90-luvun elektronista (tanssi)musiikkia tunnelmallisesta ambientista teinitechnon kautta jopa ehkä drum´n´bass:in kiihkeisiin tunnelmiin. Livenä!

Tule kokemaan Lohjan kaupunginorkesterin erilainen konsertti! Vierailiaksi, feattaajaksi on varmistunut Veikko Aallonhuippu maineikkaasta Hidria Spacefolk- yhtyeestä! Hidria Spacefolk on suomalainen progressiivista avaruusrockia esittävä yhtye, jonka musiikki on hyvin moniulotteista; vaikutteita voi kuulla niin intialaisesta musiikista kuin Kraftwerkin tyylisestä konemusiikistakin. Yhtyeen jäsenet kutsuvat itse musiikkiaan Astro-Beatiksi. Hidria Spacefolkia on verrattu usein muun muassa Kingston Walliin ja Ozric Tentaclesiin. Yhtye muotoutui Lohjalla Hiidenlinna-kommuunissa vuonna 1999 sen jäsenten jammailujen pohjalta. Veikko tuo paikallista huippu-osaamista sähköiseen settiimme, kertoo Tuomo Lassila. Lisäksi illan aikana esitetään myös Nuorvalan Toivo- teos.
Huomaathan, että ennakkoon ostettu lippu on huomattavasti edullisempi kuin konserttipäivänä ovelta. Liput: Netticket.
RAPSAKAT RUMMUT
to 25.4.2019 klo 19 Laurentius-sali, Lohja
Mari Kunnari, huilu
Roope Gröndahl, piano
Tim Ferchen, lyömäsoittimet
Tuija-Maija Nurminen, lyömäsoittimet
Tuomo Lassila, lyömäsoittimet
Leonard Bernstein: HALIL
Lou Harrison: FIRST CONSERTO for Flute and Percussion
-väliaika-
Junani Nuorvala, syntetisaattorit
John Vihervä, basso
Tuomo Lassila, sähkörummut
NAZAL SNAX soittaa 90-luvun elektronista (tanssi)musiikkia tunnelmallisesta ambientista teinitechnon kautta jopa ehkä drum´n´bass:in kiihkeisiin tunnelmiin.