Reilut 30 vuotta sitten Lohjalle perustettiin kaupunkilehti Ykkös-Lohja. Se perustettiin vaihtoehtoiseksi mainostusvälineeksi alueen yrityksille ja palveluille. Nyt 2020-luvulla lehti on yhä olemassa ja palvelee lohjalaisia jakamalla joka viikko vähintään 34 000 lehteä saataville Lohjan, Siuntion ja Nummelan kotitalouksiin.

Tämän perus Lohjan ja lähialueiden jakelun lisäksi otimme jo vuosia sitten tavaksemme tehdä kerran kuukaudessa laajennetun jakelun, jolloin tuotamme 44 000 lehteä jaettavaksi, ja silloin Ykkös-Lohja peittää myös Vihdin ja Karkkilan – ainoana alueellisena julkaisuna.

Ensi viikolla 63 000 lehteä jakelussa

Tämän viikottaisen lehden lisäksi olemme tehneet vuosia myös perinteistä kesälehteämme aivan kesäkuun alkuun. Tänä vuonna kesälehti Lännen Helmi jaetaan 2.6.2021 alkaen ja sitä jaetaan huimat 63 000 kappaletta suoraan kotitalouksiin. Määrä saavutetaan lisäämällä laajan jakeluun vielä Veikkola ja Kirkkonummen keskusta – teemme siis todellisen Läntisen Uudenmaan kesälehden.

Lehden jakamisen lisäksi olemme jo vuosia julkaisseet jokaisen kirjoittamamme artikkelin maksutta luettavaksi myös www.ykkoslohja.fi sivustolle, jolla käykin joka kuukausi tuhansia lukijoita, kiitos siitä teille kaikille.

Ajat kuitenkin muuttuvat ja tänäkin kesänä julkaisemme lehtemme sivuilla olleita mainoksia paljon myös digikanaviimme, joita ovat mm. ostalohjalta, ostavihdistä sekä ostakirkkonummelta, jotka löytyvät helposti niin kotisivuina kuin Facebook-kanavina, tervetuloa tykkäämään ja seuraamaan tarjouksia.

Digi on tätä päivää, mutta me toimimme hybridinä tuottaen sisältöä lähes päivittäin sinne digimaailmaan ja sitten kerran viikossa teille jaettuna.

Jakelusta sananen

Lohjan ja Vihdin sekä Karkkilan alueella jakelun meille tuottaa luotettava, vanha kumppanimme Länsi-Uudenmaan Mainosjakelu, joka tekeekin loistavaa työtä. Tämän kumppanin jakelijoihin voimme luottaa ja lehdet löytävät oikeat postiluukut ja luettavaa siirtyy koteihin – jopa siinä mittakaavassa, että aivan jo pelkästään tässä Lohjan alueella jakelumme kattaa noin 4500 taloutta enemmän kuin toisten vastaavien mainosjakeluiden peittojakelu tekee, tästä kiitos loistavan Mainosjakelun palvelun.

Näkyvyyttä seuroille ja yrityksille

Sanotaan printistä mitä tahansa, näin paikallisesti Ykkös-Lohja yhdistettynä olemassa oleviin digikanaviin on tavoittavin paikallinen, yksityinen vaihtoehto markkinoinnille ja mainonnalle, ja ensi viikolla olemme sitä vielä entistä selvemmin. Muuten kesällä jaamme joka viikko noin 1000 ylimääräistä lehteä Lohjanjärven kesäasukkaille- eli tervetuloa Lohjalle kaupoille.

KO