Pusulan koulun piha-alueelle avattiin tänä syksynä uusi lähiliikuntapaikka, joka on toteutettu osana Lohjan lähiliikuntapaikkaohjelmaa (2018–2021). Lähiliikuntapaikka on lasten ja nuorten liikuntaan sekä yleiseen kunto- ja terveysliikuntaan tarkoitettu maksuton liikuntapaikka tai -alue, joka sijaitsee asuinalueella tai sen välittömässä läheisyydessä. Lohjan lähiliikuntapaikkaohjelman tavoitteena on ollut viime vuosina rakentaa yksi lähiliikuntapaikka vuodessa ja varata vuosittain määräraha kaupungin talousarvioon.

Pusulan lähiliikuntapaikan suunnitteluun perustettiin työryhmä, johon kuului henkilöitä Liikuntakeskuksesta ja Lohjan kaupungilta sekä Pusulan alueen toimijoita. Työryhmän tavoitteena oli osallistaa asukkaita lähiliikuntapaikan suunnitteluun sekä kilpailuttaa ja valita toteutettava kokonaisuus. Suunnitteluvaiheessa paikallisille toteutettiin sähköinen asukaskysely, jossa pyydettiin näkemyksiä lähiliikuntapaikan toteutukseen. Kyselyn ohessa järjestettiin asukasilta, jossa esiteltiin tulevaa lähiliikuntapaikkakokonaisuutta ja pyydettiin ajatuksia kyselyn tueksi. Kyselyn ja asukasillan perusteella työryhmä valitsi rakennettavan kokonaisuuden. Tarjouskilpailussa voittajaksi valittiin Leikkiset Oy.

Lähiliikuntapaikalle rakennettiin monitoimiareena, jossa voi pelata jalkapalloa ja koripalloa, ulkokuntosali kaikenikäisille sekä street workout -alue. Se on vapaa temppuilu-/parkoualue, josta löytyy mm. kiipeily ja roikkumismahdollisuuksia eri ikäisille ja tasoisille temppuilijoille. Lisäksi talven pulkkamäkeä on ehostettu rakennusalueen maamassoilla. Alueella on myös frisbeegolfkorit. Lähiliikuntapaikka tarjoaa koulun oppilaille monipuolisen liikuntakokonaisuuden välitunneille ja vapaa-ajalle. Lisäksi alue tarjoaa liikuntapaikan myös aikuisille ja senioriväelle ulkokuntosalin muodossa.

Pusulan lähiliikuntapaikan avajaiset järjestetään keskiviikkona 18.9. klo 18.00–19.30. Tilaisuuden tulee avaamaan kaupunginjohtaja Mika Sivula ja tapahtumassa pääsee tutustumaan uuteen lähiliikuntapaikkaan. Mukana on myös Pusulan alueen seuroja ja yhdistyksiä.

Lähiliikuntapaikalta löytyvät mm. monitoimiareena ja ulkokuntosali.