Koronakriisi on kurittanut OperArtia, kuten muitakin kulttuurialan toimijoita. Alun epätoivoisten tunnelmien jälkeen OperArtissa tartuttiin kuitenkin härkää sarvista ja alettiin määrätietoisesti kehittää vaihtoehtoisia tapoja kulttuurin tarjoamiseksi yleisölle. Ponnistelujen tuloksena päästään vappuaattona 30.4. kello 18.00 nauttimaan Johanna Rusasen ja Jyrki Anttilan virtuaalisesta livestream-konsertista Vapun Hurmaa. Konsertti on katsottavissa sekä livenä että myöhemmin taltiointina samalta alustalta.

–Konsertissa kuullaan laidasta laitaan kepeää vappuun sopivaa musiikkia, Anttila kuvailee.

Rusasta ja Anttilaa säestää Maija Anttila viihdeorkesterinsa kanssa. Soittamassa ovat Kimmo Leppälä, Peter Gransja Tero Latvala. Konsertissa kuullaan mm. kappaleet Muistathan kai, Riemumielin Rinta Tahtoo, Taas Leivoset Ilmassa Leikkiä Lyö, Be My Love, Mamma, I Could Have Danced All Night sekä monia muita klassikoita. Virtuaalikonsertti on hinnaltaan huomattavasti edullisempi kuin perinteiset konsertit.

Virtuaalikonsertteja luvassa myös jatkossa

Vappukonsertti ei ole jäämässä ainoaksi virtuaalikonsertiksi, vaan luvassa on enemmänkin kuunneltavaa. Esimerkiksi kesäkuulle on suunnitteilla operettia elokuvatyyliin. OperArtin väki kuvaa uutta sähköistä konserttipalvelua tavaksi nauttia upeista esityksistä kotisohvalta niin liven kuin taltiointienkin muodossa. Palvelun käyttö on haluttu tehdä mahdollisimman helpoksi, jotta kaikki pääsevät nauttimaan konserteista.

–Idea sähköisistä konserteista ja miksei opereteistakin on ollut minulla jo ainakin kymmenen vuotta. Miksi emme tarjoaisi nykyteknologialla mahdollisuutta nauttia taiteesta myös heille, jotka eivät itse konserttiin pääse? Kun konsertit ovat netissä, ihmiset voivat katsella niitä myös jälkeenpäin ja muistella, Anttila sanoo.

Hän kertoo, että it-puolen väki näki virtuaalikonsertin toteuttamisessa haasteita, mutta niistä päästiin yli sinnikkäällä tahdolla.

–Koronatilanteen alkaessa kaikki loppuun myydyt keikkamme katosivat keväältä. Siinä meni puolen vuoden työ roskakoriin, mutta en ole ihminen, joka jää laakereilleen lepäämään, vaan jotain pitää tehdä. Muutaman epätoivoisen päivän jälkeen totesin, että jotain on pakko keksiä ja aloimme miettiä, miten tästä selvitään. Epäilen vahvasti, ettei koko tämän vuoden aikana pystytä järjestämään tapahtumia tavalliseen tapaan, mutta jotenkin meidän täytyy pystyä ammattiamme jatkamaan. It-miesten mielestä virtuaalikonsertti oli vaikea toteuttaa, mutta sanoin, että vaikeudet on tehty voitettaviksi, Anttila kertoo.

Hän korostaa kovan työn merkitystä yrittäjyydessä.

–Kun jotain rakastaa, sitä jaksaa tehdä. Mikään ei synny itsestään, vaan pitää uskoa siihen, mitä tekee ja ottaa vastaan, mitä eteen tulee, Anttila tiivistää.

Aivan yksin ei nyt tarvitse ponnistella, sillä Business Finland on myöntänyt 10 000 euron tuen OperArtille virtuaalikonserttien kehittämiseen. Se ei kuitenkaan korvaa kuin pienen osan yrityksen menetyksistä, joten jokainen lipunostaja on erittäin tärkeä.

–Esimerkiksi konserttien tallennus vaatii satsauksia, joten otin myös pankista lainaa. Tilanne ei ole nyt helpoin, mutta eteenpäin mennään täysillä. Riskejäkin uskaltaa ottaa, kun uskoo siihen, mitä tekee, Anttila sanoo

Hän toivoo, että mahdollisimman moni innostuisi virtuaalikonserteista, jotta toimintaa saadaan eteenpäin ja konsertteja tarjottua kotisohville.

–Tämä on tulevaisuutta, että konserttiin voi osallistua näinkin, Anttila toteaa.

Johanna Rusanen ja Jyrki Anttila esiintyvät Vapun Hurmaa -virtuaalikonsertissa.

Konserttia kuuntelemaan

Virtuaaliseen konserttiin on helppo liittyä osoitteessa www.letstv.fi. Jos et ole rekisteröitynyt sivustolle aikaisemmin, niin klikkaa ”Kirjaudu” painiketta. Klikkauksen jälkeen pääset ”Kirjaudu/ Luo tunnus” -lomakkeeseen, jossa sinun pitää rekisteröidä käyttäjätunnuksesi. Kun olet kirjautuneena palveluun, näet myynnissä olevat konsertit ja tapahtumat omalla sivullaan. Valitse vaihtoehdoista se konsertti tai tapahtuma, jonne haluat mennä ja paina ”Tilaa” -painiketta. Tämän jälkeen sinut johdetaan automaattisesti tilauksen maksusivulle. Maksutavaksi käy verkkopankki, Visa, Mastercard Debit, tai Credit.

–Konsertin saa oikealla johdolla siirrettyä kännykästä tai tietokoneelta näkymään televisiossa. Neuvomme mielellämme ihmisiä palvelun käytössä, Anttila rohkaisee.

Onnittelusoittopalvelu

Poikkeuksellisina aikoina moni yritys keksii luovia ratkaisuja ja uusia tuotteita. OperArtissa on virtuaalikonserttien lisäksi otettu käyttöön puhelin- tai whatsup-videopuhelun kautta tehtävät onnittelusoitot päivänsankareille. Anttilan kertoo, että puhelut ovat saaneet mahtavan vastaanoton ja ihmiset ovat hämmästyneen nähdessään tenorin soittavan heille videopuhelun. Nuoret ovat esimerkiksi tilanneet piristyspuheluja vanhemmilleen.

–Vaimoni Maija on soittanut pianoa ja minä hoitanut laulupuolen. Näitä puheluita voi tilata suoraan kirjoittamalla sähköpostin minulle (jyrki.t.anttila@gmail.com). Äitienpäivänä olemme varanneet koko päivän soittoihin. Tilauksia on tullut jo ja lisää otetaan vastaan, Anttila kertoo.

SMS