Lasse Lehtinen Lohjan Seniorifoorumissa

Lasse Lehtinen on poliitikko, toimittaja ja kirjailija, joka on toiminut kansanedustajana, europarlamentaarikkona sekä Kuopion kaupunginvaltuutettuna. Filosofian tohtorina hän on myös perehtynyt perinpohjaisesti Suomen poliittiseen historiaan, mistä loistava esimerkki on vuonna 2005 ilmestynyt kirja Kansakunnan sijaiskärsijät.

Mainittujen meriittien lisäksi Lehtinen on toiminut ulkoministeriön lehdistöneuvoksena, Suomen Lontoon-suurlähetystössä ja Amerin sidosryhmäjohtajana. Tämän taustan myötä hän on ollut merkittävällä näköalapaikalla tarkastellessaan Suomen historiaa ja sen kansakunnan kehitystä – niin poliittisesti kuin taloudellisestikin.

Lasse Lehtisen kirjallinen tuotanto käsittää poliitikkojen muotokuvia, yhteiskunnallisia satiireja, asiaproosaa ja romaaneja. Kolumneista mainittakoon muiden muassa Ilta-Sanomiin hänen kirjoittamansa lukuisat tarinat. Tuoreimpia tuotantoja lienevät yhdessä Seppo Hovin kanssa YLE1-kanavalle tekemät Suomen lähihistoriaa valottavat käsikirjoitetut ja vuoropuheluista koostuvat sarjat Hengen asein ja Maaseudulta maailmalle.

Merkittävä kirjallinen tuotanto oli Lehtisen kirjoittama Ilmajoen Musiikkijuhlilla 2013—2014 esitetyn Urho Kekkonen -oopperan käsikirjoitus – oopperan, jonka nimihenkilön roolin lauloi lohjalainen tenori Jyrki Anttila.

Suuren yleisön tietoisuuteen Lasse Lehtinen tuli viimeistään vuosina 1990-1992 esitetystä poliittisesta satiirista Hyvät herrat, jonka hän käsikirjoitti yhdessä edesmenneen toimittaja Aarno Laitisen kanssa.

Seniorifoorumissa 23. helmikuuta olemme itseoikeutettuja kuulemaan Lasse Lehtisen alustusta aiheesta Suomi – toteutumattomien katastrofien maa. Siinä hän valottaa lähihistoriaamme sodan jälkeisistä vuosista tähän päivään.

— Tämä aihe on aina ajankohtainen, elämmehän yhä vieläkin niin sanottua jatkosodan jälkeistä aikaa. Myös Euroopan tämänhetkinen tilanne panee meidät miettimään, mistä lähdimme, mitä teimme, mitä tapahtui ja missä olemme nyt, toteaa Lohjalle Seniorifoorum-tapahtuman yli kymmenen vuotta sitten tuonut seurakuntapastori Erkki Taivainen.

Lasse Lehtisen alustus on valtaisa tietopaketti siitä, miten Suomi ja me suomalaiset olemme kehittyneet ja selviytyneet vuosikymmenten saatossa.

Lohjan seurakunnan Seniorifoorum Seurakuntakeskuksessa Lohjalla torstaina 23.2.2023 klo 13.00. Kahvitus (4 €/hlö) alkaa klo 12.00.