Auringon valoa ja siitä saatavaa energiaa on Etelä-Euroopassa käytetty jo vuosikymmeniä energian kotikäyttöön ja yrityskäyttöön. Sitä ei kuitenkaan ole Suomessa otettu käyttöön siinä määrin, kun se olisi ollut mahdollista aiemmin – vaan vasta nyt kun sähkön- ja energianhinnat ovat pilvissä. Jos nyt haluat asentaa omaan kotiisi tai yritykseesi aurinkopaneelit, voi olla että saat asennuksen vasta ensi vuodelle.

Aurinkosähkö ei ole vaikea juttu, sitä on kerätty ja käytetty jo vuosikymmeniä. Nyt sähkön hinnan ollessa korkealla, myös Suomen oloissa se alkaa olla investointinakin perusteltavissa. Suomen aurinkosähkön vuosittainen tuottopotentiaali on verrattavissa Keski-Euroopan tuottoihin. Pitkät ja valoisat kevät- ja kesäpäivät kompensoivat syksyä ja pimeää talvea.

Suomen aurinkosähkön vuosittainen tuottopotentiaali on verrattavissa Keski-Euroopan tuottoihin

Aurinkopaneelit kiinnostaa yhä useampia, eikä ihme. Se on omakotitaloissa omavaraisuutta lisäävä, vastuullinen ja kustannuksia säästävä energiamuoto sähköverkosta saatavan virran lisänä. Kun mietit aurinkopaneelien hankintaa omakotitaloon, kannattaa ihan ensimmäiseksi vilkaista talon katolle. Onko se varjossa, vai paistaako sinne aurinko?

Aurinkopaneelijärjestelmä muuntaa noin 10–20 % saapuvasta aurinkoenergiasta sähköksi. Sähköntuotanto riippuu paneelimoduulin huipputehosta, auringon säteilyn määrästä,  lämpötilasta, sijainnista ja varjosta sekä katon suunnasta ja kaltevuudesta. Suomessa vuosituotanto vaihtelee 800 ja 1000 kWh:n välillä asennettua kWp:tä kohden etelään suunnatussa järjestelmässä ja ilman varjoa. Aurinkosähköjärjestelmä valitaan aina käyttökohteen- ja tarpeen mukaan. Tärkeintä on tietää, tuleeko aurinkosähköjärjestelmä jo valmiiksi sähköverkkoon liitettyyn kohteeseen vaiko irralleen siitä. Mitä isomman järjestelmän hankkii, sitä halvempi se on tehoonsa nähden. Mutta jos paneeleja on liikaa ja aurinkosähköä tulee paljon enemmän kuin kotona ehditään käyttää, sekin käy kalliiksi.

HUOM! Aurinko ei edes Suomessa paista aina öisin, joten pelkillä aurinkopaneeleilla sähköntarvetta ei voi kattaa. Vaikka paneelistoon lisäisi akuston, on pelkän auringon varassa pärjääminen marraskuun ja helmikuun välisenä aikana vähintään hyvin vaikeaa.

Kiinnostaako aurinkopaneelien hankinta ja oman aurinkosähkön tuotanto? Mietitkö, kannattaako asentaa aurinkopaneelit omakotitaloon?

Aurinkopaneelien hankinta on lähes sataprosenttisen varma sijoitus. Hankkimalla aurinkopaneelit saa varmasti tuottoa niiden käyttöaikana, kunhan niiden toteutus ja suunnittelu tehdään järkevästi. Pikavoittoja niillä ei luonnollisestikaan hankita. Ei pidä unohtaa myöskään itse kiinteistön arvon nousua. Aurinkovoimala parantaa kiinteistön E-lukua ja nostaa kiinteistön arvoa myös sitä kautta, itse paneelien lisäksi. Eli paneelien hankinta ei oikeastaan ole riski edes silloin, vaikka ei asuisikaan talossa sitä 30 vuotta, jonka ajan paneelit tuottavat.

Aurinkopaneelit kytketään kohteen sähköverkkoon invertterillä ja aurinkosähköä voidaan hyödyntää kaikissa kiinteistön sähkölaitteissa. Aurinkosähkö ei säästä ainoastaan sähkön hinnassa vaan vähentää myös sähkön siirron määrää pienentäen siirtomaksuja ja veroja.

Miksi et ottaisi auringon hyötyä myös omaan tarpeeseesi?

Aurinko on ilmainen, päästötön ja käytännössä ehtymätön energian lähde, jota kannatta hyödyntää. Näin säästetään rajallisia luonnonvaroja, kun tuotetaan sähköä puhtaalla energian lähteellä eikä käytetä rajallisesti saatavilla olevia fossiilisia polttoaineita tai muita päästöjä lisääviä energialähteitä. Energiaomavaraisuus kasvaa myös samalla, kun tuotetaan itse sähköä.

Suomessa on mahdollista tuottaa jopa kolmasosa vuosittaisesta energiantarpeesta oikein mitoitetulla aurinko­sähkö­järjestelmällä. Alkukevään viileällä ja aurinkoisella kelillä aurinkopaneelien sähköntuottoteho on parhaimmillaan, ja kesäisin aurinko paistaa meillä pitkään, jonka ansiosta Suomen olosuhteissa tuotetaan aurinkoenergiaa yhtä tehokkaasti kuin muuallakin Euroopassa. Aurinkosähkön tuotto on parhaimmillaan maaliskuun alusta aina syyskuun lopulle saakka.

Lue lisää energiaremontista ja aurinkopaneeleista energiaremontit.com sivustolta. Ja jos tarvitset investointia varten rahoitusta, etkä halua ottaa toimittajan kk-maksullista sopimusta, tutustu nettilainat.fi sivuston lainavertailuun.

Aurinko­sähkö­järjestelmällä säästät vuosittaisessa sähkölaskussa huomattavia summia! Oikein mitoitettu järjestelmä maksaa itsensä takaisin noin kymmenessä vuodessa ja sijoitetun pääoman vuosittainen ”säästötuotto” on yleensä 6–10 %. Jos sijoitat esim. 10 000 euroa aurinkopaneeleihin, voit saada jopa 25 000 euron säästön vuosien kuluessa: aurinkopaneeleilla on 25 vuoden tuotantotakuu. Tässä sijoituksessa ei ole riskiä sen arvon menetyksestä. Sijoittamalla aurinkosähköön säästät siis selkeää rahaa.

Aurinkopaneelit lisäävät kiinteistön omavaraisuusastetta ja parantavat sen energiatehokkuutta – ja nostavat samalla myös kiinteistön arvoa!

Kotitalousvähennystä asennustyöstä

Tiesithän, että aurinkopaneeleiden asennustyön osuudesta on mahdollista saada verotuksessa kotitalousvähennystä? Vuoden 2022 alusta lähtien kotitalousvähennykseen tuli joitain määräaikaisia muutoksia. Muutokset koskevat öljylämmityksestä luopumista ja kotitalous-, hoiva- ja hoitotyötä. Kaikkien edellä mainittujen maksimivähennys on nyt 3500 euroa henkilöltä. Omavastuu on edelleen 100 euroa. Vähennystä saa 60 % työn osuudesta, jos olet ostanut työn yritykseltä. Palkasta voi vähentää 30 % ja palkkaan liittyvät työnantajan sivukulut, jos olet palkannut työntekijän.