Sodankylän elokuvajuhlat, Kino Laika ja Karkkilan kaupunki järjestävät viime syksynä suosiota saaneen elokuvaviikonlopun tänäkin vuonna. Viikonloppuna 4.11.–5.11. esitetään kuusi elokuvaa, joiden joukossa on useita Suomen ennakkoensi-iltoja. Näytöksiä piristää lukuisten tekijävieraiden läsnäolo.
Ennakkonäytöksinä ennen marras- ja joulukuun ensi-iltoja nähdään kaksi odotettua kotimaista elokuvaa ohjaajavieraineen: Aleksi Salmenperän perhedraama Kupla ja Reetta Huhtasen lastenelokuva Kiljuset! Kuplan esittelevät Karkkilassa asuva käsikirjoittaja-ohjaaja Salmenperä sekä pääosaa näyttelevä ja elokuvan tuottajana toiminut Minna Haapkylä.
–Festarin avaavassa Kuplassa on aivan erityistä paikallista arvoa, sillä se on suureksi osaksi kuvattu Karkkilassa. Tuttuja paikkoja ja avustajia vilahtelee varmasti kuvissa, ja ehkä ne herättävät keskustelua näytöksen jälkeenkin. Toivottavasti päästään puhumaan vaikkapa siitä, millaista on tehdä elokuvaa, kun oma koti on ihan naapurissa, kertoo Karkkilan kaupungin kulttuuri- ja opistosihteeri Mari Rautiainen.
Jalmari Finnen klassisten Kiljus-kirjojen filmatisoinnin ohjaaja Huhtanen puolestaan muistetaan moninkertaisesti palkitun dokumentin Aatos ja Amine tekijänä. Myös Jonas Selberg Augustsénin ruotsinsuomalaisista kertova Päivä ilman yötä voisi kuvailla ”melkein kotimaiseksi”, sillä dialogikielenä kuullaan suomea ja pääosissa nähdään mm. Ville Virtanen, Maria Heiskanen, Pirjo Lonka ja Kari Hietalahti. Napapiirillä juhannuksena filmatun elokuvan näyttelijöistä Karkkilaan saadaan vieraiksi Hietalahti sekä lapsia esittävät Olavi ja Helmi Lahti.
Viime kesän Sodankylän festivaaliohjelmistosta esitetään Karkkilassa kaksi ranskalaista tärppiä: maineikkaan Jacques Audiardin seksikäs romanttinen komedia Pariisi, 13. kaupunginosa (käsikirjoittajina mm. Céline Sciamma) ja Audrey Diwanin realistinen aborttidraama Happening. Venetsian filmijuhlien Kultaisen leijonan viime vuonna voittanut Happening on ajankohtainen myös käsikirjoituksensa ansiosta – elokuva on harvoja tuoreen Nobel-voittaja Annie Ernaux’n omaelämäkerrallisten romaanien filmatisointeja ja niistä merkittävin.
Elokuvatapahtuman kuudes elokuva on ulkomainen Suomen ennakkoensi-ilta, amerikankorealaisen Kogonadan runollisen kaunis, futuristinen perhedraama After Yang. Colin Farrelin tähdittämän elokuvan ohjaaja saavutti huomiota jo esikoispitkällään Columbus, joka sijoittui Eero Saarisen suunnittelemiin rakennusmiljöihin.

Laadukasta elokuvaohjelmistoa pieneen kaupunkiin
Ajatus elokuvajuhlista Karkkilassa sai alkunsa koronan myötä.
–Tekijävieraiden ohella tapahtuma tuo Karkkilaan Sodankylän elokuvajuhlien tekijäkaartia ja taustayhdistyksen aktiiveja. Sieltä kumpuaa alkuperäinen ideakin. Koronapandemia pakotti myös Sodankylän elokuvajuhlat muutaman vuoden tauolle, eli vuosina 2020 ja 2021 festivaali järjestettiin vain verkossa. Sodankylän elokuvajuhlat ry:n hallituksen jäsen, ohjaaja Heikki Kujanpää esitteli synkimpien pandemiakuukausien aikana ajatuksen pienemmästä tapahtumasta, jonka kautta voitaisiin tavoittaa pala ”Sodis-henkeä” ja luoda toivoa tulevista kohtaamisista, Rautiainen kertoo.
–Yhteistyössä päätimme kutsua Sodankylän elokuvajuhlien toteuttajia ja talkoolaisia koolle Karkkilaan. Linkkinä ja tapahtuman toteuttajana toimi vasta avattu elokuvateatteri Kino Laika, jonka omistavat Mika Lätti ja elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki.
Aki Kaurismäki oli myös perustamassa Sodankylän elokuvajuhlia vuonna 1986 yhdessä Anssi Mänttärin, Mika Kaurismäen ja Sodankylän kunnan kanssa.
Keskustelua elokuvien lomassa
Oheisohjelmaa esimerkki järjestettyine keskustelutilaisuuksineen ei ole, mutta Rautiainen toivoo, että ajatuksia saadaan silti vaihdettua.
–Viime vuoden tavoin Kino Laikan baarin pöydät täyttyvät varmasti puheensorinasta näytösten välillä. Luvassa on paljon keskusteluja tapahtuman päätähdestä: elokuvista. Sodankylän elokuvajuhlat tunnetaan lämpimästä, välittömästä tunnelmastaan, ja samaa tavoittelemme tässä pienemmän mittakaavan yhteistyötapahtumassa. Rennossa ilmapiirissä voi käydä innostavia keskusteluja sekä tavata muita elokuvan ystäviä, jäykkiä muodollisuuksia välttäen.
–Karkkilan näkökulmasta tapahtuma on tärkeä ja innostava esimerkki kulttuurin, sen parissa toimivien ihmisten ja yhteistyön merkityksestä kaupungin toiminnalle. Olemme parin viime vuoden aikana panostaneet kulttuuriyhteistyöhön aiempaa suunnitelmallisemmin, mihin liittyen yhteistyö Sodankylän elokuvajuhlien ja Kino Laikan kanssa on yksi keskeisiä avauksia. Kulttuurin merkitys on tunnistettu Karkkilan vetovoimatekijänä myös politiikan puolella ja nostettu aiempaa vahvemmin näkyväksi myös uuteen kaupunkistrategiaan, Rautiainen kertoo.
Ei-suomenkielisissä elokuvissa on kaikissa käännöstekstit suomeksi. Helsingistä pääsee tapahtumaan lauantaina maksuttomalla edestakaisella bussikuljetuksella (lähtö ravintola Coronan edestä klo 11, paluulähtö Karkkilasta klo 24). Elokuvaliput ja bussikuljetuksen paikat ovat varattavissa Kino Laikan verkkosivuilla.
SMS