Ovia, ikkunoita ja aurinkopaneeleja myyvä Pokas Oy avasi Lohjan toimipisteensä vuoden alussa.
–Avasimme tämän toimipisteen, koska Lohja, Salo ja Forssa ovat aiemmin jääneet katvealueeseen ja olemme käyneet harvoin näillä alueilla. Aiemmin on toimittu Espoosta käsin, mutta nyt saamme palveltua asiakkaitamme helpommin, kun olemme lähempänä heitä, kertoo myyntipäällikkö Juha Mäkelä.
Kun hän ehdotti uuden toimipisteen avaamista, idea sai heti kannatusta ja uuden toimipisteen paikaksi valikoitui Lohja. Mäkelä toimi itse ennen Espoon toimipisteessä myyntiedustajana. Toimitilat Pokas löysi Lohjalla Mahogany Oy:n tehtaan yhteydestä. Mäkelä kertoo, että sopivan tilan löytyminen vauhditti Lohjalle laajentamista. Kun ovi tai ikkunat kaipaavat vaihtoa tai katto odottaa aurinkopaneeleja, kannattaa Pokasiin olla kuitenkin yhteydessä puhelimitse, sillä yrityksen työntekijät ovat paljon kentällä, eikä heitä siksi välttämättä tavoita toimipisteestään.
Mäkelä kertoo, että uuden toimipisteen myötä yhtenä ajatuksena oli myös tuoda uusia työpaikkoja Lohjalle. Pokas hakeekin parhaillaan Lohjan toimipisteeseen uusia työntekijöitä.
–Etsimme hyviä myyjiä, jotka omaavat positiivisen asenteen. Aiempaa kokemusta ei tarvita, sillä koulutamme työhön. Ruotsin kielen osaaminen on eduksi etenkin, kun myyntiä tehdään Hangon suuntaan. Tavoitteenamme on rakentaa Lohjalle 3–4 hengen myyntiorganisaatio, Mäkelä kertoo.

Ovia ja ikkunoita kotimaisin voimin
Mäkelä kertoo, että Pokas Oy on vuonna 2013 perustettu, suomalaisessa omistuksessa oleva yritys, jolta löytyy avainlipputunnus. Koko Suomessa työntekijöitä on noin 100. Toiminta-alue ulottuu Hangosta Ouluun. Ovet ja ikkunat valmistetaan Suomessa, aurinkopaneelit tulevat muualta Euroopasta.
–Asennukset tehdään avaimet käteen -periaatteella, joten asiakkaan ei tarvitse tehdä itse mitään, Mäkelä sanoo.
Milloin ovien tai ikkunoiden vaihtoa kannattaa miettiä? Hyvät ikkunat ovat tiiviit ja toimivat niin lämmön kuin äänenkin eristeenä. Niistä löytyy myös raitisilmaventtiilit etenkin makuuhuoneissa. Mäkelä muistuttaa, että uudet ikkunat tuovat myös hyvää mieltä, kohentavat asunnon ulkonäköä ja nostavat talon arvoa. Ovi taas voi olla aika vaihtaa, jos siitä vetää, ovi ei mene kunnolla kiinni tai se on vain liian kulunut ja huonokuntoinen.
Aurinkopaneelien hankinta nähdään ympäristötekona
Mäkelä kertoo, että aurinkopaneelien suosio on noussut reippaasti parin viime vuoden aikana.
–Aurinkopaneelien tehot ovat nousseet. Myös ihmisten ympäristötietoisuus on kasvanut. Aurinkopaneelien hyöty näkyy sähkölaskussa ja siten, että talo menee nopeammin kaupaksi, kuin sellainen, jossa aurinkopaneeleja ei ole. Monelle aurinkopaneelien hankkiminen on kuitenkin nimenomaan ympäristöteko, Mäkelä kertoo.
Paneelien hankinnan myötä oma sähkönkäyttötottumus voi myös muuttua siten, että sähköä käytetään enemmän valoisaan aikaan. Tarvetta uusille oville, ikkunoille tai aurinkopaneeleille voi pohtia tarkemmin maksuttoman kartoituskäynnin jälkeen.
SMS