Liikkumistamme on rajoitettu Uudellamaalla, ravintolat on suljettu pois lukien noutoruokaa ja kuljetuspalveluita. Monet tutut palvelut ovat suljettu tai hoidetaan etäpalveluina ja monet tutut kahvilat ovat sulkeneet ovensa toistaiseksi.

Maailmanlaajuinen virusepidemia on saanut Suomenkin sekaisin ja siinä samalla on meidän jokaisen arkeen tullut uusia tapoja, ja monet vielä pari viikkoa sitten arjessamme olleet askareet ovat nyt tauolla.

Arkemme on muuttunut parissa viikossa

Emme voi mennä harrastuksiin emmekä isoihin tapahtumiin, emme kuuntelemaan musiikkiesityksiä tai katselemaan teatteria, teemme sen nyt entistä enemmän diginä, televisiosta, netistä, mobiilisti.

Toimituksenkin arki on muuttunut ja teemme mahdollisimman paljon etänä töitä, niin mainosten tekoa kuin varsinaista toimitustyötä. Toimittajamma Salla-Mari Suovesi tekee entistä enemmän puhelinhaastatteluita ja otamme vastaan sähköpostitse vinkkejä sekä artikkeliaiheita.

Elämä jatkuu, arki etsii uudet uomat

Vaikka tilanne on epätavallinen, elämän pitää jatkua, niin kotona kuin työpaikoilla, sen minkä voimme. Hallituksemme on luvannut tukea yrityksille ja pienetkin yksinyrittäjät tulevat tukea saamaan, kunhan vain säännöt ja tavat selkeytyvät. Nyt on tärkeätä jatkaa paikallisten yritysten käyttämistä aivan kuten ennen korona-aikaa, mutta muistaen hygienia ja etäisyydet toisiin ihmisiin.

Koronavirus (COVID-19) tarttuu kosketuksesta ja pisaratartuntana ilmateitse, joten on tärkeätä huolehtia omasta tilasta ympärillä, käsien pesemisestä nyt oikeasti sillä saippualla kunnolla ja nyt viimeistään pitää antaa tilaa myös ystäville ja kanssa ihmisille.

Arkielämä on monessa perheessä muuttunut radikaalisti koulujen sulkemisen, harrastusten päättymisten ja lomautusten vuoksi, mutta niistäkin huolimatta pitäisi muistaa entistä tärkeämmin huolehtia meistä kaikista – jos olemme kipeitä, olemme kotona. Jos olemme terveitä, emme silloinkaan liiku turhaan – hoidetaan välttämättömät asiat mutta muuten noudatetaan annettuja ohjeita niin tämä epidemia siirtyy historiaan.

Ei unohdeta paikallisia yrityksiä

Monet lohjalaiset ja vihtiläiset yritykset ovat tehneet sen minkä tilanteessa pystyvät, tiloja on voitu muuttaa kuten esimerkiksi Nummelan ravintola Ismet rakennutti päivässä uuden noutopisteen ravintolaan, tai monet muut yritykset, jotka ovat laittaneet esille liiketiloihin toivomuksia asiakkaille toisten huomioimisesta, ja ennen kaikkea, jos tunnet itsesi kipeäksi – älä lähde kauppaan.

Suomalainen yrittäjyys pitää maamme liikenteessä ja Lohjalla ja Vihdissä suurin osa palveluista tuotetaan paikallisten pienten yrittäjien toimesta. Jos nyt lopetamme ostamisen ja tilaamisen, voi olla edessä taloushistoriamme pahin lama, sillä virustilanne pysynee vaikeana pitkälle kesään.

Yritysten on pakko sopeutua tai laittaa ovet kiinni – ja ovien kiinni laittaminen ei ole kovinkaan monelle yrittäjälle mahdollinen toimenpide, joten kehittyminen ja uudenlaiset yhteistykuviot ovat keinot eteenpäin.

Yritykset kehittivät nopeasti uusia palveluita

Yritykset ovatkin kehittäneet erilaisia kuljetus ja noutopalveluita ja esimerkiksi keskustan Säästötalo Latvala avasi verkkokaupan, josta voit tilata tuotteet ja hakea ne sitten kaupan noutopisteeltä. Valitettavasti kaupat eivät ole meille lehteen kovin aktiivisesti kertoneet uusista palveluistaan, joten emme pysty niitä luettelemaan, mutta kerromme niistä sitä mukaa kun tietoa saamme digikanavissamme www.ostalohjalta.fi sekä sen vastaavalla Facebook-kanavalla.

Lisäksi meillä on Facebookissa oma kanavansa lohjalaisille ravintoloille, jonne pyrimme keräämään päivittäin uutisia paikallisista ravintoloista, niiden tarjonnasta ja muutoksista.

Toivommekin yritysten lähettävän meille toimitukseen entistä aktiivisemmin infoa tämän poikkeustilan aikana. Me kerromme saadut yritysuutiset maksutta digikanavissamme, ja tämän erikoistilanteen aikana myös lehden mainostila on tavallista edullisempaa. Autamme yrityksiä myös diginäkyvyyden ja kotisivujen kanssa kumppanimme ER-tuen ja Kettu Markkinoinnin avulla.

Näin nopeassa muuttuvassa toimintaympäristössä tulemme lisäämään tiedottamista nettisivujemme sekä sosiaalisen median kanavissamme. Lehti ilmestyy yhä keskiviikkoisin, mutta nopeammin uutiset ovat luettavissa täältä sivustolta. Ykkös-Lohjassa on jo aiemmin kaikki lehden artikkelit olleet maksutta luettavissa sivustomme sivuilta, ja tämä jatkuu myös edelleen.

KO