Muutama vuosi sitten meillä suomalaisilla ei ollut oikeastaan mitään muuta aikuisviihdettä tarjolla netissä kuin K18 sisältöistä vähäpukeista touhua, mutta onneksi nykyään asiat ovat jo toisin. Suuri kiitos siitä tekniselle kehitykselle ja esimerkiksi suomalaisille pelitaloille, jotka ovat saaneet aikaan muutamankin maailmanluokan uutuuden kuten esimerkiksi kaikkien tuntemat heitettävät linnut eli Angry Birdsit.

Viime vuonna julkaistiin noin 150 suomalaista peliä ja pelialan The Finnish Game Awards gaalassa valittiin mm. vuoden tietokone- ja konsolipeliksi sekä vuoden kotimaiseksi peliksi valittiin Housemarquen pc- ja Playstation 4 -peli Nex Machina. Kyseessä on kolikkopelimäinen kahden ohjaintikun räiskintä. Vuoden hyötypeliksi valittiin Psyon Gamesin Android-mobiilipeli Antidote. Peli taistelee rokotevastaisuuden sanomaa vastaan. Vuoden yritystulokkaaksi valittiin Team Ocmo, joka palkittiin pitkään kehitetyn esikoispelinsä Ocmon perusteella.

Mitä kaikkea viihdettä netistä löytyy

Ansaintaa viihteellä

Nykytekniikka ja kaikki uudet mahdollisuudet ovat luonnollisesti tuoneet tullessaan mahdollisuuden sekä yrityksille että yksityisille henkilöille ansaita kotoa käsin hieman lisärahaa tekemällä erilaisia töitä näille uusille tulokkaille. Tämä on sitä mistä on puhuttu televisiossakin, kuinka suomalaiset voivat lähteä ulkomaille asumaan ja tekemään töitä – näillä vaihtoehdoilla on mahdollista ajan kanssa rakentaa itselle työmalli, jolla voi tulla toimeen ulkomailla.

Viihdettä tai ammattipelaamista

Nettiviihde voi myöskin olla vaikka televisio-ohjelmien katselemista netissä tai elokuvien, sarjojen seuraamista. Radiojuontajatkin kertovat omista kokemuksistaan, kuinka he ovat katsoneet jonkin mielenkiintoisen televisiosarjan kerralla – sarjamaratonina, tai ainakin yhden kauden kerrallaan(!).

Ansaita voi myöskin viihteellä toisella tavalla, tuliko sinulle yllätyksenä, että kaksi nuorta suomalaista eSports ammattilaista pääsi Presidentinlinnaan Itsenäisyydenvastaanotolle, koska he pärjäsivät niin hyvin pelaamalla tietokonepeliä ja ansaitsemalla samalla miljoonia. Pelaajia on kuitenkin miljoonia, joten tosiaankaan kaikki eivät pääse niin pitkälle, mutta monet yrittävät. Juuri uutisointiin, kuinka Kiina rajoittaa pelaajien pelimääriä lain ja asetusten kautta, jottei eSports pelaamisesta tulisi entistä suurempaa ongelmaa, samalla kuitenkin Kiinaan rakennetaan miljoonilla euroilla erilaisia eSports keskuksia.

eSports on uusi mahdollisuus ansaita pelaamalla mutta sitten on se toinenkin, jota Veikkaus Suomella monopolina hallinnoi ja mainostaa, eli nettikasinot- niitä ei Suomessa saa markkinoida kuten Veikkaus markkinoi omia pelejään, mutta kyllä suomalaiset niissäkin pelaavat sekä viihdemielessä että isot jackpotit mielessä, kaikki kasinot tarjoavat jotain erikoista pelaajilleen ja kilpailevat siitä, kuka saa pidettyä omat pelaajansa paremmin omalla kasinollaan, uusien pelien, uusien palveluiden ja uusien innovaatioiden avulla.

eSportsin tultua kaikkien korviin ja huulille, ammattipelaaminen sana sai lisämerkityksen. Ennen eSports genren tuloa rahamarkkinoille, ammattipelaaminen tarkoitti pääosin urheilijoita ja pokeriammattilaisia, nyt se tarkoittaa myös nuoria ja välillä vanhempiakin pelaajia, jotka pelaavat käytännössä päivittäin ammatikseen tietokonepelejä. eSports ammattilaisuus vaatii nimittäin vähintään yhtä paljon työtunteja, kuin mikä tahansa muukin ammatti – ei ole pikatietä voittoihin ja rikkauksiin, onnella ei voi pärjätä eSports alalla. Mutta jos et halua opetella ammattilaiseksi, mutta kuitenkin pelata rahavoitot mielessä, silloin ainoa mahdollisuus rikkauksiin on nettikasinot ja niiden isot voittopotit, ne nimittäin ovat täysin onnesta ja sattumasta kiinni, kuka voittaa ja kuka häviää, siksi niitä kaikilla sivustoilla aina sanotaan viihdepeleiksi, ainoastaan toisia pelaajia vastaan käydyissä kamppailuissa voi omalla taidolla olla voitossa merkitystä ja silloin täytyy pelin tapahtua livetilassa- on se sitten eSports turnaus tai Live kasinoturnaus.