin musiikkijuhlille, Moritzburgiin ja Charlottesvilleen. Eskelinen oli Valeri Gergijevin johtaman Mikkelin musiikkijuhlien nuori taiteilija 1999. Virtuosi di Kuhmo kutsui Eskelisen solistikseen 15-vuotisjuhlakiertueelleen. Kitarafestivaaleilla, kuten GFA USA:ssa, hän on suosittu esiintyjä ja opettaja. Televisioiduista konserteista mainittakoon Tiensuun ja Tan Dunin konserttoesitykset RSO:n kanssa.

Eskelinen on toiminut Sonkajärvi Soi:n taiteellisena johtajana vuodesta 1992 lähtien ja aloitti Riihimäen kesäkonserttien taiteellisena johtajana vuonna 2017. Hän on myös suunnitellut taiteellisia kokonaisuuksia muun muassa kamariorkesteri Avanti!lle. Hämeenlinnan verkatehtaalle Eskelinen on suunnitellut Global Guitar-konserttisarjan vuosille 2016–2017. Vuonna 2017 hänet valittiin kitaran vastuulehtoriksi Sibelius-Akatemiaan.

Ismo Eskelinen. (Kuva: Felix Broede)