Mainosteippaamo Omalogo Oy on pieni, paikallinen yritys, joka tuottaa palveluita yritysten ulkoiseen näkyvyyteen. Mainosteippaamo tuottaa niin autoteippaukset, ulkokyltit, ikkunateippaukset, tarrat, julisteet kuin myös työvaatteet ja edustusvaatteet logoilla ja painatuksilla.

Mainosteippaamon asiakkaita on ympäri Suomea, mutta suurin osa asiakkaista tulee lähialueelta, Lohjan talousalueelta ja monien asiakkaiden kanssa tehdään yhteistyötä.

Rakennusalan yhteistyö

Rakennusalan yhteistyö toteutuu useasti tilanteessa, missä rakentaja tai urakoitsija tarvitsee esimerkiksi ikkunaan tai oveen huurreteippauksen tai keittiön välitilaan erikoisteippauksen. Meiltä asiakas saa myös valmiiksi levytetyn aineiston, kiitos paikallisen yhteistyön Muovi- ja Akryylituote Leskinen kanssa, mikä mahdollistaa muotoon ja mittaan leikatut muovilevyt. Mainosteippaamossa muovilevyn päälle asennetaan esimerkiksi asiakkaan itsensä ottama lomakuva tai jokin muu vastaava.

Mainosteippaamo OmaLogo on tämän mennessä tehnyt tällaista rakennusalan yhteistyötä sekä lohjalaisten että vihtiläisten yritysten kanssa, mutta mielellään tarjoaa palveluita myös muille rakennusalalla työskenteleville yrityksille.

Autoalan yhteistyö

Autoalan yhteistyössä on tällä hetkellä Mainosteippaamossa kaksi pääsuuntaa. Toinen näistä on yhteistyö Autopiste Arvolan kanssa, missä Arvolalta ostettuun pakettiautoon on mahdollista saada autoteippaus yhteistyöhintaan. Vastaavia sopimuksia on mahdollista tehdä myös muiden autoliikkeiden kanssa.

Toinen yhteistyömalli on autokorjaamojen kanssa, joille tulee välillä autoja, joissa on ollut autoteippaus, esimerkiksi logo tai puhelinnumero. Mainosteippaamo tekee näitä korjausteippauksia aina tarpeen niin tullessa ja mielellään solmii uusia sopimuksia eri autohuoltamoiden kanssa.

Muu paikallinen yhteistyö

Mainosteippaamo Omalogo muuttaa helmikuussa 2019 uuteen toimipaikkaa vanhaan Kalkkipetterin toimistohotelliin, mistä toiminnalle löytyivät hyvät ja valoisat toimitilat. Uusien tilojen avulla OmaLogo voi solmia myös uusia edustussopimuksia edustajien kanssa, eli jos olet paikallinen itsenäinen yrittäjä ja haluaisit myydä omille asiakkaillesi Mainosteippaamon palveluita, nyt on hyvä hetki lähestyä ja tehdä edustussopimus.

Edustussopimus ei edellytä suuren suurta panostusta tarvikkeisiin tai tuotteisiin. Parhaiten toimii teettämällä Mainosteippaamosta omaan autoon pieni teippaus sekä työvaatteet omalla logolla – toimiva tuote myy itse itsensä, kunhan hinnasta sovitaan.

www.omalogo.fi