Kekseliäästi taidetta ja uutta rakennustekniikkaa kiertotalouden käytäntöihin yhdistävä Pyörre voitti sekä Paras Talo- että Paras sisustus -äänestyksen. Villla Nordic Storiesin uima-allaspiha vei puolestaan Paras Piha -kategorian.

Lohjan asuntomessujen kolme suosituinta taloa olivat yleisöäänestyksen mukaan kierrätetystä teräksestä valmistettu Pyörre, tyylikkyydestään kiitelty A-energialuokan betonielementtitalo Sensu ja moderni hirsitalo Villa Nordic Stories. Äänestäjät perustelivat Pyörteen valintaa mm. rohkeudella ja persoonallisuudella kauneutta unohtamatta. Pyörteen sisustuksessa taide on näkyvässä roolissa.

–Pyörre on hyvä esimerkki koko rakennusalaa hyödyttävistä kokeiluista, jotka ovat olennainen osa asuntomessuja. Pyörteen saama suosio kertoo myös siitä, että asuntomessujen kävijät ovat hyvin kiinnostuneita uudenlaisista ratkaisuista, asuntomessujen operatiivinen johtaja Heikki Vuorenpää sanoo.

Pyörre-talon arkkitehti Matti Kuittinenpiti projektia mielenkiintoisena haasteena, joka täydensi sopivasti hänen kokopäivätyötään ympäristöministeriössä. Pyörre-projekti tarjosi myös tilaisuuden kokeilla käytännössä ympäristöministeriön asetusluonnosta rakennuksen ilmastoselvityksestä.

–Talon painosta lähes 40 prosenttia muodostui kierrätetyistä tai uusiutuvista materiaaleista. Toivottavasti pian nähdään hankkeita, joissa mennään reippaasti tämän yli, Kuittinen toteaa.

Pyörre oli yleisön suosikkitalo.

Omannäköisyys oli sisustuksessa valttia

Sisustuksessa korostuivat esteettiset seikat: kauneus ja tyylikkyys yhdistettynä toimivuuteen ja selkeyteen. Myös värit ja omannäköinen rohkeus käyttää niitä mainittiin perusteluissa.

Kolmanneksi äänestettiin Designtalo Idyllin sisustus, josta ovat vastanneet Mikko Toppala ja Kati Kokljuschkin.Sisustusta kiiteltiin kodikkaaksi, rauhalliseksi ja valoisaksi.

Toiseksi tuli harmoninen, moderni ja laadukas Talo Sensu, jonka sisustus on Dima Latvalahden käsialaa.

Ylivoimainen sisustussuosikki oli Pyörre, jonka persoonallinen, värikäs, uniikki ja rohkea sisustus äänestystuloksen perusteella hurmasi kävijät. Sisustuksen takaa löytyvät taiteilija Johanna Oras, arkkitehti Matti Kuittinen sekä Aulis Lundell Oy:n toimitusjohtaja Leena Lundell.

Paras piha Villa Nordic Storiesissa

Pihoissa äänestystuloksiin vaikuttivat paitsi kauniit näkymät ja järven läsnäolo, myös helppous ja se, mitä pihalla voi tehdä.

Villa Hopeapuun omarantaisen luonnollinen piha toi kolmannen sijan. Pihasuunnittelusta vastasivat asukkaat itse, apunaan maarakennus Sami Saarinen.

Toiselle sijalle nousi Pyörre, jonka pihaa pidettiin tyylikkäänä, selkeänä ja helppohoitoisena. Pihan oli suunnitellut arkkitehti Matti Kuittinen.

Voittajapihasta oli äänestäjien mukaan erityisen kauniit näkymät ja ääniä keräsi myös pihan varustelu eli uima-allas. Voittajaksi valitun Villa Nordic Storiesien pihasuunnittelun takaa löytyy Laura Moilanen JKL-Trading Oy:stä.
Lohjan messukoteihin voi edelleen tutustua virtuaalisesti osoitteessa. Asuntomessut järjestetään seuraavan kerran Naantalissa 15.7.–14.8.2022.

Villa Nordic Storiesin piha äänestettiin parhaaksi.

Äänestystulokset:

Paras Talo:1. Pyörre (Arkkitehti Matti Kuittinen), 2. Sensu (Eark Oy / Esmeralda Ståhlberg), 3. Villa Nordic Stories (Studio Rosberg/ Virve Rosberg).

Paras sisustus: 1. Pyörre (Matti Kuittinen, Johanna Oras, Leena Lundell), 2. Sensu (Interior Desing Latvalahti / Dima Latvalahti), 3. Designtalo Idyll (Mikko Toppala ja Kati Kokljuschkin).

Paras piha: 1. Villa Nordic Stories (Jkl-Trading Oy / Laura Moilanen), 2. Pyörre (Matti Kuittinen), 3. Villa Hopeapuu (Perhe Parvikoski, Maanrakennus Sami Saarinen).