Perjantaina 7.10.2022 klo 19 kuullaan Laurentius-salissa Lohjan kaupunginorkesterin muusikoiden esittämänä hieno konserttikokonaisuus puhaltimille ja lyömäsoittimille. Lohjan tanssiopiston erikoiskoulutusluokka on työskennellyt tiiviisti syksyn ajan Lohja lukee -hankkeen parissa. Nuorilta tanssijoilta on valmistumassa aiheen tiimoilta pieniä sooloja ja duettoja Musorgskin teokseen Näyttelykuvia.

Konsertissa on mahdollista nähdä lopputulos, kun tanssijat astuvat Laurentius-salin lavalle yhdessä Lohjan kaupunginorkesterin muusikoiden kanssa. Lohjan kuvataidekoulu on maalannut aiheeseen tauluja ja ne myös ovat nähtävissä esityksen aikana lavalla. Ja sanataidepaja tuo konserttiin yleisölle jaettavaksi aforismeja muistoksi konsertista.
Urkuri-säveltäjä Niels Burgmann törmäsi Emily Dickinsonia tutkiessaan runoon Day’s Sweetest moments are at dawn jo aloitettuaan oboisti Keijo Silventoisen tilaaman teoksen oboelle ja lyömäsoittimille. Runon valoisa maailma kulki sävellystyön mukana ja lainasi teokselle nimeään. Burgmannin ja Silventoisen pitkään jatkunut yhteistyö muusikkoina näkyi sävellyksen ripeänä valmistumisena, ja tässä konsertissa kantaesityksensä saava teos huokuukin kauneutta ja esteettistä äänimaailmaa, joita kummatkin muusikot hakevat musiikissa. Teoksessa kuullaan englannintorvelle kirjoitettuja pitkiä ja kauniita teemoja, eikä lyömäsoittajaakaan päästetä helpolla, Silventoinen kertoo. Vibrafonille ja marimballe on kirjoitettu paljon melodisia linjoja, mikä asettaa haasteita soittajalle, Burgmann itse kertoo. Tässä konsertissa kuultava teos ei suinkaan ole ensimmäinen Burgmannin Silventoiselle säveltämä teos. Vuonna 2010 Burgmann sävelsi Silventoiselle ja itselleen Passacaglian uruille ja oboelle, joka on myös levytetty. Burgmannin teokset ovat saaneet useita sävellyspalkintoja sekä kansallisissa että kansainvälisissä kilpailuissa.
Käyrätorvi, trumpetti ja pasuuna ei ole tyypillisin soitinyhdistelmä sonaatissa, mutta ranskalainen Francis Poulenc sävelsi monipuolisesti teosmuotoja eri soittimille ja kamarimusiikkia hän sävelsi erityisesti puhaltajille. Konsertissa kuullaan Poulencin Sonaatti käyrätovelle, trumpetille ja pasuunalle. Lohjan kaupunginorkesterin käyrätorven äänenjohtaja Tuomas Harri kuvailee teosta leikkisäksi ja mukaansatempaavaksi, siis varsin yleisöystävälliseksi. Sitä on mukava sekä kuunnella että soittaa.
Lohjan kaupunginorkesterin vasket loistavat Poulencin Sonaatin lisäksi myös Atso Almilan Taikalamppu-teoksessa. Tuomas Harri kertoo tämänkin teoksen olevan hauskaa ja sopivan hyvin illan kokonaisuuteen. Samalla hän iloitsee, että tässä konserttikokonaisuudessa käyrätorven monipuolisuus tulee hienosti esiin. Kiinnostavaa on myös se, että konsertissa on paitsi yleisölle, niin myös soittajille sekä uusia tuttavuuksia sekä jo ennestään tuttuja kappaleita.
Alun perin pianolle sävelletty Modest Musorgskin Näyttelykuvia on rakastettu klassikko, joka on tullut tunnetuksi orkesterisovituksena. Tässä konsertissa se kuullaan puhallinkvintetille sovitettuna. Sarja on syntynyt Musorgskin ystävän, arkkitehti Viktor Hartmannin töistä kootun taidenäyttelyn innoittamana ja se kuvaa katsojan kokemusta taideteosten äärellä. Erityistä dramatiikkaa ajankohtaisuudellaan teokseen tuo sen viimeinen osa, Kiovan suuri portti, joka kuvaa Aleksanteri I:lle omistettua, tosin vain luonnosasteelle jäänyttä kolossaalista porttia. Kuulija voi miettiä Kiovan suuren portin jylinää tässä päivässä.

NÄYTTELYKUVIA
pe 7.10.2022 klo 19 Laurentius-sali
Mari Kunnari, huilu
Keijo Silventoinen, oboe ja englannintorvi
Kimmo Leppälä, klarinetti
Eero Toikka, fagotti
Tuomas Harri, käyrätorvi
Max Silfverberg, pasuuna
Tuomo Lassila, lyömäsoittimet
Niels Burgmann: Day’s Sweetest moments are at dawn (kantaesitys)
Francis Poulenc: Sonaatti käyrätorvelle, trumpetille ja pasuunalle
Atso Almila: Taikalamppu
Modest Musorgski: Näyttelykuvia
Liput NetTicket: 15€/20€, ovelta 25€