Olitko nuori, kun tietokone- ja konsolipelit vyöryivät Suomeen? Muistatko ne ensimmäiset ajo- ja ampuma- ja urheilupelit, joiden grafiikat eivät liittyneet todellisuuteen vielä millään tavalla? Elettiin aikaa ennen internettiä, konsolipelien ja ensimmäisten kotiin ostettujen tietokoneiden aikaa. Silloin piti pelit käydä ostamassa kaupasta ja pelit piti sitten vielä ladata tietokoneelle pelaamista varten.

Kaikki alkoi muuttua 90-luvun lopulla ja uudelle vuosituhannelle siirryttäessä oli vähitellen aika siirtyä netin ihmeelliseen maailmaan. Nettipelit tulivat vähitellen ja nykyään me pelaamme niin kotona, töissä, linja-autossa, junassa – sillä olemme pelien saatavilla myös mobiilissa, sillä 2010-luku toi uuden ulottuvuuden arkeemme – mobiilisovellukset. Ennen sitä puhelin oli tullut matkapuhelimeksi ja siitä kännykäksi ja tekstiviestien ja wap-viestien kautta valokuvauskameraksi ja matopelin viemänä pelikoneeksi. Nykyään älypuhelin voi olla useille elämän tärkein yksittäinen asia ja esine.

Mitä pelataan eniten?

Ensinnäkin mediassa kerrotaan jatkuvasti, kuinka Suomessa pelataan paljon rahapelejä. Jo 2014 suomalaiset pelasivat yli 400 euroa per henkilö ja nykytilastojen valossa suomalaiset pelaavat neljänneksi eniten maailmassa rahapelejä – siis suhteellisesti per henkilö. Osittain tämä luku tulee siitä, että meitä on vähän ja elintasomme on korkea, joten meillä on periaatteessa enemmän pelattavaa kuin esimerkiksi pelialan kasvusuunnasta tulevilla kiinalaisilla.

Tilastokeskus kertoo, että me suomalaiset olemme kasvattaneet digitaalisten pelien pelaamista nelinkertaiseksi 2000-luvulla. Aktiivisin pelaajaryhmä on 10-14 vuotiaat pojat mutta suurin kasvu pelaamisessa tulee yli 44-vuotiailla ja eniten pelataan yksin pelattavia tietokonepelejä kuten pasianssia mutta viime aikoina nimenomaan mobiilipelien määrä on kasvanut, ja ne ovat ohittaneet jo päivittäin pelattuna tietokonepelaamisen.

Vuonna 2019 suosituimmat pelit ovat noudatelleet kansainvälisiä virtauksia eli maailman ladatuin peli Candy Crush Saga on suosittu myös Suomessa, vaikka peli alkaakin lähentyä jo 10 vuoden ikää. Tietokonepeleistä mm. Resident Evil 2, Tom Clancy ja Apex Legends löivät itsensä läpi, unohtamatta sitten eSports genren pelejä kuten PUPG ja Fortnite.

eSports nousukiidossa

Varsinkin eSports pelit vetävät pelaajia puoleensa kaikista ikäryhmistä. Pelaaminen on silloin tavoitteellista ja sosiaalista, joukkueiden hakiessa muotoaan ja parhaiden päästessä kansainväliselle tasolle kamppailemaan kuten suomalainen ENCE. ENCE on myös niitä ensimmäisiä suomalaisia eSports joukkueita, jotka ovat päässet TOP10 tasolle kansainvälisesti, mutta myös Suomessa saaneet laajalta huomiota TV-ohjelmia myöten. Muitakin suomalaisia joukkueita on lähtenyt kansainvälisiin ympyröihin pelailemaan, mutta tosiasia on, että tälläkin alalla pärjää enää vain oikeasti ammattimaisesti pelaamiseen suhtautuvat ja yhdessä harjoittelevat joukkueet.

Mitä itselle pelattavaksi?

Mitä sitten itse alkaisi pelata? Kannattaa aloittaa mietintä aivan alkutekijöistä eli etsiikö peliä, joka kehittyy pelikerta toisensa jälkeen vai peliä, jonka voi aloittaa ja lopettaa koska tahansa, ja mitä ei tarvitse välttämättä edes opetella, koska se on niin helppoa. Esimerkiksi netin rahapelit ovat kaikki 100% sattuman ja onnen pelejä, eli niissä taidolla ei ole mitään tekemistä. Ainoastaan jos lähdet pelaamaan pokeria toisia pelaajia vastaan, on hyvä tietää perusäännöt ja taktiikat, jotta tietää mitä kannattaa tehdä missäkin vaiheessa. Mutta automaattipelit netissä, kuten kioskeilla ja kaupoissa ovat täysin sattumanvaraisia, ja niissä voittaminen vaatii vain onnea – ja ne ovat helppoja opetella ja pelata. Kun taas esimerkiksi eSports pelit useimmiten vaativat monen monta pelikertaa ja mielellään vielä samojen pelikavereiden kanssa, jotta kehitystä oikeasti tapahtuu. Muutenkin tietokoneelle asennettavat pelit, olivat ne sitten strategiaa, ammuntaa, ajelua tai mitä ovatkaan, vaativat opettelua ja harjoittelua, jotta niitä oppii pelaamaan. Mobiilipeleissä taas monesti opettelua ei vaadita aivan niin paljon, mutta pelaaminen on nopeasti opittu ja pelaamisessa on paljon erilaisia tekijöitä, jotka kutsuvat pelaajaa aina alati uudelleen pelaamaan – jopa ilmaiseksi. Parhaat pelipaikat löytyvätkin oman kokeilun ja etsinnän tuloksena ja jos jotain pelilistauksia löytyy netistä, niiden avulla voi löytää nopeastikin omia suosikkeja.

Maksullinen vai ilmainen

Enää ei päde edes se, että ilmaiseksi ei saa mitään hyviä pelejä. Itseasiassa lähes kaikki mobiilipelit ovat ensiksi ilmaisia, ja vasta sitten pelatessa voi alkaa maksaa erilaisia mikromaksuja, joilla saa peleihin lisäominaisuuksia. Jopa nettikasinoiden pelit ovat saatavissa leikkirahalla pelattavaksi ajanvietteeksi.

Kommentoi kirjoitusta