Lohjalla teatteritaiteen perusopetusta antava Teatteri Aploodin 12. toimintakausi käynnistyy 11.9.2023.

-On ihanaa päästä käynnistämään taas uutta kautta, uusien kivojen asioiden parissa, iloitsee Aploodin toiminnasta vastaava ohjaaja/näyttelijä Sari Rautakoski.

Kissaprinsessa jää orvoksi - näytelmä 2023
Kissaprinsessa jää orvoksi – näytelmä 2023

Aploodissa puhaltavat uudet tuulet, kun ohjaksiin astuu kaksi uutta, innostavaa opettajaa. Elina Sarno on valmistunut Teatterikorkeakoulusta teatteriopettajaksi ja teatteri-ilmaisun ohjaajaksi Turun Taideakatemiasta. Elina on myös näyttämötaiteilija ja hänelle teatterin tekemisessä ja opettamisessa on pohjimmiltaan kyse samoista asioista: luovuudesta, jakamisesta, kuuntelusta, yhdessä tutkimisesta ja kasvamisesta. Judith Regwan on valmistunut puhe – ja draamataiteen opettajaksi Snellman korkeakoulusta. Teatteri on Judithin mielestä mitä mahtavin keino tutustua itseensä, kehittää vuorovaikutustaitoja ja ryhmässä työskentelyä. Hän lähestyy opetusta ja ohjaamista ilon ja leikin kautta. Lähellä hänen sydäntä on terveellinen äänenkäyttö ja musiikin yhdistäminen teatteriin. Opettamisen lisäksi Judith työskentelee laulaja-lauluntekijänä ja keikkailee taiteilijanimellä Joy Regwan. Aploodin vastaavana ohjaajana toimii edellisvuosien tapaan Sari Rautakoski ja rehtorina Joni Paananen. Jokavuotiseen tapaan kausi päättyy Teatterifestivaaliviikkoon 15.-21.4.2024.

-On upeaa, että saamme käynnistää jo 12. toimintakauden! Ei ollut ollenkaan selvää pandemian aikana, että teatteritaiteen perusopetus selviää ajan haasteista. Nyt kuitenkin vaikuttaa, että toiminta alkaa palaamaan normaaliksi, huokaisee Rautakoski.

Kasvuiässä teatteri on tärkeä harrastus lapsille ja nuorille. Se edistää vuorovaikutustaitoja, sen avulla opitaan huomioimaan toisia ja saadaan ymmärrystä miten oma toiminta vaikuttaa toisiin. Kun ponnistellaan yhteisen päämäärän eteen, on jokaisen panos tärkeä. Teatteriesityksen valmistaminen synnyttää myös vahvan yhteenkuulumisen kokemuksen. Samat asiat korostuvat myös aikuisryhmien kanssa. Teatterin tekemisessä on luonnollisesti läsnä aina leikki ja leikkimielisyys, kuten englanninkielinen sana näytelmä, play myös suomennetaan.

Moni ryhmistä on jo täynnä, mutta osaan mahtuu mukaan. Teatteritenavat 5-6 vuotiaille (ohjaaja Judith Regwan) torstaisin klo 16:15-17 sopii varhaiskasvatusikäisille. Alakouluikäisten keskiviikon Draamaleikkiin mukaan 16:30-17:30 (ohjaaja Elina Sarno) ja torstain Yhdessä tekeminen ja kuvitteellinen maailma –ryhmä klo 17:15-18:15 (ohjaaja Judith Regwan) sopivat hyvin teatteriharrastusta aloitteleville ja myös hieman kokemusta omaaville lapsille. Teinien, nuorten ja aikuisten Improryhmä tiistaisin klo 16:30-18 (ohjaaja Sari Rautakoski) tarjoaa hyödyllisiä tulevaisuuden taitoja.

Aploodissa improvisaatiota opetetaan positiivisessa ja toisiaan tukevassa ilmapiirissä. Ryhmässä on turvallinen ilmapiiri vuorovaikutuksen perustuessa positiivisiin tarjouksiin ja miten saadaan kaveri loistamaan. Ryhmän luottamusta rakentamalla, kenenkään ei tarvitse jännittää, että joutuisi noloon asemaan. Maanantain Roolityön perusteet klo 18:15-19:45 (ohjaaja Elina Sarno) ryhmässä perehdytään näyttelijäntyöhön yksilö- ja ryhmätasolla. Opetellaan kehon käyttöä ja tekstin tulkintaa. Elinan johdolla on myös ainutlaatuinen mahdollisuus päästä tutustumaan naamioteatterin menetelmiin ja syventämään roolityöskentelyä sen kautta. Ryhmässä opetellaan teatteriesityksen valmistamiseen liittyviä asioita erityisesti näyttelijäntyön fokuksesta. Useat teinien ja nuorten ryhmistä ovat avoimia myös nuorille aikuisille. Teatteri yhdistääkin eri-ikäisiä ja on rikkautta saada toimia eri taustaisten ja ikäisten ihmisten kanssa samassa ryhmässä. Tämä tukee myös erilaisuuden ymmärtämistä ja itsetuntemusta – painottaa Rautakoski.

Aploodi toteuttaa lisäksi kouluissa ja varhaiskasvatusyksiköissä draamatyöpajoja, joilla on saatu hyviä tuloksia mm. lasten ja nuorten itsetuntemuksen ja ryhmässä toimimisen vahvistamisessa. Lisäksi Aploodi vie draaman työvälineitä eri yksiköihin työyhteisöjen positiivisen vuorovaikutuksen edistämiseksi.

-Draamapedagogian keinoin voimme tuoda tehokkaita työvälineitä koulujen ja päiväkotien kiireisen arjen tueksi, tiivistää Rautakoski.

Aploodi toimii Åsvallassa, Svenska föreningen i Lojo rf:n tiloissa Nummentie 39, 08100 Lohja.  Aploodi jatkaa työtään edelleen teatteritoimintaa tukevien toimitilojen löytämiseksi. Åsvallassa on ihana tunnelma, paljon valoa ja suuret valoisat ikkunat.

-Meidän pitäisi kuitenkin pystyä pyörittämään teatteritaiteen perusopetusta tiloissa, joissa on teatteritarvikkeille varastointimahdollisuus ja myös mahdollista käyttää teatteritekniikkaa. Olemme toiveikkaita, että Lohjan kaupunki haluaa tukea pyrkimystämme löytää, 12 vuotta Lohjalla teatteritaiteen perusopetusta tarjonneelle toimijalle, toimintaan sopivat tilat, päättää Rautakoski.

Lisätietoja Teatteri Aploodi

www.aploodi.net

teatteri.aploodi@gmail.com tai 044 537 2300