Suurlohjankadulla aivan Lohjan keskustasta löytyy Lohjalla jo 24 vuoden ajan palvellut kangaskauppa Metri-pala. Metri-palan Ritva Kiviö on palvelut asiakkaitaan liikkeessään alusta alkaen.
– Jokainen päivä ja jokainen asiakaskohtaaminen on erilainen. Siinä on yksi syy, miksi yhä vielä teen tätä työtä, kertoo Ritva.
Kankaita sisustukseen ja vaatetukseen
Yksi iso syy Metri-pala liikkeen jatkumiseen vuodesta toiseen ovat liikkeen vakioasiakkaat, jotka palaavat vuosi vuoden jälkeen liikkeeseen. Toinen syy on liikkeen laajat valikoimat kankaita eri tarkoituksiin.
– Monet kyselevätkin etsiessään kankaita, mitä kannasta kannattaa mihinkin tarpeeseen käyttää. Vaikka kylläkin monet kankaat käyvän useaan tarpeeseen, ja alunperin verhoiksi tarkoitettu kangas voi hyvin päätyä osaksi vaatetta, kertoo Ritva.
Tarjolla on muutakin kuin vain kankaita

Metri-pala on aina tarjonnut kankaiden myynnin ohessa palveluita, sekä tarvikkeita.
– Meillä on valikoimassa niin lankaa, nappeja, siirtokuvia, vetoketjut, kuminauhoja yms, mitä vaatteiden ja sisustuskankaiden valmistamiseen saatetaan tarvita.
– Lisäksi meiltä saa ompelupalvelut sisustustuotteille kuten verhoille ja pöytäliinoille.- Vaatteiden korjaukset teetämme alihankkijallamme.
Ajat muuttuneet 2000-luvun aikana
Metri-palan alkuaikoina internet oli vasta tekemässä tuloaan yritysmaailmaan, eivätkä verkkokaupat olleet niin laajoja ja suosittuja kuin tänäpäivänä.
– Me emme voi kilpailla hinnalla tai toimitustavoilla, mutta me voimme kilpailla asiantuntemuksella ja henkilökohtaisella palvelulla.
Paikallisesti, palveleva

Onneksi Metri-palan tapaisia paikallisia yrityksiä on vielä Suomessa. Iso osa kaupasta on siirtynyt verkkoon, mutta nykyajan nuoret osaavat myös käydä kaupoissa – kuten Metri-palassa.
– Maailman trendit näkyvät myös kangaskaupassa, aivan kuten viime viikkojen vihreä väri ja Käärijä osoitti.
– Kankaiden maailma on monipuolinen, ja jokainen ompelija, ja vaate- sekä sisustusta suunnitteleva voi löytää uusia ideoita käymällä liikkeessä.
Tervetuloa.
