Marjo ”Mara” Höysniemen ensimmäinen näyttely on esillä Lohjan pääkirjastossa.

 

Marjo ”Mara” Höysniemen ensimmäinen taidenäyttely on esillä Lohjan pääkirjaston galleriakäytävällä maaliskuun ajan.

-On äitini ansiota, että näyttely on nyt täällä. Olen piirtänyt ja maalannut koko ikäni ja opiskellut taidetta, mutta äiti aloitti näyttelyjärjestelyt, Höysniemi sanoo ”mamageriaan” kiitellen, kuten hän äitiään kutsuu.

Suurin osa näyttelyn teoksista on viimeisen puolen vuoden aikana tehtyjä. Yhteistä teemaa teoksilla ei varsinaisesti ole, mutta monet niistä ovat syntyneet sci-fi- ja fantasiamaailmojen inspiroimina.

Olen pohjimmiltani hirveä nörtti. Pelit, elokuvat ja tv-sarjat, joissa on tieteisfiktiota ja yliluonnollisia elementtejä, ovat lähellä sydäntäni. Sieltä se inspiraatio kumpuaa. Olen kokeillut myös retrofuturistista meininkiä, Höysniemi kertoo.

Esillä on sekä perinteisiä akryylimaalauksia että printtejä iPadilla tehdyistä digitaalisista teoksista.

-Olen halunnut päivittää osaamistani nykypäivään. Printeissä on henkilöitä, joiden kanssa olen jutellut paljon Instagramissa ja joiden tyylistä pidän, Höysniemi sanoo.

Uuden tekniikan hän on opiskellut itsenäisesti.

-Virheiden kautta on opittu, hän toteaa.

Näyttelyn nimi on Insomnia. Nimi juontuu siitä, että valtaosaa teoksista on tehty yöllä, kun Höysniemi ei ole saanut unta.

-Öisin on helpompi olla luova ja aktiivinen. Minulle sopisi hyvin nukkua päivisin ja valvoa yöt. Siskoni ehdotti tätä nimeä näyttelylle, ja se onkin aika täydellinen, Höysniemi naurahtaa.

Perinteisten maalausten lisäksi näyttelyssä on esillä printtejä iPadilla tehdyistä digitaalisista teoksista.

 

Taide osana elämää

Höysniemi kertoo piirtäneensä pienenä hulluna, mutta nykyään piirtämisen on korvannut lähes kokonaan maalaaminen. Hän on myös opiskellut taidetta Kanneljärven Opistossa kuvataidelinjalla ja suorittanut Tuusulassa Pekka Halosen akatemiassa kuvataiteen perustutkinnon.

-Kanneljärvellä oli ihan huippua, kun asuin asuntolassa ja sain käyttää koulun tiloja, Höysniemi sanoo.

Tiloja tarvitaankin. Esimerkiksi öljyväreillä maalaaminen on jäänyt, koska niistä lähtee niin vahva haju, että maalaamiselle pitäisi pyhittää oma huone.

Jatkossa Höysniemi aikoo siirtyä yhä enemmän digitaalisen taiteen puolelle ja jatkaa mm. Instagramin henkilöjen piirtämistä.

Digitaalisella puolella voi ehkä tienatakin joskus jotain, kun printit eivät ole niin kalliita kuin perinteiset maalaukset ja niitä voi massatuottaa samasta teoksesta, Höysniemi pohtii.

Hänestä taiteen tekemisen prosessi on itsessään mielenkiintoinen.

-Lopputulos on usein kaukana alkuperäisestä ajatuksesta.

Hänelle kuvataide on myös rentoutumiskeino.

-Se on hieman jopa terapeuttinen tapa ilmaista itseään. On rentouttavaa maalata monta tuntia, hän pohtii.

Näyttely on esillä kirjastossa torstaihin 29.3. asti.

Inspiraatiota teoksiin löytyy mm. peleistä, elokuvista ja tv-sarjoista, joissa on tieteisfiktiota ja yliluonnollisia elementtejä.