Lohjan kaupunginorkesterin ”Pianokonserttojen kevään 2023” aloittaa Rakastetut romantikot -konsertti torstaina 26.1.2023 Laurentius-salissa klo 19, jossa kuullaan Sergei Rahmaninovin kolmas pianokonsertto, d-molli, jossa solistina soittaa Paavali Jumppanen, yksi menestyneimmistä pianotaiteilijoistamme. Konsertissa kuullaan myös Antonín Dvořákin kahdeksas sinfonia, G-duuri sekä todellinen teosharvinaisuus Väinö Raition Serenadi vuodelta 1933.

Paavali Jumppanen (s. 1974) on monipuolinen pianisti, joka on kotonaan niin suuremmissa teoskokonaisuuksissa kuin pienissä miniatyyrikappaleissakin, klassisista mestariteoksista aina uusimpiin avantgarden timantteihin. Jumppanen on tehnyt yhteistyötä lukuisten kuuluisien kapellimestarien kanssa ympäri maailman. Jumppanen opiskeli Sibelius-Akatemiassa ja sen jälkeen Sveitsissä Baselin Musiikkiakatemiassa, jossa hän opiskeli pianon lisäksi fortepianon, klavikordin ja urkujen soittoa. Harvardin yliopiston musiikkitieteen laitoksella Yhdysvalloissa Jumppanen vietti lukuvuoden 2011–12 työstäen kirjaa Beethovenin pianosonaateista, joista hän teki kokonaislevytyksen ensimmäisenä suomalaisena pianistina. Kansainvälisen solistiuransa lisäksi Jumppanen on suosittu opettaja, joka on toiminut mm. Sibelius-Akatemian vierailevana professorina. Vuosina 2015–21 hän toimi kansainvälisen PianoEspoo-festivaalin taiteellisena johtaja ja vuosina 2021–23 hän toimii kolmivuotiskauden Melbournessa sijaitsevan Australian National Academyn taiteellisena johtajana. Jumppanen on myös pohjoiskalottialueella järjestettävän monitaiteisen Väyläfestivaalin taiteellisen toimikunnan puheenjohtaja. Monien levypalkintojen lisäksi Paavali Jumppanen on saanut Jenny ja Antti Wihurin Rahaston tunnustuspalkinnon suomalaisen kulttuurielämän hyväksi tekemästään työstä.

Sergei Rahmaninov (1873–1943) kuuluu merkittäviin venäläisiin säveltäjiin, ja hänen kautta linjan korkealaatuinen ja omaperäinen tuotantonsa on juurtunut ihmisten sydämiin. Rahmaninov tunnettiin elinaikanaan loistavana pianistina, merkittävänä kapellimestarina sekä ylistettynä säveltäjänä. Venäjän vallankumous järkytti säveltäjää niin, että hän pakeni perhe mukanaan ja päätyi lopulta Yhdysvaltoihin, jossa loistelias ura jatkui. Koti-ikävä kuitenkin vaivasi, ja vahvasti romantiikkaan kallellaan olevan sävelkielensä vuoksi Rahmaninov koki elävänsä myös vääränä aikakautena kaikkien modernistisäveltäjien ympäröimänä, vaikka yleisö rakastikin hänen teoksiaan. Rahmaninovin pyrkimys säveltäjänä tiivistyy säveltäjän omiin sanoihin: ”Yritän saada musiikin ilmaisemaan suorasti ja yksinkertaisesti sen, mikä on sydämessäni.”

Rahmaninovin olisi ehkä pitänyt muuttaa Suomeen, sillä täällä modernisteja ei juuri arvostettu. Väinö Raitio (1891–1945) on yksi Suomen modernisteista, jotka joutuivat kokemaan musiikki-instituutioidemme ymmärtämättömyyden, välinpitämättömyyden ja ennakkoluulon uutta ilmaisutapaa kohtaan. Vasta 1990-luvulta lähtien Raition musiikkia on alettu kaivaa esille, tutkia, julkaista ja levyttää. Paljon on silti vielä työmaata edessä: esimerkiksi Lohjan kaupunginorkesterin tulevassa konsertissa kuultava Serenadi sai sentään aikanaan kantaesityksensä, mutta sen jälkeen siitä ei sitten kuultukaan pitkään aikaan yhtään mitään. Levyllekään se ei ole päätynyt suuren yleisön kuunneltavaksi. Nyt on siis käsillä harvinaislaatuinen tilaisuus.

Antonín Dvořákista (1841–1904) ei tullut isän toiveiden mukaisesti teurastajaa vaan säveltäjä, joka puki Tšekin kansan musiikin peruselementit pakettiin, joka upposi maailmalle kuin kuuma veitsi voihin. Rahmaninovin tavoin Dvořák oli suosittu niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin. Heitä yhdistää myös se, että he molemmat asuivat ja työskentelivät Yhdysvalloissa useita vuosia ja he molemmat – suuresta suosiosta huolimatta – kaipasivat kotimaahansa. Dvořák palasi oman kansansa pariin, Rahmaninoville se ei ollut mahdollista. Tulevassa konsertissa näitä kahta suurta slaavilaista säveltäjää yhdistää teosvalintojen osalta myös se, että heiltä kuullaan tällä kertaa – ei ”se, jonka kaikki tuntevat” -teos – vaan juuri viereinen lajissaan, Rahmaninovilta seuraava ja Dvořákilta edeltävä. Nautinnollinen ja avartava ilta on siis luvassa!

RAKASTETUT ROMANTIKOT

–  Pianokonserttojen kevät ja Paavali Jumppanen

to 26.1 klo 19  Laurentius-sali

Sergei Rahmaninov: Pianokonsertto nro 3, d-molli op. 30                

Antonín Dvořák: Sinfonia nro 8, G-duuri op. 88

Paavali Jumppanen, piano

Jukka Untamala, kapellimestari

Lohjan kaupunginorkesteri

Liput NetTicket 20€/25€, ovelta 30€