Malmin lentokentän sulkemisen myötä Nummelan lentokentän toiminta on lisääntynyt ja monipuolistunut huomattavasti. Käyttöön on saatu mm. maailman mittakaavassakin ainutlaatuinen kulunvalvontajärjestelmä lisäämään lentotoiminnan turvallisuutta. Myös uutta ympäristölupaa odotetaan kuumeisesti.
Nummelan lentokentällä odotetaan jo kovasti kevättä ja maaliskuun ensimmäistä päivää, jolloin kenttä saadaan jälleen avattua ilmailutoiminnalle. Yhtä kiivaasti odotetaan uutta ympäristölupaa. Lentokentän nykyinen ympäristölupa on nimittäin suunniteltu pelkästään purjelentoa ajatellen.
–Purjelentoa ei harrasteta talvella, joten lupaa on tulkittu niin, ettei kentällä saa olla lentotoimintaa talvella, Nummelan lentokentän päällikkö Tom Arppe avaa.
Ympärivuotinen lentotoiminta koetaan kuitenkin erittäin tärkeäksi, koska harrastajien lisäksi Nummelan lentokentällä toimii nykyään myös esimerkiksi lentokoulu. Arppe kertoo, että uusi ympäristölupahakemus on jätetty viime kesänä.
–Odotamme kuumeisesti, että se lähtisi kommenttikierrokselle, kunta saisi käsiteltyä hakemuksen ja pääsisimme käyttämään sitä. Kentällä on yrityksiä, jotka ovat käärmeissään, kun kenttä joudutaan talvella sulkemaan kolmeksi kuukaudeksi. Se ei ole hyvä asia lentäjiä kouluttavalle yritykselle. Uusi ympäristölupa on elinehto kentälle. On siitä kiinni, miten kentän toiminta kehittyy, Arppe toteaa.
Pian aiotaan jättää myös toinen, polttoaineasemaa koskeva ympäristölupahakemus. Arppe toteaa, että asema toteutetaan 1. luokan pohjavesialueen vaatimien menetelmien mukaisesti.
Tankkauspaikkaa varten tarvitaan myös uusi tie.

Moottorilentokoneet ovat lisääntyneet
Malmin lentokentän sulkeminen on vaikuttanut Nummelassa etenkin niin, että aiemmin purjelentopainotteiselle kentälle on tullut lisää moottorilentotoimintaa.
–Aiemmin meillä oli Nummelassa 12 moottorilentokonetta. Nyt niitä on 40 ja muutamia on vielä tulossa, Arppe sanoo.
Vaikka lentotoiminta Nummelassa lisääntyy, pyritään se tekemään ympäröivää asutusta kunnioittaen. Esimerkiksi laskuvarjohyppytoimintaa Nummelassa ei ole, koska kentän päällä nouseva lentokone aiheuttaisi melua alueella paljon pidempään kuin pelkkä nousu tai lasku.
–Pääkiitotiemme nousu- ja laskusuunnissa ei ole kovin paljon asutusta. Reitit on suunniteltu niin, että lennetään mahdollisimman vähän asutuksen yli, jotta melua tulisi vähemmän. Lisäksi enemmän melua tuottavia läpilaskuharjoituksia käydään tekemässä myös Kiikalan lentokentällä, Arppe kertoo.

Tekniikalla lisää turvallisuutta
Myös lentokentän tekniikka on kehittynyt. Tukea sen kehittämiseen on saatu liikenne- ja viestintäministeriöltä. Sääasema ja sähkölentokoneiden latausasema ovat toiminnassa. Kulunvalvontajärjestelmä on saatu käyttöön ja sitä kehitetään. Arppe toteaa, että samanlaista järjestelmää ei ole käytössä missään muualla.
–Kulunvalvontajärjestelmä kertoo radiolla lentäjälle, jos kiitotiellä on jotain sinne kuulumatonta. Opetamme vielä järjestelmää erottamaan esimerkiksi auton ja lentokoneen toisistaan. Se varoittaa kuulutuksilla myös kentällä liikkujia.
Myös kiitotievalot ovat saatu paikoilleen. Kun kynnysvalot saadaan vielä kiitoteiden päihin, Nummelan lentokenttää voidaan käyttää myös pimeälentotoimintaan.

Monipuolista ilmailua ja muuta toimintaa
Nummelan lentokentän toiminta on piristynyt kaikin puolin Malmin sulkemisen jälkeen. Kentällä toimii tällä hetkellä esimerkiksi liikennelentäjiäkin kouluttaja BF Lento, purjelentokoulutusta tarjoava Cumulus ry sekä monia muita ilmailukerhoja. Nummelassa voi moottorilennon lisäksi harrastaa monenlaista muutakin ilmailua, kuten varjo- ja riippuliitoa, ultrakevytlentoa sekä purjekoneilla lentoa. Arppe kertoo, että kaikki toiminta ei kuitenkaan liity ilmailuun.
–Meillä on käynyt esimerkiksi moottoripyöräkerhoja harjoittelemassa turvallista liikenteessä toimimista. Harjoittelu on ollut suosittua.
Harjoittelu onnistuu, vaikka kentällä olisi samaan aikaan lentotoimintaa, sillä rullaustie tai toinen kiitotie voidaan poistaa siksi aikaa lentotoiminnan käytöstä. Perhetapahtumiakin on ollut, kuten koko perheen ilmailupäivä.
Turisteja Nummelaan – Suomi on hieno ilmailumaa
Arppe uskoo, että Nummelan kenttä houkuttelee ilmailuharrastajia myös ulkomailta.
–Yksityiskoneet eivät mene Helsinki–Vantaalle, joten Nummelan on Euroopasta tuleville koneille järkevin paikka tulla Suomeen. Esimerkiksi toukokuussa Nummelaan onkin tulossa kahdeksan konetta ja 25 ihmistä Ranskasta. He tulevat katsomaan Suomea.
–Yritämme saada tätä turistipuolta toimimaan. Suomi on hieno ilmailumaa ja täällä on rajoituksia paljon vähemmän kuin monessa muussa maassa. Turistit voivat kokea Vihdin monia nähtävyyksiä tai vaikka lähteä käymään Helsingissä.

Kiitotiellä ulkoileminen on todellinen vaaranpaikka
Lentotoiminta alkaa Nummelassa jälleen 1.3. Kentän läheisyydessä liikkuvien kannattaa muistaa tämä päivämäärä. Eräs asia jaksaa nimittäin ihmetyttää ja huolettaa Arppea vuodesta toiseen. Lentokenttäalueella ei saisi asiattomasti liikkua eli esimerkiksi lenkkeillä tai pyöräillä. Silti moni vähät välittää asiasta ja varoituksista ja uhkarohkeimmat suuntaavat ulkoilemaan jopa kiitotielle. Arppe on tavannut kiitotieltä kokonaisen perheenkin lastenvaunujen ja kultaisen noutajan kanssa.
–Olen syvästi huolestunut tästä asiasta. Jostain syystä kiitotiellä kävellään ja usein vielä selkä siihen suuntaan, josta lentokoneet laskeutuvat. Se on sama asia kuin menisi moottoritielle kävelemään. Jos halutaan lenkkeillä harjuluonnossa, miksi ihmeessä tullaan kiitotielle. Tilaa on 56 hehtaaria. Siitä on asvaltoitu viisi hehtaaria ja ihmiset tulevat ulkoilemaan juuri näille hehtaareille, Arppe kummastelee.
–Ihmiset kuvittelevat, että he näkevät ja kuulevat koneet, mutta kun ne laskeutuvat vastatuuleen, ei ääntä juuri kuulu. Kohtisuoraan tulevasta purjekoneesta näkyy vain hyvin pieni osa ja jos on vielä vasta-aurinko, ei näe senkään vertaa. Lentäjänkään ei ole välttämättä helppo havaita kiitotiellä liikkujia, jos koneen nokka on vähän koholla tai laskeudutaan aurinkoa vasten. Kunpa ihmiset vain muistaisivat, että kiitotiellä kävely on oikeasti vaarallista.
Huoleen on todella aihetta. Lentokoneet ovat joutuneet tekemään lukuisia ylösvetoja, kun kiitotie ei olekaan ollut vapaa, vaan siellä on kävelty. Tähän mennessä kukaan ei ole jäänyt alle, mutta vaara on todellinen. Yksi vaaranpaikka ovat myös purjekoneiden hinaukseen käytettävät lentokoneet, joiden perässä roikkuu 65 metriä hinausköyttä.
–Koneen perässä roikkuvaa köyttä voi olla vaikea havaita. Jos se osuu ihmiseen, ei hyvää seuraa. Köyden päässä on puoli kiloa painava möykky, joka etenee 120 km/h. Sitä voi kuvitella, mitä tapahtuu, jos sellainen osuu, Arppe sanoo. Muutama vähältä piti -tilannekin on tapahtunut.
–Kerran hinausköysi on esimerkiksi mennyt kahden pyöräilijän välistä. Toinen heistä yritti vielä ottaa siitä kiinni, Arppe päivittelee.
Vaarallisimpiin paikkoihin, kuten kiitoteiden päihin, on tarkoitus saada tulevaisuudessa aidat ohjaamaan ihmisiä.
SMS