Lohjalainen Steven Stewart pitää joululaulukonsertin sunnuntaina 15.12. kello 18.00 Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston Mäenpää-salissa. Konserttiin on vapaa pääsy. Stewart on aiemmin tehnyt musiikkia esimerkiksi Club for Fivelle, osallistunut Euroviisuihin sanoittajana ja toiminut ääninäyttelijänä.

–Tämä konsertti on soolodebyyttini Lohjalla, mutta bändini on ollut lämppärinä tapahtumissa isommille artisteille, kuten Mikael Monroelle, Jari Sillanpäälle, Nylon Beatille ja Mestareille, Stewart kertoo.

Joulukonsertissaan Stewart laulaa kappaleita englanninkieliseltä joululevyltään ”Christmas – The Thrill of Hope”. Konsertin alkuosuus koostuu yhteislauluista pianon säestyksellä. Yhteislauluihin voi osallistua suomeksi.

–Levyäni ja tätä konserttia varten halusin tehdä musiikkia, jonka kautta voi kokea joulurauhaa ja rakkautta sekä sitä taikaa, joka jouluun liittyy. Toivon, että yleisö voi kokea pienen, rauhoittumisen hetken kaiken jouluun valmistautumisen kiireen ja kaaoksen keskellä. Olen innoissani tästä tilaisuudesta päästä jakamaan ja kokemaan yhdessä joulun henkeä rakastamieni suomalaisten joululaulujen kautta, Stewart kertoo.

Steven Stewart ja Club for Fiven Maija Sariola.

Stewart on laulaja/lauluntekijä, joka on kirjoittanut lauluja monille suomalaisille artisteille (Anna Abreu, Antti Tuisku, Club for Five, Laura Voutilainen, Jari Sillanpää, Sani, Raskasta joulua, Idols (Suomi, Ruotsi), The Voice (Suomi, Ranska), X-Factor (Iso-Britannia), America’s got Talent (USA) ja Euroviisut.

Joululevy sai alkunsa muiden artistien kanssa tehdyn yhteistyön pohjalta.

–Olen kirjoittanut kappaleita monille suomalaisille taiteilijoille vuosien varrella ja työskennellyt hiljattain kahdessa jouluprojektissa (Raskasta Joulua and Mervi (Hiltunen) Multamäki (Adiemus, Disney ”Belle – Kaunotar ja hirviö”, How Many Sisters). Vaikka nämä projektit täyttivät minut jouluhengellä, tuli kohta, jolloin tunsin, että jotain puuttui. Rakastan joulumusiikkia, mutta luon sitä vain muille. Tuolloin tajusin, että oman joulualbumin tekeminen oli perintöprojekti, jonka halusin tuottaa. Visioni oli juhlia nostalgista joulumusiikkia, jonka kanssa vartuin kutomalla upeita melankolisia pienempiä melodioita rakkaista suomalaisista kappaleista, Stewart avaa.

Joululevyllä esiintyvät myös mm. Club for Five, Lenni-Kalle Taipale, Petteri Sariola, Jepa Lambert, Mikko Pettinen, Lasse Sakara, Juho Kivivuori, Marjut, Jonatha Brooke ja Audrey Wheeler Downing.

SMS