Teatteri Trala on leiponut kasaan repäisevän ja makeat naurut kirvoittavan pikkujoulurevyyn Täällä Lohjan Tähden Alla. Luvassa on musiikilla, tanssilla, laululla ja sketseillä höystetty viihdepaketti, joka ammentaa naurunaiheita niin paikallisista aineksista kuin maailman ajankohtaisista tapahtumistakin. Revyyn on käsikirjoittanut Arto Nieminen ja ohjannut Jussi Salminen.

Katsomosta kantautuvasta naurun määrästä voi havaita, että yleisö viihtyy. Riemua revitään mm. paikallisista aiheista ja maailmanpolitiikasta. Läpi käydään myös valtakunnan tasolla puhuttavia aiheita seksuaalisesta häirinnästä kuntouttavaan työtoimintaan ja PISA-tuloksiin. Lohjalta esiin nostetaan mm. vauhdikkaasti etenevät junahankkeet, Lohjantähden miellyttävä ja tilava parkkihalli sekä raikkaat homekoulut. Matkaa halki Suomen aina Lohjalle saakka kuljetaan huutokauppamaailmasta tuttujen Akin, Helin ja Markun matkassa. He pääsevät tutustumaan mm. lohjalaiseen ihmistyyppiin oikkuineen sekä paikalliseen, ahkeraan pysäköinninvalvontaan.

Revyystä saat vastaukset myös seuraaviin kysymyksiin: Millainen on uusi monitoimikirjasto? Kuinka hyvin varusteltu voi linnunpönttö ollakaan? Millainen on aito Virkkalan kansallispuku?

Vauhdikasta revyytunnelmaa luo live-bändi, jonka rytmit kruunaavat viihdepaketin. Jälleen kerran täytyy todeta koko Teatteri Tralan porukan ja muiden revyyssä mukana olevien puolesta, että Lohjalla saadaan nauttia varsin tasokkaasta ja viihdyttävästä kulttuuri- ja viihdetarjonnasta, joka on toteutettu harrastajavoimin.

Suurvaltojen johtajatkin (Joonas Nieminen ja Otto Hiekkala) vierailevat Virkkalan klubitalon lavalla. Soittamassa taustalla Tuukka Pakalén ja Ukko Kamula.

 

Revyy saanee jatkoa Lohjalla

Lohjalla ei ole hetkeen nähty revyytä, mutta saattaa olla, että se on nyt tullut jäädäkseen. Ainakin yleisöltä saatu palaute puhuu sen puolesta.

–Revyy on Lohjalla uusi juttu, mutta alku on lähtenyt hyvin ja on tullut positiivista palautetta. Ihmiset ovat pitäneet revyytä hauskana ja kovasti on tuntunut naurua riittävän katsomossa. On myös tullut kyselyitä siitä, aiommeko jatkaa. Sen verran hyvin tämä on yleisöä kerännyt, että näkisin revyylle jatkoa Lohjalla. Salossa sama konsepti on pyörinyt 20 vuotta ja Lohjallakin tällainen sketsityyppinen huumori ajankohtaisista aiheista tuntuu toimivan. Nyt paikallispoliitikot pääsevät helpolla, mutta ensi vuonna täytyy kiinnittää siihen huomiota ja politiikkaan ylipäätäänkin, ohjaaja Jussi Salminen kertoo.

Esitykset jatkuvat 15.12. saakka Virkkalan Klubitalolla.

SMS