Taidemaalari Paula Oksman kertoo, että osa maalauksista on saanut aiheensa Oksmanin lapsuuden muistoista.

 

Taidemaalari Paula Oksmanin raikas taidenäyttely tuo hentoja pastellisävyjä kevääseen. Näyttelyssä on esillä taiteilijan maalauksia muutaman viime vuoden ajalta. Monipuolinen näyttely tarjoaa runsaasti katsottavaa.

-Täällä on esillä laajasti erilaisia aihepiirejä, oikeastaan melkein kaikkea, mitä työstän. Viimeksi Lohjalla näyttelyni on ollut esillä Lohjan Museon makasiinissa. Nyt esillä on hyvin erilaisia töitä kuin silloin. Värejä on paljon ja pastellia aiempaa enemmän, Oksman kertoo.

Suurin osa näyttelyn teoksista on öljyvärimaalauksia, mutta on mukana muutama akvarellimaalauskin sekä kynttilänsavutekniikalla tehtyjä töitä. Maalauksista löytyy mm. kissoja, eläimiä, lapsia ja naisia. Esittäviin teoksiin on tuotu mukaan myös abstraktimpia elementtejä. Taiteilijan omat lapsuusmuistotkin ovat siirtyneet kankaalle. Niiden pohjalta on syntynyt mm. kesäkuun ensimmäistä päivää kuvaava teos. Useammassakin maalauksessa lapset viihtyvät vedenrajassa.

-Olin itse vesipeto lapsena, Oksman naurahtaa.

Maalausten teemat syntyvät Oksmanin omista kokemuksista, joita elämän varrella on tullut vastaan.

-Aloitin eläinaiheista, mutta esimerkiksi baletti tuli mukaan teoksiin, kun tyttäreni harrasti sitä. Asetelmien maalaus taas lähti siitä, kun naapurini tilasi sellaisen maalauksen, Oksman kertoo.

 

Taidemaalariksi opinto-ohjaajan neuvosta huolimatta

Oksman aloitti maalaamisen jo 8-vuotiaana. Se oli tullut tutuksi jo aiemminkin, sillä Oksmanin isä harrasti maalaamista.

-Tein silloin ensimmäiset öljyvärimaalaukseni. Halusin taidemaalariksi, mutta opinto-ohjaajani sanoi, ettei taiteilulla voi elättää itseään. Kokeilin sitten vähän aikaa vaatetusalaa, mutta ei se sytyttänyt, Oksman kertoo ja niin hänestä tuli taidemaalari opinto-ohjaajan neuvoista huolimatta.

Oksman on maalannut työkseen jo 27 vuotta. Sen hän kuitenkin myöntää, ettei taiteilijan ammatti aivan helppo ole.

-Vuoristorataa tämä ammatti on sen mukaan, miten Suomen talous pyörii. Samanlaisella syklillä mennään, mutta pikkuisen viiveellä. Silloin on vain tehtävä enemmän töitä ja oltava esillä, kun on huonommat ajat, ettei pääse unohtumaan, Oksman sanoo.

Työltä maalaaminen ei Oksmanista kuitenkaan tunnu, vaan kyse on elämäntavasta ja intohimosta.

-Omat fiilikseni vaikuttavat paljon esimerkiksi värimaailmaan ja siihen, mitä aiheita työstän. Yritän kehittyä koko ajan paremmaksi. Kun on erilaisia aiheita, maalaamiseen ei leipäänny.

Näyttelyssä on esillä laaja valikoima Paula Oksmanin teoksia.

 

Maalaus saa usein alkunsa väreistä

Oksmanille työn suola on siinä, että vuosikymmenienkin jälkeen voi vielä kehittyä paremmaksi.

-Koskaan ei voi sanoa, että se täydellinen työ on nyt tehty.

Uusimpia asioita Oksmanin teoksissa ovat lapsuuden muistoista nousevat aiheet. Niillä teoksilla hän haluaa kertoa tarinan ja sisällyttää maalaukseen sellaisiakin tunteita ja merkityksiä, jotka eivät suoraan näy päälle päin.

Taidemaalarina Oksman on täsmällinen, sillä hän aloittaa maalaamisen aina aamuisin.

-Yritän lopettaa illalla seitsemään mennessä, mutta välillä lipsahtaa pidemmälle. Maalauksen työstäminen alkaa usein esimerkiksi väreistä. Saatan aamulla nähdä vaikka lehdessä jonkin ihanan värisävy-yhdistelmän ja alkaa sitten miettiä, mikä aihepiiri siihen sopisi. Sitten luonnostelen teoksen, Oksman kertoo.

Teknisiäkin yllätyksiä on välillä edelleen luvassa. Jopa sijainti aiheuttaa niitä riippuen siitä, ollaanko Suomessa vai Unkarissa, jossa Oksman maalaa myös.

-Maalaan ulkona, ja Unkarissa on erilainen valo. Kun sitten työn työt Suomeen, joudun korjailemaan niitä. On myös paljon erilaisia tekniikoita, joita kokeilen. Ne tekevät maalauksista niin eri näköisiä. Moni seikka vaikuttaa lopputulokseen.

Oksman toivoo, että Lohjalla esillä oleva näyttely tuo valoa kävijöiden päivään.

-Toivon, että ihmiset tulevat hyvällä mielelle ja että näyttely herättää heidän omia muistojaan ja tunteitaan.

Hyvän mielen se näyttää tuovankin, ainakin parin näyttelyä ihastelevan kävijän kommenttien perusteella. Näyttely on esillä 2.4. asti päivittäin kello 11.00-18.00 osoitteessa Laurinkatu 46.

SMS