Vihdissä ensi kesänä järjestettäväksi suunniteltu Sepänpihan Kotinäyttely muuttuu messutapahtumasta tv-ohjelmiksi ja virtuaalisiksi kierroksiksi. TV-kanavana toimii valtakunnallinen AlfaTV, jossa ohjelmat esitetään uusintoineen syyskuussa 2020.

Katsoja pääsee omalta kotisohvaltaan kotinäyttelyvieraaksi Sepänpihan alueen moderneihin pientaloihin ja tutustumaan elämään alueella. Oppaana toimii messuisäntä Perttu Sirviö. Talokierroksen aikana tavataan eri alojen asiantuntijoita ja alueen uusia asukkaita. Tapahtuman kotisivulla julkaistavat virtuaalikierrokset tukevat yksilöllistä tapaa tutustua alueeseen omaan tahtiin.

–Haluamme tarjota katsojille mahdollisimman samanlaisen elämyksen kuin kotinäyttelyssä olisi saanut. Lupaamme katsojille toteutettuja asumisen unelmia. Vihdissä ”pieni koti, iso elämä” -slogan toteutuu. Tähän kesätapahtumaan on kaikilla pääsylippu, lupaa Vihdin kunnan brändikehittäjä Hanna Jokitöyrä.

–On hieno oivallus siirtää talonäyttely television ja verkon kautta kotisohville. Kun Vihdin kunta otti AlfaTV:hen yhteyttä, innostuimme yhteistyöstä välittömästi. Ohjelmat antavat uutta tietoa asumisesta. Ne myös mahdollistavat messumaisen esittelyn talovalmistajille sekä muille yrityksille, jotka tarjoavat kotiin ja asumiseen liittyviä tuotteita ja palveluja. ”Sohvasurffailua pientalonäyttelyssä” -ohjelmat tulevat varmasti kiinnostamaan kanavamme aikuisikäisiä katsojia maanlaajuisesti, toteaa AlfaTV:n myyntijohtaja Jerry Leppilampi.

Paikallisuus, yhteisöllisyys ja kotimaisuus ovat vahvasti nousseet arvoina alkuvuoden 2020 Covid19-pandemiatilanteessa. Vihdissä nähdään ensimmäisiä merkkejä siitä, miten se tulee muuttamaan suomalaisten ratkaisuja asumisessa vuosina 2021–2025.

Sepänpihan Kotinäyttelyä esitellään tv-ohjelman ja virtuaalisten kierrosten avulla. (Kuva: Vihdin kunta)

Vihdissä käynnistettiin vuonna 2017 asumisen kehittämishanke osin KUUMA-kuntien Asuminen 2040 -selvityksen pohjalta. Sepänpihan Kotinäyttely on osa kehittämishanketta. Hankkeen tulokset esitellään syksyllä 2020 järjestettävässä asumisteemaisessa seminaarissa. Mahdollisuuksien mukaan järjestetään lisäksi maksuton, kaikille avoin yhden päivän ulkoilmatapahtuma Pajuniityn puiston ja Sepänpihan alueella.

Virtuaaliratkaisulla varmistetaan, että näyttely onnistuu kaikissa tilanteissa ja mahdollisimman suuri joukko uusista pientaloasumisen ratkaisuista kiinnostuneita pääsee tutustumaan uudenlaiseen asuinalueeseen Vihdissä.

Tarkemmat tiedot ohjelmista ja onlinemateriaaleista julkaistaan tulevina kuukausina muun muassa verkossa, paikallislehdissä Etelä-Suomessa ja radiossa.

(Kuva: Vihdin kunta)