Tänään: 18.07.2024

Päätoimittaja

Osallistavaa taidetta Koisjärvellä

Koisjärvellä eli Lohjan Nummi-Pusulassa toimii Tyynelä Gallery. Tänä kesänä galleriassa on esillä tarinallinen, osallistava ja moniaistillinen nykytaide-elämys HIISI Tyynelä Galleriassa. Taide-elämys pitää sisällään paikkasidonnaista monitaidetta mm. installaatio-, veistos-, muraali-, ympäristö-, nukke-, sana- ja äänitaidetta niin sisällä kuin Tyynelän idyllisessä pihapiirissä.

HIISI näyttelyn taiteilijoista

Elina Salonen

Elina Salonen on kuvanveistäjä ja lasitaiteilija. Kiinnostus lasiin vei opiskelemaan Italiaan. Salonen suoritti ammattitutkinnon kansainvälisessä lasikoulussa Bolzanossa 2005-2007 ja jatkoi kuvanveiston opintoihin. Hän valmistui taiteen kandidaatiksi 2012 Bolognan taideakatemiasta. Jatkuva oppiminen ja kiinnostus eri tekniikoihin on vienyt kursseille eri puolille Eurooppaa. Salonen työskentelee Hämeenlinnan työhuoneellaan. Työskentelyssä yhdistyvät taidekäsityö ja kuvanveisto. Teosten aiheet liittyvät luontoon ja haastavat katsojaa pysähtymään ajankohtaisten asioiden äärelle. Tärkeäksi teemaksi on noussut pohjoisen luonto ja ihmisen vaikutus luonnon muuttumiseen.

Teoksia on Valtion taidekokoelmassa ja ulkomaisissa julkisissa sekä yksityisissä kokoelmissa. Teoksia on ollut esillä ryhmänäyttelyissä Suomessa ja ympäri Eurooppaa vuodesta 2004. Yksityisnäyttelyitä, Suomen lasimuseossa Riihimäellä 2016 ja Galleria G12 Helsingissä 2021.

– Tyynelä Galleryn näyttely sai kokeilemaan uutta. Työryhmän energia innosti käsittelemään aiheita, joita en ole aiemmin tuonut teoksiini. Rakensin paikkasidonnaiset installaatiot, joiden materiaalina on kierrätetty muovi. Roska muovautuu toiseksi ja valtaa tilaa. Työskentely oli kokeilevaa ja teokset rönsyilevät uusiin suuntiin. Taiteen tekeminen merkitsee omaan rauhaan vetäytymistä, pysähtymistä ja pohtimista. Annan asioille muotoja ja tallennan hetkiä. Teosten kautta haastan katsojaa pysähtymään hetkeen, kertoo Elina teoksistaan.

Matleena Kehus

Kehus on valmistunut tekstiilisuunnittelijaksi Metropolian Ammattikorkeakoulusta keväällä 2017. Hänen työskentelynsä pääpaino on taiteessa ja etenkin viime vuodet hän on panostanut muraalitaiteeseen. Hänen teoksiaan on nähty mm. Concreate Urban art Festivaaleilla, Wasa- ja Seinäjokigraffittilandiassa, MyyrYorkParkilla, Re:Formin purkutaidenäyttelyissä sekä Flow festivaaleilla.

– Ensi kertaa joulukuussa tavattuamme oli selvää, että nelihenkisen taiteilijatiimimme näkemys tulevasta näyttelystä oli hyvin samanhenkinen, tarkemmin ilmaistuna henkinen. Dialogien edetessä, luonnon mystiikkaa ja erilaisia henkiolentoja käsittelevä näyttelymme, rakentui luontevasti kiehtovaksi kokonaisuudeksi.

– Vietimme kesäkuun toisen viikonlopun Tyynelä Gallerylla näyttelyä ripustaen. Olin ollut maalamassa installaationi muraalia muutamana päivänä ennen muiden saapumista ja oli mukavaa kun koko taiteilijatiimi oli viimein koolla.

– Tyynelä Galleryn vanhassa hirsitalossa vallitsee kutsuva energia. Nukuimme Annan kanssa ripustusviikonlopun gallerialla. Minä hauta-arkussa, Anna viereisessä huoneessa patjalla. Anna ripusti jouluvalot tuomaan tunnelmaa. Ilmassa oli vähän sellaista lapsuuden jouluaaton tunnelmaa, kertoi Matleena näyttelyn valmistumisesta.

Hanne Lammi

Nukketeatteritaiteen ammattilaisena Hanne Lammi on työskennellyt laaja-alaisesti niin esiintyjän, nukenrakentajan, ohjaajan, käsikirjoittajan että skenografin rooleissa. Jo opintojensa aikana Lammi perehtyi paikkalähtöisiin, kierrätys- ja luonnonmateriaaleja hyödyntäviin sekä katutilaan tehtäviin esityksiin niin Suomessa kuin ulkomailla. Lammilta löytyy myös puutarhurin pätevyys ja se on alana ollut omiaan ruokkimaan polkua kohti ympäristötaiteen loputonta niittyä. Kuvataiteen, audio-visuaalisen taiteen, nukketeatteritaiteen ja ympäristötaiteen yhdistäminen toimii Lammin monialaisen taiteen moottorina. Moottorina, jota pitää käynnissä ajankohtaiset aiheet, luontosuhde, raadollinen kehollisuus, energiat, uskomukset, tieteelliset havainnot ja tarinat.

Hiisi -näyttelyssä Lammi kokeilee ensimmäistä kertaa nukketeatterillista aspektia installaatioiden rakentamisessa ja antaa galleriassa käyville asiakkaille mahdollisuuden päästä olemaan oleellinen osa installaatioita. Nämä installaatiot metaforisesti imaisevat käyttäjänsä sisälleen luoden näkymättömän kuplan ympärilleen ja toisaalta muuttaen henkilön näiden teosten kokijana näkyväksi, manipuloijaksi, rooliksi, hahmoksi ja osaksi elon illuusion luontia hirsitalon muotoisen Hiiden maailmaa.

Aktivoivien teosten lisäksi Lammilta löytyy maalauksia, piirroksia ja veistoksia ympäri gallerian tilaa. Osa veistoksista on aseteltu yleisön etsittäväksi. Lammin tämän kesänäyttelyn maalaukset ja veistokset ovat syntyneet talven aikana kevään aikana hetkellisissä virtaavissa tiloissa, usein lyhyen aikajänteen tuotoksina.

Näyttelyssä kuuluvan äänimaiseman Lammi teki yhteistyössä Tuomas Varilan kanssa.

Anna Olla

Anna Olla (s.1980) on Raaseporissa asuva taiteilija, joka leikkii maalaustaiteen, kuvanveiston ja sanataiteen kentillä. Anna valmistui Helsingin kuvataidelukiosta 1999 ja suuntasi siitä nuorten parissa tehtävän työn poluille kohtaamisen ja ihmisyyden ammattilaiseksi. Taide kulkee mukana kahdessa roolissa, sekä ammatillisena työvälineenä nuorten kasvun ja tunnetaitojen tukijana, että omassa yksityiselämässä elintärkeänä purkukanavana ja siltana ajatusten, tunteiden ja kokemusten välillä.

Anna yhdistää taiteessaan eri maailmoja ja koostaa niistä kokijaa haastavia teoksia. Teoksissa kokija kutsutaan kohtaamaan oman itsensä eri puolia, toiveita, pelkoja ja alitajunnan piilottamia viestejä. Anna ammentaa inspiraatiota lähiluonnosta, elämän syklisyydestä ja tiiviistä yhteydestä muuhun elolliseen. Unimaailma vuotaa läpi valvetajuun ja tuo omia värejään ja merkitystasoja mukaan teosprosesseihin.

– Teosten taustaideoita tai niissä käytettäviä materiaaleja löytyy, kun eksyy syviin metsiin, tai unohtuu auringossa lammashaan rinteeseen unelmoimaan, sylissä nukkuva kalkkuna. Elämän kiertokulku kaikkine vaiheineen, riemuineen ja luopumisineen tuo sisältöä ja merkitystä niin taiteeseen kuin elämään itseensäkin. Viisauden ja pysähtymisen taidon voi tavoittaa itsessään silloin kun osaa hiljentyä kuuntelemaan omaa sisintään. Vaikka aika virtaa koskena, on jokainen hetki ikuinen, miettii Anna Ollila.

Galleriasta

Galleria on avoinna syyskuun 1.päivään asti aina viikonloppuisin lauantait ja sunnuntait kello 11-17. Osoite: Vanjoentie 18, 09630 Koisjärvi (Nummi-Pusula, Lohja). Galleriaan on pääsymaksu, mutta alle 12-vuotiaat pääsevät maksutta tutustumaan taiteeseen.

Tyynelä Gallery on taidegalleria ja taide-elämysten, kulttuurisen nuorisotyön ja luovan alan valmennusten tuottaja. Galleriaa pyörittää KühlTuli Productions ry, joka on voittoa tavoittelematon ja taiteilijalähtöinen v. 2021 perustettu taideyhdistys. Yhdistyksen pyrkimyksenä on edistää taiteilijoiden ansaintamahdollisuuksia Suomessa. Kulttuurisen nuorisotyön avulla yhdistys pyrkii lisäämään nuorten hyvinvointia ja osallisuuden kokemuksia. Luomalla taide-elämyksiä yhdistys elävöittää kyläyhteisöjä ja maaseudun kulttuuritarjontaa.

Kommentoi kirjoitusta