
FABULOUS FAPPUSHOW
Fabulous Bäckström Brothersin musiikillinen komiikkashow saa ensi-iltansa Laurentius-salissa 30.4.2025 klo 18. Tämä oopperamaailman tähtien ja Lohjan kaupunginorkesterin esitys lupaa naurua ja musiikin kauneutta. Ennakkoliput NetTicketistä alkaen 27 €, Kaikukortilla ilmainen sisäänpääsy. Aloita vappu naurun saattelemana!

Sirkus Finlandia – suomalaista sirkusta kohta 50 vuotta
Sirkus Finlandia on suomalaisen sirkustaiteen kulmakivi, joka on viihdyttänyt yleisöä jo lähes viiden vuosikymmenen ajan. Vuonna 1976 perustettu sirkus on kasvanut maan johtavaksi kiertäväksi sirkukseksi, joka tuo kansainvälisen tason esityksiä ympäri Suomen. Sen perustaja, Carl-Gustaf ”Kalle” Jernström, aloitti sirkuksen toiminnan aikana, jolloin sirkustaide oli Suomessa lähes kadonnut. Sitkeän työn ja omistautumisen ansiosta Sirkus Finlandia on vakiinnuttanut asemansa suomalaisten sydämissä.

Lohjan Teatterin Sademies-draama hymyilyttää, herkistää ja muistuttaa kuinka tärkeää on ymmärtää erilaisuutta
Sademies-draama perustuu vuonna 1988 neljällä Oscarilla palkittuun Barry Morrow’n ja Ronald Bassin käsikirjoittamaan elokuvaan Rain Man. Näytelmä on niittänyt suosiota myös Suomen teattereissa ja ympäri maailmaa.

Aploodin Teatterifestivaalit järjestetään 7.-13.4.2025
Teatteri Aploodin 13. toimintakauden päättää jälleen Teatterifestivaaliviikko. Festivaaleilla nautitaan kaikkien teatteritaiteen perusopetusryhmien upeista näytelmistä viikon ajan 7.-13.4.2025. Festivaaleilla nähdään yhteensä 18 esitystä ja 8 eri näytelmää.

Lohjan kaupunki: Yölauluja ja iltasatuja
Lohjan kaupunginorkesteri järjestää ”Yölauluja ja iltasatuja” -konsertin 27.3.2025 Laurentius-salissa. Ohjelmassa Mili Balakirevin, Robert Schumannin, Fanny Mendelssohn-Henselin ja Andrea Tarrodin klassisia ja moderneja teoksia, solistina pianisti Emil Holmström. Liput ennakkoon NetTicketistä tai ovelta, Kaikukortilla ilmaiseksi. Tervetuloa!

Laurentius salissa la 5.4. paikallista musisointia: The House is Rockin
The House Is Rockin’ palaa Laurentius-salin lavalle, aivan kuin he viime syksynä lupasivat. Legends And Classics tulee sisältämään monien suurten artistien tuotantoa sekä upeita klassikkoja rock-, soul- ja popmusiikin saralta. The House Is Rockin’ puuhamiehen Juha Nymanin mukaan paljon hyviä biisejä olisi vielä joukkoon mahtunut, mutta pitkien pohdintojen jälkeen nyt kuultavat kappaleet mukaan valikoituivat.

Tangokuningatar Johanna Debreczeni ja harmonikkataiteilija Henna Leppänen Vivamon keskiviikkokonsertissa 19.3.
Johanna Debreczeni, vuoden 2004 tangokuningatar, ja harmonikkataiteilija Henna Leppänen tarjoavat tangoilta 19.3.2025 Vivamon ravintolassa. Debreczeni on tunnettu voimakkaasta lauluäänestään ja monista albumeistaan, kun taas Leppänen on monipuolinen esiintyjä ja säveltäjä. Yhdessä he luovat tunnelmallista tangoa. Liput 28€.

Suomalaiset standup-tähdet Lohjalla lauantaina: Jaakko Saariluoma ja André Wickström
Jaakko Saariluoma ja André Wickström aloittavat pitkän työkaveruuden kunniaksi laajan stand up -kiertueen, joka kattaa kaikkiaan 35 paikkakuntaa kaikkialla Suomessa. Kiertue alkaa Porvoosta ja päättyy toukokuun lopussa Jyväskylään.

Ystävänpäivän Senioridisko järjestettiin onnistuneesti Puu-Anttilassa
Lohjan kaupunki, Lohjan kaupunginorkesteri, Kolmen kampuksen urheiluopisto, Lohjan Liikuntakeskus, Lohjan Seniorikahvilat ja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue järjestivät perjantaina 14.2. Ystävänpäivän Senioridiskon Puu-Anttilassa.


